Satoa talteen saiteisen kesän jäljiltä

Minä luovutan!!! Minusta ei tule sipulin viljelijää, ei vaan tule! Sipuleita oli kasvamassa tänä kesänä kaksi kasvulavallista.

Kesän mittaan saimme mukavasti sipulinvarsia syödäksemme, mutta se varsinainen sato!

Ei tällä pääse taas rehentelemään; kymmenkunta kitukasvuista maksimissaan golfpallon kokoista sipua. Valkosipulithan menivät jo muutama viikko sitten kanojen kylpyalustana piloille, joten se niistäkin! Ei onnistu sipulit minulla ikinä! Kun ensi keväänä esittelen instgrammissa taas pusseittain ostamiani istukassipuleita niin muistuttakaa nyt joku hyvänen aika minua tästä!

Tomaatti on sen sijaan kylmästä kesästä huolimatta ollut valtaisan satoisa. Kirsikkatomaatin taimia minulla oli viisi ja yli kuukauden ajan olemme saaneet salaattitomaatit ihan omasta maasta. Tänään kävin sitten loputkin keräämässä talteen hallan tieltä.

Tavallisen tomaatin taimia kasvulavoissa oli kaksi kasvamassa. Yrittivät kovasti kyllä satoa pukata, mutta eivät nämä lähellekkään kypsäksi asti ehtineet ennen varsien paleltumista. Kokeillaan näitä seuraavan kerran sitten kun saamme kasvihuoneen. Nämä näyttävät niin raaoilta, että tuskin huoneenlämmössäkään kypsyvät.

Varsinaista salaattisatoa olemme saaneet vasta nyt ihan loppu kesästä, mutta muut yritit menestyivät niin hyvin että niistä riittää reilusti kuivattavaa talven varalle. 

Chileistä noin puolet ehtivät kypsymään kylmyydestä huolimatta ihan kiitettävästi. Yksi taimi jäi vielä portaille odottelemaan kuistin puolelle pääsyä, josko siitä vielä satoa saataisiin syksyn mittaan.

Kuisti on valmis!

Uskomatonta kirjoittaa tuo sana tänne: VALMIS valmis valmis valmis.....

Tutkitaanpas mitä on tapahtunut matkan varrella.

Alunperin meillä on vuonna 1930 näyttänyt tältä:

Tästähän me sitten läksimme liikkeelle keväällä 2015:

Lautaverhoilu sai lähteä heti ensimmäisenä kesänä, että nähtiin mitä talo on "syönyt".

Pilvisellä säällä ei pystynyt muuta kun arvailemaan mikä talon väri on ollut alunperin. Ilta-aurinko pelasti kuitenkin tilanteen ja kertoi punamullan sävyn olleen italianpunaisen. Kuistin yläpuolen ikkunan smyygit olivat myös onneksi säästyneet ja niistä saimme mallit muihinkin ikkunoihin.

Valtavat humala-kasvustot jouduttiin siirtämään kuistin korjauksen tieltä pois.

Kuistin lautaverhoilun alta paljastui sitten (ihan kyllä odotetusti) koko karmaiseva totuus. Kuisti majaili pystyssä ihan pelkällä pyhällä hengellä.

Ikkunasmyygejä päästiin kiinnittämään paikoilleen jo syksyllä 2015.

Ja oli meillä välillä oikeastaan jo ihan nättiäkin, kun kuvakulmat vaan valitsi oikein.

 Vielä ennen ensimmäistä joulua lähtivät sitten portaatkin muille maille, eikä enää ollut nättiä muuten kun kuvaamalla puolen kilometrin päästä järveltä.

 Ensimmäisen talven portaiden virkaa toimittivat kuormalavat.

Toisena kesänä eli 2016 päästiin varsinaisten korjaustoimenpiteiden kimppuun. Kuisti tunkattiin tukien ja harkkojen varaan. Ensimmäisessä valussa kivijalka muurattiin kokonaan uusiksi.

Toiseen valuun pääsivät sitten muutaman viikon päästä jo portaatkin.

Talveksi saimme purettua ylimääräiset pönkät ja harkkoviritelmät. Pääsimmepä testaamaan myös portaiden lämmityskaapeleita.

Vanha sanonta kuuluu että hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä sekä laiska töitään luettelee. Totuus on kuitenkin se että tässä meidänkin projektissa on niin paljon sitä tekemätöntä työtä, että välillä on pakko myös pysähtyä ja analysoida mitä kaikkea on vaatinut että olemme tässä ja nyt. Vaikka hyödynsimme vuodenaikoja aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn on todettava, että yksistään kuistin korjaamiseen meni melkein kaksi ja puoli vuotta aikaa kaikkine vaiheineen, mutta kyllä lopputulokseenkin voi olla tyytyväinen. 

Ensi kesänä pelargoniat (ja kyllä olen karjalaista sukujuurta ja kirjoitan pelargonia, vaikka tiedän oikean ja kirjakielisen kirjoitusasun olevan pelargoni) kukkivat entistä ehompina korjatulla kuistilla. Ehkäpä tuossa vielä saatetaan tänä syksynä jokuset iltakaffetkin nauttia.

Niin ja tässä projektissa ei mikään koskaan tule ihan valmiiksi ja niin kuistiinkin jää vielä pieniä fiilauksia ensi kesälle mutta niistä ei nyt pidetä!

Salin pönttöuunin ootraus

Salin pönttöuunia ei ilmeisesti ole ennen meidän aikaa juurikaan lämmitetty kolmeenkymmeneen vuoteen. Selvä ero on lämmön pitävyydessä kamarin vastaavaan verrattuna. Eli ns. itse lämmön talteenotto toimii paremmin kun enemmän käytetyssä kamarin pönttiksessä. 

Kuvasta on kuitenkin nähtävissä, että jonkinlaisia veto-ongelmia tämän kaverin kanssa on. Ominaisuutena löytyy hyvin tarkasti määriteltävä pellin ja luukkujen asento, silloin kun pesässä on tuli. Luukun yläpuolelta maali on palanut kokonaan pois.

Villi veikkaus, että edellisestä maalauksesta on sellaiset 40-vuotta. Maali on kohtalaisen rapsakkaa ja lähtee hyvin ihan pelkällä raapalla pois, vaikka olin varustautunut järeämmilläkin työkaluilla.

Uuninluukut ovat hyvässä kunnossa ja saavat päälleen uuden "hopeoinnin".

Rapsuttelussa vierähti muutama tunteroinen. Jälkien siivous, pinnan putsaus ja seuraavana päivänä maalauksen kimppuun.

Luukun maalasin ensin, koska luukkuun tuleva hopeamaali on lähes "vettä" koostumukseltaan ja roiskeilta on mahdoton välttyä.

Maaliksi olemme valinneet lämmönkestävän öljymaalin. Maali ostettiin jo viime talvena samoihin aikoihin kun muita tulisijoja entrasimme. Salin pönttöuunin maalaus vaan päätettiin jättää kesään, koska kuiviminen vaatii sen ettei uunia ihan heti lämmitellä. Maalipönttö olikin sitten saanut pienen luhmun kanteensa varastossa ja kuinkas kävikään?

Onneksi tuo kuivunut kerros oli sen verran paksu, että sen alle oli säästänyt kunnossa olevaa maalia.

Ensimmäisen kerroksen jälkeen uuni näyttää nyt tältä. Epätasaisuuksia on vielä ja vaatinee ehkä jopa kaksi maalauskerrosta vielä lisää (toivottavasti kylmät kelit eivät ehdi ensin), mutta sävy on hyvä. Luukut pääsen maalaamaan toiseen kertaan jo tänään, uunin kanssa on odoteltava päivä - pari.

Uusinta kerrosten jälkeen vielä palomuurin maalaus niin johan taas siistiytyi yksi nurkka lisää!