Tahtoo välillä tyttöjen juttuja!

Mottorsahaa, raivaussahaa, rälläkkää, talttaa, pilkekonetta, vasaraa ja hohtimia!!! Rakastan käsillä tekemistä ja on ihana nähdä omien kätöstensä jälkiä. Etenkin siinä vaiheessa kun syntyy valmista. Ja mikä parasta puuhailla yhdessä tuon armastukseni kanssa.

Lievästi ja valikoidusti kärsimättömällä luonteellani on vaan äärimmäisen haastavaa pilkkoa näitä meidän major-kokoluokan projekteja itselleni tyydyttäviin kokoonpanoihin. Juu, juu tiedetään tämä on 10-vuoden projekti eikä pääty sittenkään. Mutta on kun on niin paljon kaikkea tekemistä mihin haluaisi ryhtyä.

Piha on mullinmallin. Tänään kyllä älysin, että luojan lykky olen näemmä haravoinut nurmikon syksyllä tai sitten tuuli on puhdistanut pihan lehdistä (ja ei en puhu nyt kaupunkikodistamme, siellä käytettiin vähän "vilunkia" syksyllä).  Paljun piilotus on edelleen vaiheessa, kivet on kasalla odottamssa sitä oikeaa hetkeä, rannassa pitäisi käydä siivoamassa kaisloja ennen kun järvi vapautuu jäästä lopullisesti, pensaita pitäsi leikellä, huussille pitäsi kunnostaa polkua (kohta uppoamme lälliin polvia myöten), halkokasa ei kasva tai kasvaa mutta pöllit ei vaan lopu, lammasaitaa pitäsi värkätä jajajajajajaja....

Niin mitä ja? Minä haluan välillä tehdä tyttöjen juttuja. Tiedättehän, terapeuttista nykertämistä kuopsutusta ja nyppimistä. Jotain visuaalisesti kaunista, ei mitään mikä pitää kamalaa ääntä tai saa aikaan tuhottoman sotkun ja ravistaa ranteita niin ettei illallakaan pysty omaa nimeään kirjoittamaan. Mutta ei, eihän se nyt sovi kun on paljon tärkeämpiä hommia tehtävänä ja keskeneräisyyden sietoharjoitukset tekemättä.

Tästä kaikesta huolimatta uhmasin tänään kaikkea ja tein myös tyttöjen juttuja. Istutin kaksi viikoa istutusta odottaneet orvokit muraattien kera amppeleihin. Eihän nämä nyt kovin loisteliailta näytä kun yöpakkaset ovat kaunokasia hieman runnelleet ja sadepäivä ei anna sitä vähäisintäkään armoa, mutta kyllä ne tuosta elpyy.

Pelargoniat saivat myös isommat ruukut ja vähän lisämultaa juurilleen. Yritetään sitkistellä hengissä kesään saakka, samoin kun tämän komean jouluruusun kanssa.

Herukkapensaissa on jo ihan jättimäiset silmut, samoin syreeneissä! Mitenkähän noille käy? Yöpakkasia pukkaa vielä ihan varmasti ja rankemmalla kädellä. 

Päivän ehdoton kruunu on kuitenkin meidän oma rakas karvakuonomme Rambo. Ihana söpöläisemme, jonka juuret ovat lähtöisin Skotlannin nummilta. Herra toteuttaa esi-isiensä verenperintöä vähän turhankin kuuliaisesti. Eilen aamulla oli käynnissä kova jyrsijäjahti ja luulin sen jääneen vain leikiksi, joka ei johtanut mihinkään. 

Väärin luulin, tänään ei ole ruoka maistunut ja ulkona olokin on vähän tikkuista. Herra oksenteli matolle muutaman kerran ja jäi sitten sisälle itsekseen kun läksimme puuhastelemaan. Iltapäivällä laittelin kaikessa rauhassa ruokaa pöytään kun kantapääni alta kuuluu turskahdus. Hieno homma, herra Rabbe Rambolainen oli saanut oksennettua vatsaansa kaihertavan kohtuu kokoisen hiiren pään siihen salin matolle ja nyt se köllöttää minun villasukkani kantapäässä. Kiitos ja kumarrus - tehtävä täytetty, eläimeltä on nirri pois, eikä se enää meitä häiritse (siis jyrsijä, Rambo elää ja voi hyvin).

Keittiö sai verhot!

Kaikki tietää, että tällaisen talovanhuksen entistämisestä muodostuu helpostikin mahdoton urakka. Olemme yrittäneet psyykata itseämme ettei tämä olisi meille urakka vaan rakas harrastus ja sitä se nyt ainakin nämä ensimmäiset kuukaudet on ollut. Turnausväsymistä testataan varmasti moneen kertaan ja   syksy on taatusti ensimmäinen kulmakivi tähän aiheeseen. Tämän vuoksi olemme myös asettaneet ihan oikeasti tavoitteet tuonne 10 -15 vuoden päähän. Valmistahan ei ole vielä silloinkaan koska eihän tällaiset projektit valmistu koskaan.

Vaikka kuinka yrittää ajatella ettei valmista tule, niin silti päivät venyvät helposti mahdottoman pitkiksi mielekkään tekemisen parissa ja aika monena iltana tulee käännettyä auton nokka Millingtonille vielä työpäivän jälkeenkin. Taisi tuo ukkokulta eilenkin tuusata saunalla yhteentoista asti illalla - ja vain ja ainoastaan siitä yksinkertaisesta syystä että haluaa saunaan.

Olemme kyllä saaneet ihan mahdottoman paljon apuja myös vanhemmiltani ja tädiltäni ja hänen mieheltään, sekä ystäviltämme. Monta viikonloppua ovat täällä jo meidän kanssamme tuunailleet. Iso kiitos heille siitä.

Näiden apukäsien suopealla avustuksella on sitten verhotkin jo keittiön ikkunassa.

Tätini ompeli vanhoista tyynyliinoista salusiinit keittiön ikkunoihin.

Verhoissa on nyt käsin nyplätty pitsi molemmissa reunoissa. Ihanat sanon minä!

Punaiset ns. perinteisen mallin pelargoniat eivät ole koskaan olleet ylettömässä suosiossani, mutta tänne nämä kuuluvat ihan ehdottomasti niin sisälle kuin uloskin. Kukat ovat Muuramelaisen Ritun Puutarhan kasvattamia ja istuttamia.