Viisi vuotta Millington haaveita

Vanhan talon korjauksessa kaikkein suuritöisimmät asiat jäävät rakenteiden sisään piiloon. Senpä takia ja oikeastaan myös siksi, että meillä oli viime viikolla 5-vuotismerkkipäivä talon löytymisestä, on syytä muistuttaa jälleen itseään mistä on lähdetty liikkeelle.

Ja missä ollaan nyt! Ulkomuodon lisäksi, meillä on juokseva vesi sisään ja ulos, lämmin suihku, vesivessa, notkumaton lattia, ehjä kuisti, lämmittävä leivinuuni ja puuhella, sekä kunnostetut ikkunat. Talon entrausten lisäksi on ehditty rakennella kanalaa, kasvihuonetta ja rantasaunan miljöötä, sekä tekemään toistasataa mottia polttopuita. Ja meinasi ihan unohtua: rakensimmehan me ensimmäisenä kesänä muutaman satametriä tietäkin tänne. 

Aika kultaa muistot nopeasti. Näiden vuosien aikana on monta ärräpäätä lueteltu ja heiluttu hikeen uupumukseen asti. Kuitenkaan ikinä, ei ikinä ole kaduttu valintaamme, vaikka välillä on kummallakin ollut vaikeuksia nousta aamulla sängystä ylös ja olemme saaneet monet naurut nauraa toistemme vähän vähemmän notkeille liikkeille.

Kaikki muut harrastukset ovat jääneet taka-alalle, mutta se on ollut molemmille mieluinen valinta. Meidän yhdeksästä yhteisestä vuodesta Millington on rikastuttanut elämäämme jo yli puolet. Ymmärsimmekö sillon lokakuussa 2014, kun tontilla ensimmäisen kerran vierailimme mihin olemme ryhtymässä? Tuskin!

Keväällä 2015, kun talo lopullisesti siirtyi kaupanvahvistuksen myötä meille, asetimme itsellemme tavoitteeksi, että 5-vuoden päästä täällä voi asua ympärivuotisesti. Parhaillaan käynnissä olevan yläpohjan- ja sähköjen remontin valmistumisen jälkeen asiat, joita asetimme ympärivuotiselle asumiselle kriteereiksi ovat maalissa. Tarkasti katsoen olemme siis puolisen vuotta etuajassa omaa tavoitettamme.

Ikinähän tämä ei valmistu, senhän me tiedämme. Joillekin pariskunnille jatkuva remontoiminen voi olla parisuhteen koetinkivi, meillä se taitaa olla suhteen liima, yhdessä hommat kuitenkin etenee ja tekemiset vaihtuu. Ehkä jo ensi vuonna pääsemme navetan kimppuun, mutta tehdään tässä välissä kuitenkin muutama kymmenen mottia niitä hiivatin polttopuita ;)

Hyllyä keittiöön

Monesti vanhojen talojen omistaja haluavat erityisesti korostaa sitä, että talo on koti eikä museo ja siellä pitää pystyä asumaan. Koti se on meidänkin talo ja asuttavaksi tarkoitettu, mutta haluamme sisustaan rakennuksen alkuperää kunnioittaen eli jokainen tyylillään.

Ihan helppoa se ei kyllä ole, jonkun tietyn huonekalun, lampun tai muun tavaran etsimiseen voi mennä monta vuotta. Tällä hetkellä meillä on etsinnässä mm. keittiön ja wc:n kalusteet. Yleensä mitään ei löydy suoraan käyttövalmiina mutta poikkeuksiakin toki on ja löytöjä saattaa tehdä yllättävissäkin paikoissa.

Ja kaikille on varmasti tullut selväksi, että yhtäkään oikeasti vanhaa talonpoikaishuonekalua ei saa heittää kaatopaikalle ilman, että kysyy ensin Millingtonista onko tavara oikeasti kaatiskamaa. Vanhat huonekalut on tehty kestämään ja pienellä tai joskus vähän suuremmalla tuunauksella ne saavat aivan uuden elämän.

Ystäväpiirissäni onneksi tietävät, että meillä rakastetaan vanhoja esineitä ja asioita. Ystäväni remontin myötä kodittomaksi joutunut perintöhylly päätyi tämän myötä meille.

Edellisessä kodissaan erittäin hyväkuntoinen hylly koristi olohuoneen seinää ja oli maalattu sisustukseen sopivasti valkoiseksi. Hyllyn koristekaiverukset ovat taidokasta puusepän työtä. Puhdas valkoinen ei oikein istu meidän torppaan, joten maalinpoistoon ja tutkimaan mikä on ollut alkuperäinen väri. Tässä vaiheessa en vielä tiedä tuleeko hyllyyn uusi maali vai paljastanko vain alkuperäisen pinnan.

Pienen rapsuttelun jälkeen selviää, että hylly on ollut alunperin helmenharmaa ja sellaiseksi se saa jäädäkin. Poistan maalin vain reunaosista, itse hyllyt saavat jäädä nyt toistaiseksi ainakin valkoisiksi. Keinovalossa tuo valkoisuus erottuu, mutta päivänvalossa eroa ei juuri edes huomaa.

Niin on taas yksi hylly löytänyt uuden kodin meidän seinällä. Kiitos Ritva, vaalimme hyllyä kaikella kunnioituksella <3

Mööbleseerausta keittiössä

Tavaroiden paikkalleenlaitto on remontin ehkä ihan paras vaihe. Se, kun nurkka kerrallaan tyhjenee pussukoista ja laatikoista ja asiat löytävät paikkansa. Kuten kaikki varmasti asian hyvin tietävät, ei se kaapin paikan löytyminen nyt ihan niin yksinkertainen asia kuitenkaan ole. Niinpä meillä isäntä ehdotti, että pidettäisiin painavampien huonekalujen alla mattoja ensimmäisen vuoden ajan niin niitä olisi sitten helpompi kuljetella huoneesta ja paikasta toiseen. Ei muuten mennyt läpi...

Tuvassa suuret linjat ovat jo löytyneet, mutta muissa huoneissa kaikki on vielä ihan levällään. Apuun saapuivat onneksi kesälampaidemme viralliset huoltajat Eeva ja Seppo. Saatoimme siis ulkoistaa miehet pihapuuhiin ja huushollata Eevan kanssa sielumme kyllyydestä.

Vanhoissa tavaroissa ja huonekaluissa on taustalla aina joku tarina, kaikkia tarinoita emme tietenkään toki tunne, mutta kaikki keittiön huonekalut ovat ikivanhoja. Keittiö tässä muodossaan on väliaikaisessa tilassa. Varsinainen the keittiöremontti odottaa vielä itseään siihen tilanteeseen, jossa saamme juoksevan veden ja viemäröinnin tehtyä eli ehkä ensi kesänä tai sitten seuraavana....

Lautashylly löytyi talosta kun tänne tulimme. Sen entrauksesta kirjoitin toissa keväänä täällä. Pieni pirtinpenkki, joka on vesisankojen alla on isäni kotoa eli mummoni peruja.

Vihreä kästyykiteline on isopappani eli äitini papan tekemä. Kästyykin suojaliina on isäni äidin tekemä.

Vanha punainen rengin kaappi sopii pirtinpöydän yläpuolelle hienosti

Talon ikkunalaudoista on säilynyt vain yksi - tosi kaunis sellainen. Pienen kierroksen jälkeen ikkunalauta palasi kettiöön, tosin viereiseen ikkunaan missä alunperin oli.

Kuparipannut pääsivät uusvanhan hyllykön päälle esille. Arabian kesäkukkakahvikupit ovat kirpparilöytö.

Tämä vanha kaunis astiakaappi on matkannut äitini mummon ja papan evakkokuormassa Sortavalasta monen mutkan kautta meidän keittiöön. Tämän kaapin muistan mummolan keittiöstä lapsuudestani vihreänä, jossain vaiheessa kaappi oli saanut myös beigen ulkoasun. Tämän olen "entrannut" vuosia  sitten ja yllätys olikin melkoinen kun alin sävy oli valkoinen. 

Jokaisella meistä on omat omituisuutemme, minulle yksi niistä on Arabian vanhat salkkarit. Ne päätyvät vähän turhan usein kirpparilla ostoskoriini.

Keittiön pirtinpäytä on oman mummoni peruja ja se on sopivan pieni keittiön aamiaspöydäksi.