Millingtonissa on suomalaiseen maalaismaisemaan hieman erikoinen kuisti korkeine pyöröpylväineen. Viime kesänä kuistia reunustivat vielä valtaisat humalasalot, jotka kyllä saivat muuttaa majaa jo vuosi sitten. Laudoituksen purkamisen jälkeen selvisi, että kuisti pysyy pystyssä lähinnä pyhällä hengellä ja haimmekin museoviraston avustusta kuistin korjaukseen. Museoviraston virkailija kävi tarkistamassa korjaussuunnitelmamme ja työt voivat alkaa. Tässä kuitenkin muistinvirkistämiseksi muutamia kuvia lähtötilanteesta.
Tämän kesän kuvissa kuistia ei juurikaan ole esitelty. Alkuperäiset betoniportaat jouduttiin purkamaan jo marraskuussa salaojaremontin yhteydessä.
Näyttää aika kivalta, vähän pakkelia pintaan ja portaat valuun niin sehän on siinä, eikös juu? Tai sitten ei... muutama arkirealismikuva tähän väliin.
Tosiasia oli viime kesänä siis se, että koko kuisti oli yhden tuollaisen pylvään varassa ja vain pieni ihme on estänyt sitä romahtamasta kokonaan. Kesä loppui meiltä viime vuonnakin kesken, kuistia tunkattiin ja tuettiin selviämään talvesta. Portaat rakennettiin kuormalavoista väliaikaisesti.
Nyt on sitten aika ottaa härkää sarvista ja aloittaa varsinainen operaatio kuistin pelastus. Pelkillä puuosien vaihtamisella ei tästä hommasta selvitä, sillä kivijalkakin on kuistin osalta ihan tuusana. Millingtonissa on 1930-luvulla oltu todella ajanhermolla rakennusmateriaalien suhteen, sillä talossa on alkuperäinen betoninen kivijalka. Raudoituksiahan tulloin ei ole käytetty, vaan kuistin alla on lähinnä luonnonkivistä rakennettu kivijalka, joka on tilkitty ja pinnoitettu betonilla. Uusiksi menee koko hela hoito.
Isäntä lähestyy jo uhkaavasti kaivurilla taloa. Otteet vaikuttavat kohtuu itsevarmoilta siihen nähden, että viime kesänä aparaatti meinasi kaatua ojaan jo ensimmäisellä ajoreissulla. Tästä syystä tuolla yhdistelmällä on ollut lähestymiskielto taloon nähden ja turva-alueena 50metriä. Nyt on tuo lähestymiskielto pakko kuitenkin purkaa, kivet on niin suuria etteivät ne käsipelillä tuosta liiku mihinkään.
Hieman on lohduttoman oloinen näky, mutta eipä anneta sen masentaa. Kuisti on tuettu kuusenrungoilla, tönäreillä ja harkoilla pysymään sijoillaan.
Kivijalan purku sujui hyvin, ilman vaurioita. Isännästä on kehkeytymässä aikamoinen konemies. Oli kuulemma ne viime syksynä asennetut salaojatkin jotenkin väärässä kulmassa, niin nyppäs nekin tässä samalla pois, että voidaan asentaa ne lapiolla kaivaen sitten tarkemmin uudelleen ;) Mutta nyt pääsemme taas etenemään siihen mielekkäämpään suuntaan eli luomaan uutta.
Kuorma sepeliä, routalevyä, vähän tamppuuta ja valulaatikoita rakentamaan. Tää nousee tästä uuteen kukoistukseensa!
P.S Moni on kysynyt, että onko meille tullut remontin tiimellyksessä yllätyksiä vastaan. Sanoisin, että todella vanhan talon hankinta ei ole mikään hetken mielijohde. Tällaiseen projektiin lähtevän on syytä asennoitua niin, että vastaan voi tulla IHAN mitä vaan, eikä tämä valmistu koskaan - tämä on elämäntapa. Meillä positiivistä on ollut se, että kaikki mitä on vastaan tullut on ollut myös korjattavissa ja itku ei ole päässyt vielä kummaltakaan, vaan väsymyksen keskelläkin huumori on auttanut meitä jaksamaan - me teemme tätä itsellemme
