Piparien leivonta kuuluu itsenäisyyspäivään

Jostain syystä piparit ja itsenäisyyspäivä ovat meidän perheessä aina kuuluneet yhteen. Joulupiparit on leivottu itsenäisyyspäivän aikaan meillä niin kauan kun minä jaksan muistaa ja varmasti kauemminkin. Nykyään tosin pipareita leivotaan innokkaiden teinileipureiden toimesta jo aikaisemminkin. Taikinaa on tänä vuonna kulunut jo kaksi ja puoli kiloa, mutta pipareita ei vaan näy missään.

Viime vuonna pojat koristelivat itselleen valmispiparitalot ja tänä vuonna herra 13v halusi että teemme muumitalon. Muumitalon muotit ovat lojuneet melkein 10-vuotta laatikossa sen ensimmäisen talon jälkeen. Kokemus oli kokolailla mieleenpainuva. Ajattelin siis tänä vuonna osallistua vuoden äiti skabaan ja uhrata sormeni ja hermoni tähän projektiin kun kerran lapset niin tahtovat.

Tuvassa on melko mahdotonta kuvata tähän aikaan vuodesta ilman lisävaloja

Itse leipomisen hoitivat teinitontut ihan itse, mutta jo ensimmäisen seinämuotin oton yhteydessä herra 13v ilmoitti ymmärätävänsä miksi meillä ei ole viime aikoina muumitaloa joulun aikaan nähty.

Olimme kaukaa viisaita ja seinäpaloja valmistettiin molempia kaksi ylimääräistä

Leivinuunissa pipareiden paistaminen on kyllä sinällään jo taiteen laji. Ensin on liian kylmää ja sitten kuumaa, eikä kohin koskaan. Kaksi seinää meni paistaessa pilalle, toisesta tuli käppyrä ja toinen jäi vissiin vähän raa'aksi kun ei kovettunut ollenkaan. 

Onnistumisprosentti oli siis ihan kohtalainen amatööri kondyktööreille. Hienosti saivat pojat myös kaulittua taikinan tasaiseksi ja ihan omin voimin.

Maalaushommat hoiti niin ikään pääosin herra 13v. Sinistä seiniin ja punaista kattoon.

Tässä vaiheessa vaikutti vielä oikein lupaavalta, tämän saattaa jopa näyttää ihan muumitalolta.

Sokerit sulamaan ja liimaushommiin. Tässä vaiheessa otettiin sitten jo isännän kädet avuksi ettei teinien sormet pala kuumassa sokerissa. Isäntä ehti kyllä luetella kaikki osaamansa kirosanat ennen kun ensimmäisenenkään seinä oli pystyssä. 

Aloitettiin helpoimmista eli kuistien kasaamisesta... alkaa vaikuttaa siltä että ei mene ihan niin kun strömsöössä tämä homma...

Seinät kun saatiin kasaan, oli pahin epätoivo jo mennyt, ihan ei kyllä vielä leipomislehtien palstoille tällä päästä. 

Sisälle vielä pienet valot - niillä paikkaa paljon yksityiskohtia. Sisällehän ei kukaan pääse kurkkimaan seinien saumauksia.

Niin ja se katto, ihan symmetrinenhän tuosta ei nyt tullut mutta ei taida tahtia haitata, vaikka tässä vaiheessa hieman enemmän slummien hökkeliä muistuttaakin kun Tove Jansonin satutaloa.

Viimesitelyiden jälkeen voidaan kuitenkin todeta, että kyllä tällä piparitalolla nyt yksi joulu saadaan juhlituksi.

Piparkakkuja ja joulusuklaata

Lapsuudessa jouluun valmistautuminen alkoi perinteisesti jo itsenäisyyspäivänä. Isä laittoi tuolloin kinkun suolaan ja me lapset leivottiin pipareita äidin kanssa. Ikuinen kissanhännän veto oli siitä milloin kinkun suolavesi on sopiva. Raa´alla perunallahan sitä mitattiin.

Pipareiden leivontaperinne on omaan kotiinikin jäänyt, lukuunottamatta tätä vuotta. Itsenäisyyspäivä livahti ihan ilman leivontaa ja kinkkua en ole itse omassa huushollissani suolannut kertaakaan. Tilanne korjattiin tänään, koululaisten ja oman ensimmäisen lomapäivän kunniaksi.

Leivinuuniin en pipareita uskaltanut laittaa ja kaasu-uunikin osoitti omat haasteensa leivonnan suhteen. Jotain säädyllistä saatiin kuitenkin aikaiseksi ja koristeluvirtuoosit pääsivät vauhtiin.

Herra 12v halusi tehdä myös itse suklaata, ei kun tuumasta toimeen. Kookosrasva sulatukseen, tomusokeria, kaakaojauhetta, maitojauhetta ja ripaus suolaa. Ainekset sekaisin ja kovettumaan.

Hieman pehmeä suklaa leikattiin valmiiksi paloiksi ja jälleen päästään koristelemaan

Varsinainen joulukuusi tulee meille tänä vain vuonna ulos. Tosin lieviä haasteita kuusen pystyssä pysymisen kanssa tässä mäen päällä on jo ollut, mutta eiköhän tuo jouluksi jotenkin jaloilleen saada.

Sisällä kamari ja sali saivat molemmat omat pienet kuusensa valoineen päivineen.

Päivän kruunasi ulko-oveen asennettu kranssi. Kranssi matkasi männä viikolla Tallinnasta matkalaukussa monen vaiheen kautta, mutta päätyi kuitenkin ehjänä Millingtonille saakka ja onhan se hieno.

Ihanaista joulun odotusta!

Valmistaudumme jouluun - ensimmäinen adventti

Ensilumi oli ja meni. Ei ole Millingtonin mäellä enää talvisesta tunnelmasta kuin muisto jäljellä pienen katolta tipahtaneen lumikökkäreen muodossa. Syksy on hujahtanut vauhdilla ja ensimmäistä joulua maalaismaisemassa on lupa alkaa odottamaan. 

Kyntteliköt on viritetty ja pienen pienet valot myös ikkunan väliin. Antaa muiden joulukoristeiden odottaa vielä hetkisen. Kaikki valot toimivat pattereilla, sähköremontti kun antaa vielä toistaiseksi odottaa itseään.

Nautitaan hämäränhyssystä, kynttilän valosta ja kerätään voimia uuteen valonaikaan - se alkaa ihan kohta. Rauhaisaa Joulun Odotusta siis itse kullekin säädylle <3