sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Myykimania

Vielä puolivuotta sitten minulla ei ollut hajuakaan mikä on myyki tai en tiennyt sellaisten olemassa olosta yhtään mitään. Tänä kesänä myykit ovat tainneet pyöriä unissakin, ainakin isännällä. Sen verran työläät ovat olleet nuo reippaan kokoiset koristelistat ikkunoiden ympärillä.


Vanhoista valokuvista, sekä kuistin yläpuolella olevasta ikkunasta saimme mallia minkälaiset myykit ovat olleet alunperin. Myykien maalauksesta kirjoittelinkin jo elokuussa, mutta mitä pidemmälle on syksy edennyt sen haastavammaksi on öljymaalin kuivuminen muuttunut. Viimeiset kaksi viikkoa kaikki maalailut ovat olleet kuivamassa sisällä.


Oman haasteensa koristekaariin toi se, ettei meillä ollut malleja kun yhdestä ikkunasta ja ikkunoita on viittä eri kokoa talossa. Onneksi on jälleen taitavia ystäviä, jotka jeesaavat ja saimme kaavat kaikkiin ikkunoihin. Koristelistat leikattiin sitten kaavojen mukaan kuviosahalla. Iso kiitos siis Bernardolle!






Ennen maalausta ylälistat vielä sovitettiin ikkunaan, että varmasti tulee oikean näköistä.


Tippalistat ovat varsin jykevää lankkua, jotka sahattiin Muuramelaisessa A-Puussa tuohon vinoon muotoonsa. Tuossa pihalla pötkötellessä nuo listat, jälleen kerran, vaikuttivat hieman liioittelulta, mutta onneksi paikoilleen laitettuna ovat ihan sopusoinnussa. 

Isäntä askarteli vielä yläjyrsimellä lisätippauran, jotta vesi ei varmasti lähde nousemaan ylöspäin. Mikäli et tiedä mikä se yläjyrsin on, älä välitä en minäkään. Tiedän vain, että me tarvitsimme sellaisen "ihan ehdottomasti" tätä hommaa varten ja sillä tuli oikein siisti pieni ura tuohon lankkuun.

Samasta lankusta tulee vielä poikkilauta ala- ja yläkerran väliin, koska alaosa talosta on hirttä ja yläkerta lautaa. Näissä kuvissa tuo välilankku on vielä "hebassa" ja maalaamatta. Katsotaan saadaanko sitä vielä tänä syksynä kuivaksi ja paikoilleen :)








Näistä tuli niiiiiiiiiiiin komiat! Ja kun näin sanon ei edes omakehu haise, koska minun osa ja arpa oli pelkästään tuo maalaaminen ja kaikki muu on isännän kädenjälkeä - ihan pikkusenko ole kyllä hänestä ylpeä! Puu on aivan vieras elementti hänelle, mutta niin se vaan taipui malliinsa ja hienosti taipuikin.

















2 kommenttia:

  1. Vautsi. Hienot tuli. En ole kyllä ennen kuullut sanaa myyki.... :O Aina oppii uutta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja niinpä, maailma on ihmeellinen paikka, aina voi oppia :)

      Poista