Voihan hiiren papana!

Herra hiiri, tai ehkä kaksikin on mellastanut talven aikana talossa ihan joka sopessa. Kikkareita on niin pöydän päällä kun allakin. Luuttu heilumaan ja tolu laulamaan!

Tupa saa toimia siivouspartion tukikohtana, joten aloitetaan sieltä. Olemme myös päättäneet, että tupa kunnostetaan viimeisenä. Tästäkin syystä muonituskeskus perustetaan talon suurimpaan huoneeseen.

Tuvan iso leivinuuni on myös käyttökiellossa eli siksikin on järkevää jättää tuvan entraaminen viimeiseksi. Muurari on jo tilattu tutkimaan leivinuunin vaurioita. Saako korjattua vai onko tehtävä kokonaan uusi? Toivottavasti selviäisimme pelkillä korjauksilla. Herra melkein 12v on varannut omaksi nukkumasopekseen jo leivinuunin pankon.

Kamarin ja salin pönttöuunit ovat toimivat pelit. Kokeilimme tänään varovaisesti jo niiden lämmittelyäkin. Oman haasteen asetti eritäin erikoinen peltiratkaisu. Varsinaisen tulipesän alla on luukku josta aukeaa umpinainen laatikko, tämän laatikon pitää olla ulkona jotta uuni vetää.

Keittiön seinäkalenteri kertoo että talo on ollut asumattomana vajaan vuoden. Kun kurkistamme, ihan vain vähän tuon seinän sisään tuo se hymyn huulille väkisinkin. Hirret ovat todella komeat ja hyvässä kunnossa.

Pitkä päivä päätöksessä, kotona sauna ja unta ei tarvitse varmasti houkutella meidän kenenkään. Lapset mesoivat pihalla lähes koko päivän koira kintereillä. Pieni karvakaverimme uupui tässä touhussa niin paljon, ettei suostunut kotona edes iltalenkille lähtemään ja sellaista ei ole tapahtunut koskaan ennen.

Historian havinaa

Osa vanhan talon ja sen ympäristön viehätystä on ehdottomasti historia ja siihen tutustuminen. Onneksi tietoa meidänkin tilan entisestä elämästä on saatavilla kuvina, kirjoituksina ja osin tarinoinakin. Tilan pihapiiri on luokiteltu kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi, mutta itse tila ei ole suojelukohde.

Kauppasumman lisäksi eläkkeenä määritellyt
vastikkeet oli maksettava kuolemaan asti

Villa Millington on siis alunperin ollut kruunun torppa. Se on itsenäistynyt vuonna 1920. Alkuperäisistä kauppakirjoista on säilynyt valokuvat. Varsinainen kauppa on tehty  20 000 silloisen markan hintaan.

Pihapiiri 1920-luvulla

Kauppasumman lisäksi uusien tilallisten oli maksettava vuosittain eläkkeenä erinäisiä määriä ruokatarvikkeita joita mm. pelloilla viljeltiin ja navetassa kasvatettiin: neljä hehtolitraa rukiita, yksi hehtolitra ohria, kaksi hehtolitraa kauroja, 10 litraa herneitä, viisi hehtolitraa perunoita, yksi hehtolitra lanttuja, puoli hehtolitraa suoloja, 10kg suolakaloja, 20kg suolattua sianlihaa, 20kg woita, 10kg kahvia, 10kg sokeria, yksi pari saapaita vuodessa. Tämän lisäksi maaliskuusta marraskuuhun oli toimitettava 5 litraa maitoa päivässä ja tuossa väliaikana 2 litraa maitoa päivässä, sekä yksi lammas on pitänyt ruokita, keritä ja sen karitsat myös ruokittava seuraavaan syksyyn.  Helpolla ei ole siis uudet tilalliset päässeet, kun näiden lisäksi ovat verotkin olleet maksettavana.

Suuret kiitokset tilalla elämäntyönsä tehneille ja siellä eläneille henkilöille historian säilyttämisestä ja siitä että sen meille jaoitte. Tässä kohdin käännämme uuden lehden tilan historiankirjassa.

Nimiä paperiin!

Kauppakirjat on allekirjoitettu, JEE!!!! Eli eipä meillä muuta :)

Totta puhuakseni olihan meidän ihan pakko kurvailla työpäivän jälkeen tiluksia tarkistamaan. Aivan upea sää, hankikanto ja aivan sekava olotila. Nytkö tämä tapahtui? Tepastelimme ympäri tonttia monta tuntia ja ällistelimme ympäristöämme.

Yksi meistä otti maaseudun vapaudesta heti kaiken irti

Yllätyksiltäkään emme välttyneet. Viikonloppuna tulin maininneeksi yhden puutteen mitä tilanteeseen keksin. Sen lisäksi, että navetta ei nyt ihan se isännän haaveilema kivinavetta ole niin maakellari olisi ollut mukava lisä. Tädää.... mikäs täältä löytyikään?

Maakellari tosin kaipaa pientä pintaremonttia sisäpuolelta

Pihakaivon pumppu on kestänyt talven hyvin ja vesi juoksee

Vesi tulee siis omasta kaivosta ja sähköt on, siinäpä tämän hetken mukavuudet. Talo lämpiää puulla. Kaksi ensimmäistä hoidettavaa asiaa ovat nuohoojan tilaaminen ja kaivoveden juomakelpoisuuden testaus.

Intoa puuhailuun on kirjaimellisesti enemmän kun laki sallii, nyt on vain pakko himmailla hieman ja odotella vahvistusta kaupalle. Viikonloppuna on lupa kyllä käydä jo pinkopahvien kimppuun.

Keittiöntuolipuuhia kevään innoittamana

Pelastimme toissakesänä vanhasta ladosta neljä puista keittiötuolia joutumasta kaatopaikalle. Niin no, saattoihan se olla, että tuossa pelastuskuormassa tuli silloin pelastettua vähän muutakin. Tavaroiden lopullisesta sijoituspaikasta ei tuolloin ollut vielä haikuakaan.

Pelastuspartio Bernard & Biancan saalis

Viime päivät ovat olleet jo sen verran aurinkoisia ja lämpimiä, että tänä aamuna ajattelin ottaa tuoliprojektin työn alle ihan paljaan taivaan alla. Tänään ei tietenkään sitten aurinko paista ja tuulikin on kohtalaisen navakka.

Tästä lähdettiin

Lakan poiston jälkeen putsattu istuinpinta

Tuolit ovat olleet kaksi talvea kylmässä varastossa ja nyt muutaman viikon lämpimässä varastossa. Halkeamisilta ja liimausten irtoamiselta ei vältytty eli puuhaa riittää. Pitkälti kulunut ja krakleroitunut lakka pois ja tutkimaan liimauksia.

Vaurioita on enemmän kun ensi kertaa tavattaessa. Yhdestä tuolista on jalkakin melkein poikki. Tämän operoimiseksi istumakuntoon pitää vähän raapia päätä ja kysellä vinkkejä viisaammilta.

Hetken aikaa piti puristimia pyöritellä,
että sain kaikki osat osumaan yhtäaikaa
oikein liimaukseen

Puristimia ei talosta nyt tällä erää löytynyt kuin kolme, joten vain yksi tuoli pääsi liimaukseen asti.

Toisten tuolien kohdalla puhdistuksen jälkeen ensimmäinen puuvahakerros näyttää jo vähän miltä lopputulos tulee näyttämään. Liimaukset kohdilleen ja toinen kerros vahaa pintaan niin avot! Sää ei ollut suotuisa! Taisin syväjäätyä lopulta, mutta ehkä lopputulos oli sen väärtti. Pinta on ja saa jäädäkkin kirjavaksi, ajanpatinalla on lupa näkyä.

Mutta tuo jalkapuoli, mitäpäs sille tehtäisiin? Jäädään pohtimaan.

Haaveista totta?

Syksyisenä päivänä ajelimme tyhjänä olevan vanhan maalaistalon pihapiiriin ja sydän suli koko pesueella tämän maiseman edessä. Tästä se alkoi, ihan oikea toivo omasta jo pitkään etsitystä maatilasta.

Siellä se on ja odottaa, vellikellon paikka tyhjillään

Ensimmäisen kerran pihapiirissä vieraillessamme maatila ei ollut vielä edes virallisesti myynnissä. Mutta tässä SE on, the dream come true - me niin tahdomme tämän. Lapset aloittivat säästämisen mönkkäriin välittömästi ja aikuiset pitivät peukkuja, että tila on oikeastikin myynnissä.

Välillä meinasi usko jo loppua ja toivo pettää. Niin kaukana olivat myyjän ja ostajan ajatukset tilan arvosta. Tuli talvi ja lumi. Tila ilmaantui kiinteistönvälittäjän sivuille myyntiin, enää ei väännetty "tiskin alla" vaan tarjous oli ihan virallinen, mutta vielä niin kovin kaukana pyynnistä. Ei auta kuin odottaa, pelata upporikasta ja rutiköyhää. Tässä käy joko hyvin tai sitten ei käy kuinkaan.