Isomummon vanha astiakaappi on peruja jostain 1900-luvun alkupuolelta. Satavuotias kaappi on matkannut evakkoreessä Sortavalan maalaiskunnasta monien mutkien kautta Keski-Suomeen.
Matkan varrelta tämä kaappivanhus voisi varmasti kertoa monta tarinaa ja leivinlaudalla on varmasti alustettu monta taikinaa. Suurimman osan olemassaolostaan tämä kaappi on viettänyt vanhalla vihreällä maalilla maalattuna.
Maalinpoiston tein jo joskus 7-vuotta sitten, enkä osannut päättää silloin mitä pinnalle teen. Niinpä kaappi on palvellut meidän suvussa jo neljättä sukupolvea vihreänä ja ruskeana ja viimeisimmät vuodet pelkällä pohjamaalilla varustettuna.
Villa Millingtonin myötä kaappi palasi alkuperäiseen tarkoitukseensa keittiöön - tosin ei astiakaapiksi vaan kuivatavarakaapiksi. Keittiöremontin myötä on vanhalle rouvallekin saatava uusi takki päälle!
Ensimmäinen ilta piti miettiä ja istua hiljaa... mitä tuli tehtyä? Onko tämä hyvä, tykkäänkö vai enkö tykkää, onko liian raväkkä? Lopputulemana, kyllä tykkään! Pelkkä harmaa olisi ollut liian pliisu ja turvallinen. Pilalle tämä ei tästä mennyt mitenkään, koska on ollut alkuperäisestikin maalattuna ja maalin saa aina pois ja uutta tilalle. Ei entisöity alkuperäiseksi, mutta kunnostettua tuli.
Aikoinaan ovissa on ollut kukkakuviot, mutta niitä ei enää maalikerrosten alta valitettavasti löytynyt.
Alla kuva kaapista vielä maalinpoistoa edeltävältä ajalta, jollaisena on palvellut omien vanhempieni keittiössä. Josko jaksaisi vielä seuraavatkin sata vuotta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti