Savusaunaa ja pizzaa leivinuunissa

Jos helppoa elämää haluaisimme emme todellakaan olisi hankkineet kakkosasunnoksi 85-vuotiasta maatilaa ilman suurempia mukavuuksia. Tämä lähinnä miehelleni nyt juuri tänään muistutukseksi. 

Minä ryhdyin vääntämään toista pizzaa ikinä leivinuunissa ja isäntä sillä aikaa saunan lämmitykseen. Maininta miksi juuri toinen pizza pääsee vasta blogiin johtuu siitä, että se ensimmäinen palaa kärvähti tuonne leivinuuniin - paistuu nimittäin kohtuu nopeasti pizza tuolla kiviuunissa. Ja maininta siitä, että isäntä lämmittää saunaa sillä aikaa johtuu siitä, ettei hän ole sitä kertaakaan vielä syksyn kosteuden aikana tehnyt, eikä siis tiedä kuinka riivatun vaikeaa on saada Kotapata vetämään.

Siinä täytteitä levitellessäni isäntä tulee toista kertaa saunalta sisälle ja toteaa lakoonisesti: -Tämä saunanlämmitys on kyllä niin hölmölästen hommaa kun ikinä! Aina kun sauna olisi niin lämmin, että sinne voisi mennä on pakko avata ikkuna jotta saa savun ulos nähdäkseen, että pata on taas sammunut. Padan kun saa syttymään on saunassa jo niin kylmä ettei saunominen tule kysymykseenkään. Ikkunan kun laitat kiinni alkaa jälleen savustus.

Ulkona oleva kosteus aiheuttaa sen, ettei pata vedä pätkän vertaa ja sauna muuttuu hetkessä savusaunaksi. 

Tämä siis toistui kolme kertaa. Neljännellä kerralla isäntä tulee sisälle ja sanoo: - Se on nyt sitten sillälailla, että jos rouva haluaa saunaan niin on hyvä ja lähtee kaupunkikotiin kylpemään. Täällä se ei tänään onnistu. Seuraavan kerran kun kosken tuohon riivatun pataan tapahtuu se siinä vaiheessa kun räjäytän sen taivaan tuuliin.

Pizza oli kuitenkin hyvää ja maittavaa. Isäntä istuu kiikkustuolissa ja googlettaa onko hänellä kotapatakohtalotovereita - onhan niitä, kaiketi kaikissa ulkosaunoissa on sama ongelma tähän aikaan vuodesta.

Saunaankin päästiin, koska pata oli alkanut vetämään siinä vaiheessa kun minä menin saunalle tilannetta katsomaan. Tästähän nyt seuraa sitten se, että saunanlämmitys on jatkossa tyystin minun hommia, mikäli lämmintä vettäkin halutaan. Eli valtakunnassa kaikki hyvin

Valmistaudumme jouluun - ensimmäinen adventti

Ensilumi oli ja meni. Ei ole Millingtonin mäellä enää talvisesta tunnelmasta kuin muisto jäljellä pienen katolta tipahtaneen lumikökkäreen muodossa. Syksy on hujahtanut vauhdilla ja ensimmäistä joulua maalaismaisemassa on lupa alkaa odottamaan. 

Kyntteliköt on viritetty ja pienen pienet valot myös ikkunan väliin. Antaa muiden joulukoristeiden odottaa vielä hetkisen. Kaikki valot toimivat pattereilla, sähköremontti kun antaa vielä toistaiseksi odottaa itseään.

Nautitaan hämäränhyssystä, kynttilän valosta ja kerätään voimia uuteen valonaikaan - se alkaa ihan kohta. Rauhaisaa Joulun Odotusta siis itse kullekin säädylle <3

Nyhtöpossua Millingtonin tapaan - Millington way pulled pork

Tunnustetaan, että elämänsä ensimmäisen levinuunin kanssa on pientä opettelua. Vielä ei tässä muutamassa viikossa mikään palanut syömäkelvottomaksi, mutta muutama kohtalaisen rapsakka makuelämys meillä on kyllä jo takana.

Viikonlopun ruokalistalla oli aina niin maukas nyhtöpossu, ameriikkalaisittain pulled pork. Ensimmäistä kertaa tehtiin itse kyseistä herkkua. Ketään, jotka minut oikeasti tuntee ei yllätä se, että keittokirjoja löytyy talosta metritolkulla, mutta enhän minä niitä koskaan käytä.

Kaupasta lähti mukaan kunnon mötkäle possun niskaa ja ajatus että pitänee reseptistä tarkistaa mitä muuta tarvitaan. No arvaatte varmaan näiden esipuheiden jälkeen tarkistinko? En, ennen kun lauantai-iltana kun oli aika jo tuupata possu uuniin.  Eli mausteet possuun tyylillä "mitä kaapista sattui löytymään".

Kokkiapuriksi ilmaantui herra 9v. Possun niska palasiksi, pintaan hierottiin hieman suolaa. Savipata oli kotvasen vedessä likoamassa ennen kun possut pataan päätyivät.

Lihaliemen aineksiksi kaapista löytyi laakerinlehtiä, mustapippuria, valkosipulia ja tavallista sipulia sekä ihan tavallista Knorr lihaliemikuutiota. Nestettä noin pari desiä ja annoin kiehua hetkisen.

Jääkaapista löytyi myös kesän jäljiltä BBQ-hikcory smoke maustekastike joka hierottiin niin ikään lihojen pintaan. Lihaliemi mausteineen possun päälle, lihat peittyivät nesteellä.

Seuraava vaihe oli sitten uunin lämpötilan arvioiminen. Mittariahan ei siis uunissa ole - yritimme testata normaalilla digitaalisella paistomittarilla - juu ei sovi digitaaliset Millingtoniin, mutta sellainen meillä nyt sattuu kuitenkin olemaan - uunin sisälämpötilaa, mutta meinasi sulaa raudaksi koko paistinmittari. Kannattaisi varmaan joskus lukea niitä käyttöohjeita eli moisen vekottimen ylin lämpötila on 200 astetta... ja tietysti tuosta nyt olisi voinut viisaampi jo päätellä, että leivinuunin lämpötila saattaa olla hivenen vielä liian korkea possuparalle. Parempi vaihtoehto padan uuniin laittamiselle olisi ollut vasta aamu. Mutta... suomalainenhan ei usko jos ei itse kokeile!

Alakuvassa on sitten meidän pulled pork! *tirsk* uskokaa tahi älkää niin tuon "hieman tummentuneen" pinnan alla oli erittäin maukas ja mehevä nyhtöpossu, joka varmasti löytää tiensä meidän perheen vakioruokiin, toki jatkossa varmaan ehkä hieman miedommalla lämmä paistettuna.

Eväs oli siinäkin määrin maistuva, että todistusainesto päätyi parempiin suihin ennen kun ehdin edes valokuvata ja tällä kertaa syöjä ei ollut meidän herra karvakorva.

Talvi saapui Keski-Suomeen

Hups hei, talvi pääsi yllättämään tänäkin vuonna suomalaiset! Lunta tuppas viikonlopun aikana reippaasti yli 20 senttiä ja taas jäi moni juttu tekemättä mitä piti tuusata ennen talven tuloa.

Positiivistä tässä on ehdottomasti se että salaoja-projektin jättämä maalimanlopun tilanne pihan suhteen perittyi nyt sopivasti lumen alle. Täytyy varmaan säännöllisin väliajoin käydä katsomassa noita kuvia viime viikoilta ettei pääse totuus unohtumaan ja sitten keväällä ole ihan mahdoton järkytys kun lumet sulaa.

Luonnonvalo ei meinaa lumesta huolimatta riittää kuvaamiseen edes keskellä päivää, mutta muutama hämäränhyssy otos tarttui kuitenkin kameran linssiin.

Lumisade yllätti myös sähköyhtiöt ja mekin tunnelmoimme kynttilänvalossa yli vuorokauden. Lämpöä kuitenkin riitti leivinuunista ja pönttiksistä niin ettei vilu yllättänyt. Leivinuunin lämmössä valmistui kuin itsekseen suussasulava nyhtöpossu meidän herra 9-v toimesta - laitellaan siitä seuraavaan blogiin tarinaa.

Salaojia ja kallistuksia

Kirjoittelin tuossa viikolla, että piha on mullin mallin... no ei ollut, luulin vain - nyt se on! Talon ympäryksien maat on kaivettu ja kallistuksia tehty, kun kaivinkone on möyrinyt pitkin tannerta. Samalla maahan on hujahtanut salaojaputket ja talon alle piilotettu viemäriputki. Ihan vähän on vielä hommaa ennen kun voi sanoa, että tämäkään projekti valmis olisi.

Kivijalasta näkee, että kasvillisuus on ollut liian liki ja maanpinta
liian korkealla

Valkoinen syreeni lähti "päivähoitoon" talon taakse

Kuinkahan monta kertaa vanhat perennat kestävät
ajaa yli kaivinkoneella? Tästä on menty ehkä
usemmin kuin kerran - ei ehdi millään vahtimaan :)

Reunimmaisesta ikkunasta puuttuu smyyki: ilmaläpöpumpun
ulkoyksikön paikka on tuossa

Horsmapelto on kitketty juuriaan myöten eli
salaojat laskevat tuonne metsän siimekseen

Styroksien alla on suurikokoista kalliomursketta ja hiekkaa.
Hiekkaa vielä päälle, sitten katekangasta ja singeliä.

Kaikki on nyt mullinmallin - mutta keväällä ei enää piha lääryä

Kun ensilumi antaa odottaa itseään vielä täällä Keski-Suomessa, antaa venynyt syksy armoa meidänkin projektille. Keväällä tehtiin koko tie uusiksi, kaivettiin ojat, tuli suodatinkankaat ja uudet rummut ja pelit sekä vermeet. Samassa yhteydessä tehtiin toinen pisto navetan taakse, jonne on tarkoitus jatkossa piilottaa sellaiset nykyajan hömpötykset kun autot. Älkääkä edes kysykö miksi parkkipaikka navetan takana on niin iso.... Maa on navetan takana vaan sellaista lällivelliä, että sinne on pitkin kesää ajeltu täytemaita, jotta se saadaan kantamaan isompiakin autoja. 

Kaivinkone saapui tontille agendanaan talon ympäryksen kallistusten tekeminen, mutta kuinkas kävikään? Kävin pyörähtämässä päiväseltään Helsingissä ja sillä aikaa navetan takaa tuleva tie on jatkunut pihan läpi ja talon edustan ohi. 

Lumien sulamisen aikaanhan ei pihaan autolla ollut mitään asiaa, nurmikko ei auton painoa kestä. Kaivinkone tasoitteli kulkuväylän. Portaiden eteen tulee pieni pylpyrä, siinä määrin mitä kallio antaa myöten.

Suodatinkankaat ostettiin Meltexiltä jemmaan jo keväällä ja murskettahan tulee kun nostaa vain luurin ja pyytää.

Seuraavaksi kaivinkone käy sitten talon ympärillä olevien maiden kimppuun. Maanpinta on vuosien saatossa noussut liian ylös ja kallistukset muuttuneet, joten tämä toimenpide on ihan pakollinen ettei lisävahinkoja pääse syntymään.

Leivinuunin ensimmäiset eväät

Leivinuunin kivijärkälettä on nyt lämmitelty pienillä tulilla viikon ajan ja viikonloppuna rojauteltiin ensimmäisen kerran uunia hieman lämpimämmäksi. Hetken mielijohteesta tuikkasin illalla uuniin myös eväät sunnuntaille paistumaan.  

Lämpömittari uupuu vielä joten uunin sisälämpötilasta ei ollut pienintä hajuakaan. En myöskään ollut varautunut jääkaapin sisällöllä leivinuuniruokaan, mutta kaapista löytyneet rasvattomat sianlihasuikaleet saavat kelvata. Minkäälaista reseptiä tässä ei nyt alla ole, uunivuokaan vettä lihat joukkoon, sipulia, porkkanoita, pippuria - jauhettu saa nyt kelvata kun ei kokonaisia ollut, sekä lihaliemikuutio. Pinnalle laitoin vielä pekonisuikaleet. Ja wot! Hyvää tuli, ylikypsää possua kera tomaattien, motzarellan ja perunasalaatin. Kyllä oli helppoa!

Itse muuri ei vielä näistäkään lämmöistä paljon hetkahtanut, vaikka paistos höyrysi kuumana vielä aamullakin. Kolmenkymmenen vuoden ikirouta ei ihan hevillä näköjään lämpene.

Mikä on sinun suosikkireseptisi leivinuunissa? 

Uudet verhot keittiöön

Punainen ruutukuosi, pitsi ja vanha hirsitalo kuuluvat jotenkin yhteen. Sisustuksellisiin yksityiskohtiin ei paljon viime kuukausina ole ollut aikaa, mutta pimeät syysillat ja hämärän hyssy saivat tarttumaan pitkästä aikaa ompelukoneeseen.

Keittiössä on verhotankoina vaijerit ja salusiineinä tätini ompalemat vanhat valkoiset pitsityynyliinat, jotka muuttavat nyt toistaiseksi kamariin - odottamaan lopullista paikkaansa tuvan ikkunoissa.

Sitten tulikin se vaikeampi paikka: mihin kohdalle verhoa pitsi laitetaan - ei vaan osaa päättää!!

Niinhän siinä lopulta sitten kävi, että isäntä tuli apuun ja määräsi pitsin alareunaan, muualla kun kuulemma näytti omituiselta. Hieman huvittavaahan tässä on se, ettei hän omien puheittensa mukaan saa koskaan mistään mitään päättää. Nytkin sai puuttua ihan oman toimivaltansa ulkopuoliseen seikkaan ja mielipide tuli vielä huomioiduksikin ja jopa ilman mutinoita (olkoon tämä raskauttavana todistusaineistona tulevaisuuden varalle).

Siinähän nuo nyt sitten "tököttävät" ja ehken kotvasen kuluttua myös asettuvatkin. Korkeammat salusiinit olisivat olleet toki näyttävämmät, mutta tähän aikaan vuodesta tuota valoa ei juurikaan sisään tuli, niin tokko tuota kannattaa verhoilla enää enempiä peitellä.