Ulkoasu uusiutuu vähitellen

Arvatkaapas mistä tämä on otettu? Yläilmoista 16 metrin korkeudessa pienessä kipossa keikkuen. Aika hyvin korkeanpaikankammoiselle, sanoisin minä!

Ulkoverhouksen laudoituksen poisto etenee pikku hiljaa. Tai no, tämän päiväisen urakoinnin seurauksena muutamaa kuistin lautaa lukuunottamatta verhoilu on poissa.

Keskeneräisiä töitä ei pitäisi esitellä mutta nyt en malta odottaa, kun olen niin tohkeissani. Tästä tulee  nätti!!

Ilta aurinko saa vanhan hirren punapigmentin esille niin, että Millington näyttää kuvassa jo ihan punaiselta. Oikeassa elämässä pohjoisseinää lukuunottamatta seinät ovat lähinnä ruskeat. Uusi maali tulee olemaan Uulan punamulta keittomaali ja sävynä italianpunainen, joka on talon alkuperäinen väri. Uula on vuoden 2013 TM-testivoittaja ja toivomme sen olevan nyt sitten kilpailijoitaan kestävämpi sääolosuhteiden vaihdellessa.

Ukki ja mummo riensivät tänäänkin avuksemme ja ukin henkilönostimella yläkolmioidenkin purku sujui helpommin ja ennen kaikkea turvallisemmin.

Yläkolmioiden poikkilaudoituksen poiston jälkeen yläkerta on erittäin hyvin ilmastoitu. Rimotukset on ilmeisesti poistettu siinä vaiheessa kun verhoilu on tehty. Yläkertahan meillä on yhtä huonetta lukuunottamatta täysin rakentamaton.

Kuistilla pystyrimat on jätetty paikoilleen, mutta joudumme osan niistäkin uusimaan.

Kuistin yläpuolella olevaan ikkunaan on pieluslaudatkin jääneet ostittain paikoilleen. Tästä saadaan hyvä malli uusien tekemiseen.

Oma projektinsa oli sitten tämä. Ilmeisesti lisäeristyksen toivossa hirsien halkeamiin on työnnetty pallavarievettä ja lasivillaa. Hirsien väliinhän tuo pellavarieve toki kuuluu, mutta näyttää tuolla halkeamissa aika säädyttömältä näin tursottaessaan. Eli ennen maalausta on nuo kaikki roipakkeet joka saatava työnnettyä rakoihin tai sitten poistettava. Projektin tämä osa on vielä vähän vaiheessa eli mummon kanssa näitä nykerrettiin niin korkealle kun tälläiset vähän reilu puolitoistametriset ylettää.

Henkilönostimen ollessa pihassa piti sitä myös hyödyntämän pieneen maisemakuvaukseen. Tai siis isäntä, joka tuolla viimeisessä kuvassa retkottaa koiran kanssa nurmikolla, luuli ettei minusta tuohon koppaan ole kiipeämään. Olihan se lunastettava yksi jyrkisijäkälli varastoon - odotahan vaan! Näistä kuvista jo hieman näkyy että rannan raivaushommatkin alkavat jo tuottaa tulosta. Järvihän näkyy jo!

Huomenna pääsemme, sään salliessa sitten jo vähän maaliakin kokeilemaan. Oma päiväni vaan alkaa valitettavasti keskussairaalan keikalla ja jäykkäkouristusrokotuksen uusimisella. Välttämättä vanha naula päkiässä ei ole se paras tapa lopettaa kesäloma, mutta onneksi en ole ballerinna ;)

Sali vastaanotti juhannusvieraat

Kaikilla huoneilla on omat nimensä - tuvan jälkeen Millingtonin suurin huone on sali. Kaiketi se entisaikojen pyhinä käytetty olohuone. Juhannukseksi sali pukeutui tämän hetkiseen parhaaseensa.
Alla kuvat lähtötilanteesta

Pinkopahvit, puukuitulevyt ja nupinaulat saivat kyytiä jo keväällä. Sali on toiminut tähän asti poikien makuuhuoneena. Vanhoista alimmaisista paperitapeteista on mallit tallella tulevaa varten.

Juhannuksen epävakaisesta säästä johtuen pelasimme varman päälle sateen ja itikoiden suhteen ja pitkä pöytä katettiin sisälle ja mihinkäs muualle kuin saliin. Verhot täältäkin vielä puuttuvat, samoin jalkalistat. 

Lattialle ja katolle emme tässäkään huoneessa ole vielä tehneet mitään muuta kun näyttäneet pesurättiä. 

Tämä aivan ihana kukkalauta oli alunperin kettiössä, mutta sinne se ei oikein enää mahdu niin sai muuttaa nyt salin puolelle. Toiseen ikkunaan pitää nyt vaan saada samanlainen.

Syreenit ovat pihassa nyt parhaimmillaan

Onhan tuo muutos aikamoinen omaankin silmää, mutta viilaamistakin on vielä paljon. Onneksi on tullut otettua paljon valokuvia, ettei itsekin ihan sokeudu tässä ympäristössä.

Salin eteinen - talon viehättävä yksityiskohta

Porstuasta on kaksi sisäänkäyntiä taloon. Rahvaan ovi tupaan ja toinen paremman väen ovi eteisen kautta saliin. Salin puoleinen sisäänkäynti on sangen viehättävä ruutuikkunoineen

Eteisestä lähtevät myös pinkopahvit pois ja tuo vasemmalla oleva 70-luvun naulakko saa lähtöpassit samassa rytinässä.

Tosiasiassa eteisen "remppa" on ollut valmis jo pari kuukautta, mutta hienosäädöt ovat puuttuneet, jotta tämä kirjoitus olisi julkaisuun saakka päässyt. Verhot toki puuttuvat vieläkin, mutta kaikki aikanaan.

Tuoli on keväällä kunnostamastani satsista, naulakon löysin Puttipajasta ja kukat ihan omalta tontilta. 

Mitä tuo lettupannu tekee eteisen seinällä onkin sitten hyvä kysymys. Pinkopahvien repimisen jälkeen ei seiniin juuri nauloja jäänyt, paitsi että eteisen naulakko oli sitä paljon suurilla ruuveilla kiinnitettynä seinään, että ne jätettiin paikoilleen. Siivotessa sitten piti tuo lettupannu saada tyrkättyä johonkin käsistäni ja tuohon se nyt jäi - ei ehkä lopullisesti, mutta siksi aikaa kun löytää seuraavan paikkansa. 

Voi että kun eteinen olisikin aina näin siisti! Tilanteeseen saadaan hienot hämäykset aikaiseksi kun en kuvaa porstuaa samaan aikaan, kenkä-, hanska- ja takkimeri on meillä  siellä.

Piha-aitan pelastusta osa I

Piha-aitta on suuri ja komea hirsirakennus, jota on ajan hammas myöskin hieman pureskellut. Aitassa on kaksi hienoa kesähuonetta, yksi betonilattialla varustettu huone, ulkovarasto ja koko aitan mittainen halkoliiteri aitan takana. Aitan päädyssä on vellikellon tapuli, itse kello on valitettavasti vaihtanut maisemaa.

Aitta on painunut vähän sieltä sun täältä ja koko rakennelma on levähtänyt niin, että takaosasta on osa välikatosta pudonnut roikkumaan. 

Eikä tämä pelastusoperaatio ole oikeasti osa yksi, vaikka blogiin tästä vasta nyt kirjoitankin.

Aittaa on pelastettu jo monta viikkoa pikku hiljaa tunkein, tönärein, liinoin ja kärsivällisyydellä miesväen toimesta. Nyt olemme siinä tilanteessa, että osat alkavat vähitellen sivusuunnassa löytää toisensa vaikka muut linjat vielä vähän kiharalla ovatkin.

Minä osallistun projektiin (huom. erikseen kutsuttuna) ensimmäistä kertaa. Syykin on selvä, aitan päädyssä olevat vanhat perennat pitää kaivaa ylös, koska multa makaa alimpien hirsien päällä.

Puolenpäivän kaivelu-urakkahan tästä tuli, koska pelastettaville perennoille piti myös löytää joku paikka. Siinä sivussa sitten tuli kaadetuksi pari, kolme ehkä neljäkin puuta sähkölinjojen tieltä. Lopputulemana neljä mönkkärinperäkärryllistä multaa, uusi perennapenkki, pari kärventynyttä niskaa ja neljä kättä.

Mullat on poissa kuitenkin ja samoin puolet alimmasta hirrestä. Tarina jatkuu siis varmasti jossain vaiheessa, koska uskokaa tai älkää tätäkään projektia ei viety yhdessä päivässä, viikossa eikä kuukaudessakaan maaliin saakka. 

Sorkkarautareeniä ulkolaudoitukseen

Millington on alunperin ollut ulkokuoreltaan perinteinen punamullalla maalattu hirsitalo. Ulkolaudoitus on tehty jälkeenpäin, mutta ei ole tietoa milloin. Talon värikin on matkan varrella muuttunut punamullasta harmaaksi ja nyt tämä viimeisin maalaus sitten hilseilee pois ja alta paistaa punamulta.

Tämä hilseilevä vaalea maali ja hieman amerikkaistyylinen arkkitehtuuri saa Millington kieltämättä näyttämään hieman kummitustalolta.

Alunperin ajattelimme, että talo eristettäisiin "sitten joskus" ulkopuolelta. Haluamme palauttaa taloa mahdollisimman paljon alkuperäiseen asuun olemme tulleet toisiin ajatuksiin. Räystäät ovat niin lyhyet, että mikäli eristeitä lähdetään tekemään ulkopuolelta on räystäitäkin jatkettava. Ei kovin alkuperäistä siis....

Vaihtoehdoksi jää ulkolaudoituksen purkaminen, ulkohirsien maalaus punamullalla ja eristäminen siis sisäpuolelta niin että hirsiseiniä jää näkyviin vain väliseiniin. Tämä homma ei kuitenkaan ole tämän kesän juttu, mutta ulkolaudoituksen purku on että saamme talon hengittämään.

Ihan pienellä sorkkaraudalla ei hommaan kannata ryhtyä - tai ei ole mitään asiaa, sen verran pitkillä nauloilla laudat on kiinni lyöty.

Laudoituksen alta löytyy jonkinlainen tuulensuoja pahvi sekä tadaa... ILMARAKO!!

Hirret ovat ulkopuoleltakin säilyneet todella hyvin! Sieluni silmin näen tämän jo punaisena, ja hiemanhan tuo vanha punamulta tuolta jo kuultaakin.

Puolimetrisen sorkkaraudan heiluttelu niin korkealle kuin maantasalta hukkapätkät ylttää, käy ihan hartiatreenistä ja hiki virtaa jälleen. Korkeimpien lautojen kohdalla olkalihakset jo vähän hapottavatkin. Ylemmäksi ei kuitenkaan päästä ennen kun saamme rakennustellinkejä.

Ystävämme mäkäräiset ovat myös saapuneet iloksemme eli huomenna olen töissä se, kuka on punaisia patteja täynnä, eikä liikuta käsiään kun kynärpäistä. Näillä mennään kohti viikonloppua!