Kolme vuotta sitten, lähtötilanne oli tämä:
Meidän mökkipahanen oli kokenut viimeisimmät remonttinsa joskus 60-luvulla. Kuistin kivijalka oli pettänyt ja koko kuisti nojasi kahteen pilariinsa huterasti (kaksi muuta olivat niin lahoja ettei tukea juurikaan ollut).
Ensimmäisenä kesä käytettiin vaurioiden kartoittamiseen. Ulkolaudoitus, joka on tehty 60-luvulla poistettiin jotta nähtiin hirsien todellinen kunto.
 |
| Kesä 2015 |
Seinähirret olivat erinomaisessa kunnossa ja kaiken lisäksi niin kauniit, että päätimme muuttaa talon ulkoasun alkuperäiseen vuoden 1930 muottiin.
 |
| 1930 |
Kuisti oli käytännössä tehtävä kokonaan uusiksi. Portaat valettiin ja pilarit uusittiin siltä osin kun olivat lahonneet. Ja ei, emme vaihtaneet pilareita kokonaan. Uusien teettäminen olisi maksanut 4 000 euroa ja koko entistämisavustus olisi huvennut niihin. Ehjää ei kannata korjata joten uudet pätkät vain lahonneiden tilalle!
Puuosien korjauksien jälkeen olivat vuorossa portaat. Nyt kaksi talvea uusien portaiden kanssa eläneenä kiitän isännän itsepäisyyttä siitä, että portaisiin asennettiin lämmityskaapeli. Talviliukkailla portaat olisivat hengenvaaralliset ilman sitä.
Miesväen ahertaessa kuistin kimpussa aloitteli emäntä jo varovaisesti ikkunoiden kunnostusta sisäikkunoista. Sisäikkunat olivat puuosiltaan erittäin hyväkuntoiset ja vaativat ainoastaan maalinpoiston, uudelleen kittauksen ja maalauksen.
Tässä vaiheessa ymmärryksemme pellavaöljymaalilla maalaamisesta oli kasvanut jo niin paljon että tiesimme kuivumisen vaativan UV-valoa. Kaksi talvea keittiöön sijoitetulla kuivatustelineillä paloi kasvivalot yötä päivää.
Ikkunasouvia jatkui kaksi talvea ja tämän kevään. Aikaa vievin homma oli tuo kuivuminen. Ärsyttävin homma oli, jos isännältä kysytään maalien rapsuttelu ja jos emännältä kittaaminen. Tästä voi jo nokkelimmat päätellä kumpi meillä rapsutteli ja kumpi kittasi.
Apuvalojen kanssa talviaikaan yhden maalikerroksen kuivuminen maaluskuivaksi kesti viikon verran (emme siis käyttäneet mitään apuainetta kuivumisen nopeuttamiseen). Yhden pokan maalausoperaatio kesti siis keskimäärin kuusi viikkoa ja tuon kuuden viikon jälkeen maali ei ollut vielä niin kovettunutta, että ikkunoita olisi voinut paikoilleen laittaa. Jossain vaiheessa operaatiota meillä oli sitten tilanne että yhdestäkään ikkunasta ei nähnyt ulos.
Talviaikaan hommia jouduttiin tekemään välillä päävalon turvin.
Kulmarautoja emme joutuneet ostamaan uusia kun ihan muutaman kappaleen. Vanhat raudat kävivät sinkki-kylvyssä ja asennettiin takaisin paikoilleen.
Matkan varrella isäntä, joka on enemmän metalli- ja moottorimiehiä opetteli sitten ikkuna puusepäksi ja värkkäsi ulkoikkunoiden puuosat ensiluokkaiseen kuntoon. Käytännössä ulkoikkunoihin jouduttiin vaihtamaan melkein kaikkiin tippalistat ja osassa koko alimmainen kolmannes.
Meillä kävi hyvä tuuri, koska ikkunoiden korjaamiseen sopivaa tiukkasyistä puuta löytyi Muuramen A-puusta (ei kaupallinen yhteistyö, mutta suositus hyvästä palvelusta ja laajasta valikoimasta). Karmeja jouduttiin korjaamaan vain ehkä viiteen tai kuuteen puitteeseen.
Kuisti on korjattu ja jokainen ikkuna on paikallaan. Museovirasto saa maanantaina tulla ja tehdä tarkisituksensa, me esittelemme rintarottingilla lopputuloksen. Kaikki on tehty niin hyvin kun on osattu perinteisiä menetelmiä ja materiaaleja käyttäen.
Tässä vielä vertailukuva ennen (2015) ja jälkeen (2018)
Emännällä alkoi tänään myös kesäloma eli mitäs sitten tehtäisiin???
Kooste koko ikkuna- ja kuistiremontin vaiheista:
