Keittiö valmistuu askelaskeleelta. Juuri ennen joulua, löysin kirpputorilta viimeisen puuttuvan kaapin keittiöön. Kaappi oli myynnissä myös tori.fi:ssä ja aprikoin viikonlopun ajan raaskinko sen ostaa. Sen verran asia jäi vaivaamaan, että pakko se oli kotiuttaa. Kotiin tullessaan kaappi toi mukanaan myös evakkotarinan, eli sopii myös sen puolesta meille.
Villa Millington on pientila, joka on perustettu 1830-luvulla. Tila on alunperin ollut kruunun torppa, joka on itsenäistynyt 1920-luvulla. Tilalle tullut vävy on rakennuttanut nykyisen tilan päärakennuksen, aitan, navetan ja saunan 1930-luvulla. Päärakennuksen on rakentanut kirvesmies Matti Kauranen uusista hirsistä. Taloa on ollut rakentamassa kolme kirvesmiestä. Rakennus edustaa 1920-luvun klassismia, mutta ikkunoiden ruutujako viittaa jopa vuosisadan alkuun
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirsitalon keittiö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hirsitalon keittiö. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 10. tammikuuta 2021
Pieni keittiöremontti
Kaappi on kuin tehty tuohon paikalleen, mutta lumipalloefektin se sai taas aikaan. Kaksi ja puolivuotta sitten kunnostetut muut vanhat kaapit keittiössä ovat auttamatta väärän väriset! Siniharmaa sävy on liian kylmä tämän lähes petroolin vihreän kaapin kaveriksi ja tätä en kyllä maalaa! (Muiden kaappien kunnostuksesta tarina kesältä 2018 löytyy täältä.)
Ei auta, kun tarttua maalikaupan ovenkahvaan ja lähteä sävyjä valitsemaan. Helppo homma taas valokuvasta vertailla mikä sävy istuu eli riskillä mennään ja heti kolmen litran purkki tietysti kerralla. Onneksi Tikkurilan (ei maksettu mainos) perinnevärikartta on mainio apu tälläkin kertaa.
Aloitetaan isännän nikkaroimasta ruokaskafferista. Tässä lähtötilanne:
Skafferista puuttuu edelleen yläkaapista ovi, mutta ehkä sekin löytää kotiin vielä jossain vaiheessa (sitä ei siis ole vielä olemassakaan). Yläolevasta kuvasta näkyy myös, että WC:n ovi sai uuden vaaleanharmaan sävyn tässä emännän maalausvimmassa.
Etukäteen harmittelin korsitemaalauksien kohtaloa, mutta mielestäni keksin kohtalaisen kivan ratkaisun niiden säästämiseksi.
En ole ollut täysin tyytyväinen tuohon siniharmaaseen värivalintaan ja tässä isomummoni Sortavalan evakkokuormassa matkanneessa emännänkaapissa uusi vanha vihreän sävy toimii todella paljon paremmin kuin kylmä siniharmaa.
Tiskipöydän yläpuolella meillä on ollut alusta asti taloon kuulunut lautashylly, jonka kunnostin jo yli viisi vuotta sitten. Avonainen lautashylly on kiva, mutta varsin epäkäytännöllinen ja ehkä vähän levotonkin keittiössä. Aitasta löytyy yksi ylimääräinen, suuri renginkaappi, joka saa ryhtyä toimittamaan astiakaapin virkaa.
Tietenkin tämä kettiön remontointi venähtää yli loppiaisen ja osuu sellaiseen viikonloppuun kun talon miesväki on muualla ja emäntä yksin kotona. Tämä ei emännän inspiraatiota lannistanut kaapin osalta, mutta usko loppui siinä vaiheessa kun lautashylly olisi pitänyt saada irti seinästä. Se oli laitettu seinään niin, että varmasti pysyy! Naulat ovat niitä kuuluisia viidentuuman rautanauloja ja vaikka tämän talon emäntä ei mikään hienänkorsi olekaan, niin ei riittänyt papu noiden vääntämiseen. Oli soitettava ukki hätiin.
Keittiön lopputulos on varsin lähellä toivottua. Tunnelma rauhoittui selvästi ja tiskipöydän ympäristö siistiytyi merkittävästi.
Samassa tohinassa työtasojen pinta tuli hiottua ja ne saivat uuden öljykäsittelyn.
Keittiöremontti ei suinkaan ole vielä valmis, vaikka kaikki kalusteet ovat jo löytyneetkin. Vaiheessa ovat kahden muun oven ja karmien maalaus, loput sähkötyöt, sekä sokerina pohjalla motivaatiota etsivä lattian maalaus.
En ole vielä keksinyt, miten nämä lattiat sitten joskus saadaan maalatuksi. Yksikään maali, jota meille voi kuvitella käytettäväksi ei taida olla huonekalukuiva alle neljään viikkoon. Ehkä jatkan lattioiden peittelemistä räsymatoilla...
tiistai 10. heinäkuuta 2018
Keittiön työtason kaapistot
Löysin pari vuotta sitten tori.fi:stä kaksi vanhaa keittiön puulaatikollista kaappia edullisesti. Emme halua vanhaan taloon modernin näköistä keittiötä, joten fiksaamista ja säätöä tarvitaan. Kaikki nykytekniikka halutaan saadaa piiloon. Tällä hetkellä meillä ei keittiössä kyllä ole mitään muuta nykytekniikkaa kuin vedenkeitin, joten sen piilottaminen ei suuria vaadi.
Tulevaisuudessa on kuitenkin tarkoitus päästä keittiöhommissakin vähän helpommalla, joten soveltamista tarvitaan. Mikroaaltouunia en kaipaa, mutta se juokseva vesikin olisi jo aika mukava ylellisyys.
Kaapit lähtotilanteessa.
Maali lähti pääasiassa pelkällä skrapalla ja kuumailmapuhaltimen vilautuksella.
Irronneet osat liimattiin puuliimalla yhteen takaisin.
Kaapistot olivat hieman eri korkuiset. Kakkosnelosilla korotus sujui hienosti.
Toisesta kaapista puutui kannen irrottamisen jälkeen sivutuenta, joten isäntä väsäsi vanhaan lohenpyrstöliitokseen uuden laudoituksen.
Kaapistosta tulee siniharmaa ja vetimet punaiset. Yksi maalikerron Tikkurilan Helmi kalustemaalilla (täyskiiltävä ja ei kaupallinen yhteistyö) ei vielä tasoitu. Mutta toinen kerros alkaa näyttämään jo vähän siltä mitä pitäisi.
Kaapit ja laatikot maalattiin myös sisältä, jotta niiden puhtaanapito olisi hivenen helpompaa.
Olen kaikissa aikaisemmissa keittiöissäni joutunut tuskailemaan kierrätyksen kanssa. Niissä ei yksinkertaisesti ole osattu miettiä tämän päivän vaatimuksia lajittelulle.
Olen kaikissa aikaisemmissa keittiöissäni joutunut tuskailemaan kierrätyksen kanssa. Niissä ei yksinkertaisesti ole osattu miettiä tämän päivän vaatimuksia lajittelulle.
Vanhoista puulaatikoista tulee kodin kierrätyskeskuksia. Laatikot ovat niin suuret, että näihin kyllä mahtuu! Katsotaan myöhemmin mikä todellinen ratkaisu on asiaan.
Sopivat räsyatotkin löytyivät varastosta keittiöön (kiitos näistä Markelle ja Tarmolle).
Verhojen kankaat olen löytänyt kirpputorilta. Kangas on vanhaa ja sen vuoksi todella ohutkin. Valo siivilöityy kuitenkin kivasti näin ilta-auringossakin eivätkä verhot tee keittiöstä liian pimeää.
Vetimiä vielä puuttuu, mutta niitä valmistuu puuverstaassa kovaa vauhtia.
maanantai 9. heinäkuuta 2018
Isomummon astikaapin uusi ulkoasu
Isomummon vanha astiakaappi on peruja jostain 1900-luvun alkupuolelta. Satavuotias kaappi on matkannut evakkoreessä Sortavalan maalaiskunnasta monien mutkien kautta Keski-Suomeen.
Matkan varrelta tämä kaappivanhus voisi varmasti kertoa monta tarinaa ja leivinlaudalla on varmasti alustettu monta taikinaa. Suurimman osan olemassaolostaan tämä kaappi on viettänyt vanhalla vihreällä maalilla maalattuna.
Maalinpoiston tein jo joskus 7-vuotta sitten, enkä osannut päättää silloin mitä pinnalle teen. Niinpä kaappi on palvellut meidän suvussa jo neljättä sukupolvea vihreänä ja ruskeana ja viimeisimmät vuodet pelkällä pohjamaalilla varustettuna.
Villa Millingtonin myötä kaappi palasi alkuperäiseen tarkoitukseensa keittiöön - tosin ei astiakaapiksi vaan kuivatavarakaapiksi. Keittiöremontin myötä on vanhalle rouvallekin saatava uusi takki päälle!
Ensimmäinen ilta piti miettiä ja istua hiljaa... mitä tuli tehtyä? Onko tämä hyvä, tykkäänkö vai enkö tykkää, onko liian raväkkä? Lopputulemana, kyllä tykkään! Pelkkä harmaa olisi ollut liian pliisu ja turvallinen. Pilalle tämä ei tästä mennyt mitenkään, koska on ollut alkuperäisestikin maalattuna ja maalin saa aina pois ja uutta tilalle. Ei entisöity alkuperäiseksi, mutta kunnostettua tuli.
Aikoinaan ovissa on ollut kukkakuviot, mutta niitä ei enää maalikerrosten alta valitettavasti löytynyt.
Alla kuva kaapista vielä maalinpoistoa edeltävältä ajalta, jollaisena on palvellut omien vanhempieni keittiössä. Josko jaksaisi vielä seuraavatkin sata vuotta.
Keittiön työtaso - osa kansi
Keittiön remontti on edennyt kaapisto- vaiheeseen. Varsinaiset kaapistot tulevat vanhoista tiskipöydän kaapeista, jotka olen bongannut tori.fi:stä muutama vuosi sitten. Kaksi ovea leveissä kaapeissa oli alunperin sinkkiset reinoiltaan korotetut kannet. Halusimme kuitenkin keittiöön reilusti työskentelytilaa ja lähes koko ikkunaseinän levyisen työpöydän.
Mikä kaapeille siis kanneksi? Mietimme vaihtoehtoja laidasta laitaan. Yhtenä vaihtoehtona vilahteli mm. raakabetoni, mutta lopulta päädyimme täyspuiseen pintaan. Eikä ihan mihin tahansa pintaan!
Aitasta löytyy ruti kuivia vanhoja todella leveitä lattialankkuja, jotka sopivat tähän tarkoitukseen erittäin hyvin. Missä nämä lankut ovat aikaisemmin palvelleet? Siitä ei ole mitään tietoa. Voisivatko olla vanhan päärakennuksen tuvan lattialta? Kovin ovat kyllä hyvä kuntoisia, jos sieltä saakka ovat säilyneet.
Poikkileikkauksesta näkee, ettei kyseessä ole mikään apulannalla kasvatettu höttölankku.
Lankkujen työstöön tarvitsimme hiomakoneen ja höylän - juu juu, taas oli käyttöä sille isännän osatamalle jättihöylälle. Pahin lika hiottiin pois 80:llä hiomapaperilla, tasoitutus 120:llä ja kiillotus 240:llä. Pintaa ei hiottu kuitenkaan suoraksi vaan elämä ja käytön jälki sai pintaan jäädä.
Lankut olivat hieman kuperat, joten alapuoli höylättiin tasaiseksi, jotta asettuvat kaappien päälle napakasti.
Etureunasta höylättiin pontti pois ja puristimilla lankut saatiin istumaan tiukasti kiinni toisiinsa. Lankut kiinnitettiin alakautta kaappeihin ruuveilla kiinni (isännän huomio: tasakantaisilla ruuveilla, ei millää thorxseilla).
Pinnan öljyäminen aiheuttaa puun värin muuttumisen punahonkamaiseksi.
Öljyn imeydyttyä aamulla käsittely toistettiin ja ei voi olla kun tyytyväinen. Kuinka monta kertaa kiroan tämän puhtaanapitämistä onkin sitten ihan toinen juttu, mutta onhan tuossa muutaman kerran vaikka varaa hioakin vielä jos hullusti käy. Mutta toisaalta nyt kun katselee tuota työtasoa tuossa vanhassa köökissä niin ei tuonne mikään muu kuin ihan oikea puu olisi käynytkään.
Palataan koko kaapiston vaiheisiin kunhan saamme vetimet paikalleen ja komuutin edustuskelpoiseksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)











