Uusi kaappi makuukamariin - yksi nurkka jälleen siistiksi

Keskeneräisyydelle siedättyminen on oleellinen osa elämää vanhan talon kanssa. Ikuinen murhe on säilytystila ja sen puute. Neljän vuoden jälkeen emme ole onnistuneet ratkaisemaan kaikkia vaatesäilytyksen haasteita. Tänään saimme kuitenkin jälleen pienen helpotuksen.

Löysin tori.fi:stä mäntyisen vaatekaapin, joka on ootrattu vanhan näköiseksi - ei ehkä lopullinen ratkaisu tähän huoneeseen, mutta ei kuitenkaan mikään lastulevyhirvitys.

Värit ovat kauniit ja ovikoristeet suorastaan aivan ihanat!

Mummoni vanhan valkoinen vaatekaappi muuttaa rantamökkiin nuorelle herralle vaatekaapiksi. Isännän ja emännän tuolit pääsevät taas oikeuksiinsa ikkunan edessä.

Ja tämä ihana valo! Ihan tässä huhtikuun lapsi herää talvihorroksesta eloon <3

Uusi kaappi kamariin

Vanhan talon yksi haaste on ainainen säilytystilan puute. Meilläkään komeroita ei juuri ole. Vaate- ja liinavaatesäilytys on ratkaistava irtokaapeilla ja niitähän ei niin vain mennä kaupasta ostamaan.

Tällä viikolla tein kirpparilöydön, joka kokonsa puolesta mahtuu kamariin ja sopii tyylillisesti jo toiseen siellä olevaan kaappiin.

Yhden yön kaappi sai tuolla kuvassa olevalla paikalla majailla ja sitten se lähti etsimään paikkaansa.

Tuvassa tähän asti majaillut emännän tuoli muutti ensin kaveriksi... mutta tuo valkoinen lipasto ei nyt oikein istu...

Hmmm... parempi mutta ei hyvä!

Lähellä jo....

NYT! Isännän tuoli isännän puolelle sänkyä ja emännän omalleen.

Olkoot nyt ainakin ensi yön näin 😀

...vähän tuo sängyn väri kyllä kaivelee...

Ihanat, kamalat vai kamalan ihanat?

En kyllä osaa päättää itsekkään tykkäänkö näistä verhoista kamarissa vai en... mutta juu ei, ei näin! En tykkää!

Haluaisin meille johonkin huoneeseen verhot niin, että verhotanko on ripustettu tuohon yläikkunan alle, mutta nämä hörhötykset ei tässä ainakaan toimi.

Näyttää ihan sitä kun verhot olisivat tippuneet pois paikoiltaan. Vaihdetaanpa tangon paikkaa (ja kukaan ei nyt sitten kerro isännälle, että olen porannut ylimääräisiä reikiä hirsiin!!!!).

Paljon parempi setti - vieläkään en vaan ole kyllä ihan varma näistä. Ehkä kyse on vaan ajatuksesta? Jos joku olisi minulle 10-vuotta sitten kertonut, että tänään täällä ripustelen ruusukuvioisia beigellä höystettyjä pitsiverhoja ikkunaan, niin olisin toimittanut itseni jo ennakoivasti hoitoon! Äitini väittää tämän johtuvan iästä. Väitän kuitenkin, että edes äidilläni ei ollut 45-vuotiaana pitsisiä ruusuverhoja!!!! Mummollani sitä vastoin saattoi ollakin ja isomummollani nyt ainakin.

Verhot ovat aika haastava asia tällaisessa vanhassa hirsitalossa. Varsinkin nyt, kun kaikki seinät ovat hirsipinnalla ja huoneet ovat aika pimeitä. Ikkunoita valonlähteenä en haluaisi peittää ja kuitenkin tekstiilit ovat olennainen osa tunnelmaa. 

Ulkoapäin verhot eivät juuri edes erotu

Tyylisuuntaa etsimässä kamariin

Myönnettävä se on olen höyrähtänyt totaalisesti talonpoikaisromantiikkaan - ellei joku ole sitä vielä huomannut. Maalaisromantiikka sen sijaan sanana on kärsinyt mielessäni inflaation sen vuoksi, että kaikissa sisustusryhmissä ja blogeissa, joissa pääteema on maalaisromantiikka on pääväri valkoinen.

Kyllä edelleenkin, vaikka muitakin sävyjä on ilmoille alkanut ilmestyä on valkoisuus vielä kovin hallitsevaa. Maalaisromantiikka ehkä pitääkin tulkita siis nykyajan ilmiöksi ja tyylisuunnaksi, joka huonekalujen ja esineiden muotokielen puolesta on saanut vaikutteita talonpoikas- ja kartanoromantiikasta? Suomessa eri tyylisuunnat nivoutuivat aikoinaan sulavasti yhteen ja tätä tyylisuuntaa on totuttu kutsumaan jugediksi.

Entisaikaan valkoinen oli väri, jota ei talonpoikasmökeissä ja -taloissa nähty juuri lainkaan. Herraskaisissa kartanoissa sen sijaan salin kalusto saattoi olla fiinisti myös valkoinen, niin myös Villa Millingtonissakin. Pariisin maailmannäyttely esitteli vuonna 1925 uuden tyylisuunnan Art Decon ja vasta tämän jälkeen valkoista on näkynyt enemmän sisustuksessa. Luonnollisesti Suomeen Art Deco on rantautunut vasta myöhemmin.

Villa Millingtonin nykyinen päärakennus on rakennettu 1930 ja tuolloin ei varmasti ole tyylisuunnista talonpoiskaisperheessä puhuttu mitään. Kolmekymmentäluvun värimaailmassa pääosaa ovat kuitenkin esittäneet beige ja harmaa. Tämä on Millingtonissa nähtävissä alkuperäisissä tapeteissa sekä salin lattiassa.

Miten tämä liittyy nyt mitenkään siihen mitä olen tänään tehnyt? No ei varmaan yhtään mitenkään, tai no puolusteluna sille että uusi päiväpeitto kamarissa ei varmaan edusta mitenkään 1930-luvun tyyliä, edustaako se edes meidän omaa tyyliä niin en ole siitäkään nyt yhtään varma.

Löysin jo tuossa kuukausi sitten alennusmyynneistä tikkipeiton johon ihastuin kaupassa. En vaan silloin vielä keksinyt missä peiton paikka voisi olla.

Sopiiko tämä nyt vai ei? Menikö blogipostaus suoraan tyylisuunnista tyylittömyyteen? Siinä se kuitenkin nyt on, katsotaan missä vaiheessa menee hermo kun on niin paljon vaaleita kohtia ja tuo koiran rutale itseään ulkoa tullessa meidän päiväpeittoon aina kuivailee.  Voipi olla että kokeilen vielä toisin päin koska kääntöpeitto kyseessä. 

Ihan valmiina peitto ei löytynyt vaan tähän on ommeltu kaksi peittoa yhteen ja kuten kuvista näkee, sähköremonttikin odottelee vielä aikaansa.

Kamarin pönttöuunin puunausta

Talvi ja luonto näyttää meille taas mahtiaan. Ulkona paukkuu pakkanen -27. Millingtonissa on jokaisessa huoneessa tulisija, näillä pakkasilla voi sanoa että onneksi! Tuvassa leivinuuni, keittiössä puuhella, salissa ja kamarissa pönttöuunit sekä yläkerran huoneessa (josta en muuten ole mitään kertonutkaan vielä) Pori-Matti.

Tupa ja keittiö alkavat olaa melkein tulisijojen osalta maalissa, joten aika siirtyä seuraavaan osioon. Jossain vaiheessa pönttöuunit on varmasti pakko muurauttaa uusiksi, mutta se vaihe ei ole käsillä ihan vielä. Jotenkin näitä on kuitenkin pakko yrittää siistiä.

Lähtötilanne; tälle uunille ei ole siis tehty mitään muuta kun pölyt pyyhitty ja lämmitetty. Nuohooja on luonnollisesti käynyt tietysti myös omat temppujansa tekemässä ja todennut pömpelin lämmityskelpoiseksi.

Tämä pönttöuuni on ollut myös se kapistus, joka viimeisen 30-vuoden aikana on lähinnä keittiön puuhellan lisäksi ollut käytössä muun talon ollessa talvet kylmillään.

Perusteellisemman putsauksen yhteydessä uunin takaa löytyi purnukka, jonka pois saamisessa oli oma taiteilunsa. Apuväineinämme hiilihanko ja imuri.  Tämä töttörö, jossa edelleen on sisällä jauhetta saatiin ujutettua pois. Ihan tuoreesta purnukasta ei ole kyse.

Kamarin  pönttistä ei ole koskaan maalattu ja hyvä niin! Putsauksen jälkeen vanha pelti on pinnaltaan oikein kaunis ja tällaiseksi se saa jäädäkin.

Imuroinnin jälkeen hankasin koko kapistuksen soodalla, juu-u soodalla. Luukun yläosaa lukuunottamatta kaikki noki lähti pois. Oman äitini vinkki kosteasta tuhkasta on vielä tuohon yläreunaan kokeilematta.

Luukut maalattiin samalla alumiinisulfaattilla kun keittiön hellankin. Palomuuriin vedimme hieman ruskeaan taittavan hyvin vaalean sävyn.

Hirret jäävät tässä kohtaa tulevaisuudessakin näkyviin eli näihin tulee vielä "listat" palomuurin ja hirsien saumaan ja kipinäpelti sitten varmaan jossain vaiheessa pitäisi vielä tuosta lattiamaalista puhdistaa.

Kamari valmis kesäkauteen

Jippii!!! Kohta päästään viettämään ensimmäistä yötä Villa Milligtonissa. Saimme tänään kamarin kalusteita vaille valmiiksi.

Nämä kupruilevat pinkopahvit ja tapetit siis poistettiin, hirret pestiin ja ikkunoiden, sekä ovien listat maalattiin. Ikkunan puitteet saavat odotella lämpimämpiä kelejä ja sopivaa mielentilaa.

Tapettikerrosten välistä löytyi sanomalehtiä vuodelta 1963

Seiniä pestessä SE sitten löytyi! Vuosiluku hirrestä, meinasi jäädä vaan huomaamatta kun ei ollutkaan veistettynä kuten oletimme vaan lyijykynällä kirjoitettuna Tiistai 1930. Liekkö päivämäärä ja kuukausi häipyneet vai onkohan tuossa koskaan muuta ollutkaan - jäänee arvoitukseksi.

Tältä kamari nyt sitten näyttää. Hieman valoisuudessa nyt hävittiin, mutta mietitään ajan kanssa sitten jätetäänkö hirttä näin paljon näkyville.

Kuvat on vähän huonoja kun oli niin kirkas päivä ulkona ja järkkäri unohtui kotiin. Katto on tumman oloinen, mutta saa nyt ainakin toistaiseksi kelvata näin. Jalkalistat jäävät vielä odottelemaan alapohjan tarkempaa tarkistusta ja palomuuri saa myös uuden maalipinnan vähän myöhemmin. Palomuurin ja hirsiseinän väliin on myös vielä laitettava peitelistat. Verhoja ikkunaan ja kalusteita sisään, eikä tuo rakennusvalokaan lopulliseksi ratkaisuksi jääne, mutta kyllä täällä jo nukkua voi - eikö voikin???

Salin puoli pääsee käsittelyyn seuraavaksi.