Kesä mennyt on...

Kesä 2019 on ollut viides kesä Millingtonissa ja monin eri tavoin myös perheemme vedenjakaja, hyvällä tavalla. Se on myös tarkoittanut eräänlaista rauhoittumista perusasioiden äärelle. Blogissa on ollut rauhallisempaa, kuvavirta on siirtynyt entistä enemmän instagramiin (helppo ja nopea tapa päivittää kuulumisia).

Tänä kesänä suurimmat projektit ovat olleet kasvihuone, rantasaunan kompostoiva huussi ja isännän konelaavu. Kasvihuoneessa ja kanalassa on tullut vietettyä tunti, jos toinenkin. Kanalaan on syntynyt kolme poikuetta tipuja ja kahdella on vielä haudonta käynnissä (kyllä aika paljon tipuja...).

Kasvihuone on ollut varsin tuottoisa; juhannuksen jälkeen emme ole ostaneet kaupasta mitään vihanneksia tai juureksia. Satoa on tullut myös yli oman tarpeen ja mm. vanhempani ovat saaneet nautiskella itse kasvattamistamme vihanneksista.

Keskeneräisyys on asia, jota vanhan talon korjaamisessa ja entisöinnissä on pako opetella sietämään. Kesäaikaan tuo keskeneräisyyden sieto kohdistuu pihaan ja puutarhaan. Toki on ihanaa kun on lääniä ympärillä missä mahtuu temmeltämään. Ei ole tarkoituskaan, että koko tonttia tai edes koko piha-aluetta saataisiin "hoidetuksi". Luonnontilaa jää nyt ja tulevaisuudessakin todella paljon. Silti välillä ahdistaa katsoa toisten rikkaruohottomia kukkapenkkejä ja kanttiraudalla reunustettuja istutuksia. Meilläkin toki uudet penkit on rikkaruohottomia - täysin, mutta se ei johdu emännän ahkerasta kitkemisestä vaan siitä että kanat käyvät kääntämässä istutukseni kolme kertaa viikossa juuret ylöspäin.

Tänään eteeni tupsahti valokuva takapihalta neljän vuoden takaa ja lämmittihän se hieman kärsimättömän mieltä. Ensimmäisessä kuvassa meidän takapihan horsmaniitylle on jo tehty vähän jotain ja toinen kuva on tältä aamulta - onhan näillä kuvilla pieni ero.