Vakoiluretkiä Pirkanmaalle

Pari viikonloppua on mennyt muiden entisöintejä vakoillessa. Viikko sitten vierailimme Akaassa Tuulensuun työhuoneella. Tuulensuun työhuone tuottaa työyhteisöpalveluita ja henkilökohtaista koutsausta sekä vuokraa tiloja myös ulkopuolisille. Tuulensuun työhuone toimii upeasti kunnostetussa vanhan kaupan rakennuksessa. Vanhasta kaupasta löytyvät niin ruokailu- kuin luentotilatkin, sekä mahtavalla oivalluksella vanhasta maakellarista rakennettu kreikkalaishenkinen saunaosasto.

Rakennuksen kappana toimimisen aikakaudelta kertovat
näyteikkunan vanhat esineet 

Eteisen kaapistot on rakennettu vanhoista peiliovista lyhentäen

Tuulensuusta löytyi myös palanen Millingtonin historiaa
potkuhepan muodossa

Saunaosaston kattoon on jätetty vanhan maakellarin holvikaari

Kreikkalaishenkisen oseskelutilan takaosasta löytyy palju

Retki nostatti paljon ajatuksia ja tunteitakin. Päällimäiseksi jäi tunne siitä, kuinka valtava urakka meillä Millingtonin kanssa onkaan, ennen kuin pääsemme lähellekään tätä vanhan ajan lämmintä tunnelmaa, mikä Tuulensuusta henki.

Menneenä viikonloppuna vierailimme Orivedellä Einon Pirtillä 60-vuotisjuhlilla. Aivan ihana miljöö, johon on kunnostettu alunperin 1918 rakennettuun kivinavettaan juhlatila. Tilan uudempi päärakennus toimii majoitustiloina ympärivuotisesti ja vanha päärakennus sekä aitta lisätiloina kesäkaudella.

Piha-aitta vellikelloineen

Navetan yhteydessä olevasta tornista löytyy
myös majoitustiloja

Uudempi päärakennus

Uudemman päärakennuksen yläkerran sali

Alakerran eteisessä seisoo tukevasti könni

Jokaisessa kamarissa on oma tulisija, osa
pönttöuuneja ja osa kaakelisia kakluuneja

Alakerran tuvassa on komeat aikaa nähneet lankkulattiat

Vanha päärakennus on rakennettu
luonnonkivistä kasatun kivijalan päälle

Einon pirtti on ilmeisen suosittu juhlapaikka, myynti vuoden 2017 tapahtumille on jo alkanut. Ja ei tämä ei ollut kaupallinen yhteistyö, kummankaan yrityksen osalta :)

Vellikellon mallia hakemassa

Piha-aitan vellikellontorni ammottaa tyhjyyttä. Kello on nostettu pois paikoiltaan ilmeisesti joskus 80-luvulla. Tuohon aikaan maaseudulla kierteli varkaita rosvoamassa maataloista pronssisia vellikelloja - kummallinen villitys tämäkin.

Alkuperäinen kello on kuitenkin tallessa, vaikkakaan ei enää Millingtonin mailla. Kävimme Pirkanmaalla tutkimassa kelloa ja saimme sen mukaamme lainaan, että voimme teettää uudelle kellolle myös oikeanlaiset kiinnittimet ja soittomekanismin.

Kello on hieno ja sointi komea. Kyllä tämä on kauaksi kuulunut! Isojen talojen vellikelloilla on ollut  aikoinaan ruokakutsun lisäksi myös toinen tärkeä tehtävä; ilmoittaa hätätiloista. Tarinan mukaan kelloa on soitettu kiivaasti mm. silloin kun apua on tarvittu Millingtonin mailla raivoavan tulipalon sammutuksessa. 

Kiitos Ulla ja Timo vieraanvaraisuudesta! Olette tehneet valtavan työn oman kotinne entisöinnissä. Vielä kotimatkallakin huokailutti moni ihana yksityiskohta. Meillä on vielä pitkä matka taivallettavana ennen kuin tuo teillä vallitseva lämmin ja kotoisa vanhanajantunnelma palaa Millingtoniinkin. Mutta kyllä se palaa, ajan kanssa :) Ja kellosta pidämme hyvää huolta!

Kotieläimiä? Meillekö? Ei ikinä!

Nyt se on tapahtunut, lopullinen hurahtaminen metsittyminen ja vieraantuminen reaaliteeteistä. Menin ja tilasin kaksi kirjaa Kirsti Hassisen Omat kanat, omat munat, sekä Omat lampaat - pienlampurinkäsikirja.

Kirjat kolahtivat postista eilen ja kanakirja on jo melkein luettu. Minä nyt kertakaikkiaan taidan haluta meille kesäkanoja, maatiaisia sellaisia. Isäntä oli kyllä sitä mieltä, että kyllä meillä täällä talvikodissa on tilaa myös asuttaa niitä ympärivuotisesti - mutta siihen en kyllä ihan vielä taipunut. Saattaisivat naapurit olla vähän eri mieltä, kun kukko täällä kiljuisi aamun koitteessa. Mutta miksipä kanaset eivät tuota navettaa kesällä voisi asuttaa?

Kesälampaista sen sijaan meillä on ollut jo pitemmän aikaa puhe. Pelto on niin rehevöitynyttä laajalta alueelta ettei muu taida auttaa, ja olisihan tämä tietysti luonnonmukainen ratkaisukin asiaan ja maiseman palauttamiseen ennalleen. Se millä konstilla lampaat meille tulevat on nyt vielä ratkaisematta; vuokralaiset vai omat? Siinäpä vasta kysymys... toisaalta vuohikin olis vallankauhian kiva..... ;)

Talvipäivät parhaimmillaan valokuvin

Metsänhoitopuuhien välissä on pakko välillä hiljentyä luonnon kaudeudelle ympärillä. Annoin siis kameran laulaa luonnon mahtavissa väreissä.

Sen verran on pakko kertoa meidän metsurin urasta, että voin välittää kiitokset Voitolle - hänen tämän viikonlopun lähes kädestä pitäen ohjeiden ansiosta uskalsin minäkin kaataa rojauttaa ensimmäisen lähes täysikokoisen koivun nurin. Tätä kuvaa ei pitäisi kyllä julkaista kun tuo saranakin on taas "melkein" puhki. Mutta en malta pitää piilossa, koska tämä mötkähti vajaaseen 2 metrin rakoon ihan keskelle - ihan juuri siis siihen mihin pitikin. Aloittelijan tuuria sanoisi joku, mutta siitä huolimatta olen kulkenut rintarottingilla koko loppupäivän - sen mitä kipeiltä jäseniltä nyt rintaa rottingille edes saa. 

Yllätys metsätöiden lomassa

 Kas kuusen latvassa oksien alla

on pesä pienoinen oravalla;

sen poikaset siinä ne leikkiä lyö

ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vihreä vilpoinen katto

ja naavoista lämpöinen lattiamatto

ja pikkuruikkuiset ikkunat

ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa

ja lumet ne lentää ja pakkanen paukka,

niin oravan pesästä pienoinen pää

se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon

siell' oravan poikasen tuttuhun kehtoon

Ja elämä heillä on herttaisaa,

kun kuusen latvassa keinua saa.

P. J. Hannikainen

Ei tämä ehken oravan koti ole ollut, mutta en voinut vastustaa kiusausta vetäistä laulun sanoja tuohon.  Kokolailla kuusen latvasta löytyi, kahden kerroksen pesä. Ulkopuoli näytti tuulenpesältä ja sisältä paljastui todella huolella kasattu koti. Joku isompi lintu selvästi ollut asialla.

Mehtämiesten puuhapäivä

Ajateltiin tässä viikonlopun aikana kahteen pekkaan raivailla tuo pahasti umpeen kasvanut kuusikko. Saadaan siitä sitten siinä sivussa myös seuraavan seitsemän vuoden polttopuut. Noh, aikuisten oikeasti ei ajateltu, tällä hetkellä vaikuttaa siltä että projekti taitaa tuon metsänhoidon osalta olla tuo seitsemän vuotta, pelkästään kuusikon osalta.

Työtä hidastaa aika oleellisesti se etteivät puut pääse kaatumaan, koska metsikkö on tosiaan niin tiheä. Positiivisesti ajateltuna liikuntasuoritus on kohtalaisen monipuolinen. 

Hieman meitä kaupunkilaislapsia kyllä mietityttää, miten nämä alaoksansa neljään viiteen metriin asti kuivuttaneet kuuset tästä raivauksen jälkeen alkavat kasvamaan. Toivottavasti vähän vähemmän kituliaasti kun tähän asti.

Järjettömän suuria puut eivät onneksi ole mikä vähän lisää sentään työturvallisuutta. Olen käynyt viimeiset kymmenisen vuotta opettamassa leipätyöni puolesta myös metsureille ergonomiaa. Monta kertaa olemme analysoineet videolta heidän työtapojaan ja -menetelmiään. 

Erityisen kauhuissani olen ollut tekniikasta, jossa puiden kaatumisen liikevoimaa hyödynnetään runkojen siirtelyyn. Käytännössä metsuri siis juoksuttaa kaatuvaa puuta parempaan asemaan ja tämä vähentää tietysti nostamisia, mikä sinällään on hyvä asia. Maastossa täysikasvuisen puun kanssa juoksentelu ei sivusta katsottuna kuitenkaan vaikuta kovinkaan ergonomiselta, eikä myöskään työturvalliselta.

Seuraavan kerran kun / jos kutsu luennoimaan käy, en varmaan enää kyllä tiedä mitä puhuisin (äläteeniikunminäteenvaanniinkunminäsanon....). Jälleen on todettava että teoriaa on todella helppo opettaa ilma käytännön kokemusta. Pihapuiden ja pensaiden karsintaa ei metsurikokemukseksi voi hyvällä tahdollakaan kutsua. Pitänee seuraavan kerran tehdä niin, että näytänkin videon jossa itse "juoksutan" tukkisaksien avulla oksien väliin jumiin jäänyttä runkoa ja tehdään analyysit siitä. Jokainen voi sitten sielunsa silmin kuvitella, mitä tuo minun juoksuttaminen sitten ikinä tarkoittaakaan tai miltä se mahtakaan näyttää.

Vaikka kuuset ovatkin vailla alaoksiston neulasia kertyy karsittuja oksia ihan kunnoitettava määrä. Osa on tietysti ihan hyvä jättää maatumaan ravinteiksi, mutta osan keräilimme kasoiksi jotka poltellaan sitten viimeistään pääsiäisenä.

Koko päivä pihalla sai posket punottamaan ja mukavasti lämmitti pönttöuunin valkea poskia päivän aherruksen päätteeksi. Aktiivisuusranneke oli kohtalaisen tyytyväinen ja näytti päivän aktiivisuustasoa saavutetuksi 314%:sti. Seuraava jännitysmomentti on sitten aamu. Mitä veikkaatte, mikä on se kohta kropasta mihin ei satu ollenkaan, tai jos sellaista ei löydy mihin sattuu vähiten?

Joka tapauksessa isäntä jo tuossa ilmoitti, että huomenna jatketaan oli tilanne mikä hyvänsä - sillä ne kivut kuulemma lähtee millä ovat tulleetkin (hieman kyllä epäilen...).