Kanamaisia syksyn juttuja

Pientä hiljaiseloa havaittavissa blogirintamalla. Toimettomana meillä ei kuitenkaan olla syyskuussakaan oltu. Talven puut on kelkottu sisälle, lampaat päätyneet autuaammille laitumille ja kanat muuttaneet talvikanalaan.

Vähän tiukempiakin hetkiä on koettu, menetimme meidän ainoan tukkapääkanan, hollanninvalkohuntu Dj Dollyn keskellä kirkasta päivää. Kanat olivat tarhassa päivällä kuopsutelleet monttuja ja yhden montun sitten pahaksi onneksi oven eteen. Kaikkialta muualta on verkko upotettuna maahan 30cm syvyyteen, mutta ei oven kohdalta. Tuosta oven alta oli sitten joku vieraillut tarhassa ja Dj Dolly päätyi uhriksi. Kuvaa en viitsi laittaa sen verran surullinen oli näky. Dj Dolly sai asianmukaisen polttohautauksen ja me jäimme kaipaamaan hänen hömelöä olemustaan.

Kanat muuttivat tosiaan pari viikkoa sitten talvikanalaan. Yöt alkavat jo kylmenemään ja toisaalta metsästyskoiria pyörii tontilla irrallaan jo siinä määrin, että kanojen vapaana pitäminen alkoi olemaaan aikamoinen riskikin. Talvikanalaan muutto provosoi sulkasadon koko porukalle ja munien tuotanto tyssäsi seinään.

Keijo (harmaa kana)  ei viettänyt viime syksynä sulkasatoa ollenkaan (olihan hän vasta tammikuussa kuoriutunut). Tänä vuonna sulkasato onkin sitten ollut rankemman puoleinen; kaikki pyrstö- ja siipisulat ovat tippuneet pois. Mutta ei hätää kuvassakin jo näkyy että uutta pukkaa. Rumpali sen sijaan ei ole sulkasatoa ainakaan vielä aloittanut, vaikka viime syksynä sellainen vei herralta kaikki komeat pyrstösulat.

Bad hais day siskokset Leenu ja Liinu ovat kanalan uusia tulokkaita. Friseeratut paduaanit tulivat pelastukseen omasta vanhasta parvestaan noin kuukausi sitten. Tullessaan siskokset muistuttivat enemmän pakastebroileria kun rotukanaa, koska vahanssa parvessa heitä oli pahanpäiväisesti kiusattu. Nyt rouvat alkavat olemaan jo ihan valokuvauskunnossa ja kuontalossa on vain pieniä paikkoja mihin sulat eivät ole vielä kasvaneet takaisin.

Kanalan porukka on jakautunut nyt kahden kukon parveen. Toista parvea ja koko kanalan pääkukon virkaa toimittaa arvovaltaisesti edelleen Rumpali. Uudessa parvessa tatipuikkoa heiluttaa meidän omista munista toukokuussa kuoriutunut Jetro Rooster.

Jetro on viidestä kukkoveljeksestä ainut joka jäi meille kotiin. Alunperin hänen veljensä Posti Pate oli rekrytoitu kakkoskukon virkaan. Pate kuitenkin sössi hommansa ihan viime hetkellä kun uudet naiset ilmaantuivat parveen. Hän hyökkäsi ensin minun kenkien kimppuun ja seuraavana päivänä iski kyntensä ja nokkansa pohkeeseeni. Hoitona tilanteeseen oli välitön kirvesterapia ja Jetro sai ylennyksen kakkoskukoksi. Nuorella miehellä hormoot hyrrää kiivaasti, mutta hieman on rakastajan taidoissa vielä hiomista. Jetro on ihan käsikesy herrasmies ja huolehtii rouvistaan muuten hienosti. 

Jetron kaksi veljeä (kuva alla) huolehtii alhokanalaumasta Lempäälästä ja veljeksistä Tauno päätyi Palokkaan paimentamaan mm. silkkikanoja.

Satoa talteen saiteisen kesän jäljiltä

Minä luovutan!!! Minusta ei tule sipulin viljelijää, ei vaan tule! Sipuleita oli kasvamassa tänä kesänä kaksi kasvulavallista.

Kesän mittaan saimme mukavasti sipulinvarsia syödäksemme, mutta se varsinainen sato!

Ei tällä pääse taas rehentelemään; kymmenkunta kitukasvuista maksimissaan golfpallon kokoista sipua. Valkosipulithan menivät jo muutama viikko sitten kanojen kylpyalustana piloille, joten se niistäkin! Ei onnistu sipulit minulla ikinä! Kun ensi keväänä esittelen instgrammissa taas pusseittain ostamiani istukassipuleita niin muistuttakaa nyt joku hyvänen aika minua tästä!

Tomaatti on sen sijaan kylmästä kesästä huolimatta ollut valtaisan satoisa. Kirsikkatomaatin taimia minulla oli viisi ja yli kuukauden ajan olemme saaneet salaattitomaatit ihan omasta maasta. Tänään kävin sitten loputkin keräämässä talteen hallan tieltä.

Tavallisen tomaatin taimia kasvulavoissa oli kaksi kasvamassa. Yrittivät kovasti kyllä satoa pukata, mutta eivät nämä lähellekkään kypsäksi asti ehtineet ennen varsien paleltumista. Kokeillaan näitä seuraavan kerran sitten kun saamme kasvihuoneen. Nämä näyttävät niin raaoilta, että tuskin huoneenlämmössäkään kypsyvät.

Varsinaista salaattisatoa olemme saaneet vasta nyt ihan loppu kesästä, mutta muut yritit menestyivät niin hyvin että niistä riittää reilusti kuivattavaa talven varalle. 

Chileistä noin puolet ehtivät kypsymään kylmyydestä huolimatta ihan kiitettävästi. Yksi taimi jäi vielä portaille odottelemaan kuistin puolelle pääsyä, josko siitä vielä satoa saataisiin syksyn mittaan.

Kuisti on valmis!

Uskomatonta kirjoittaa tuo sana tänne: VALMIS valmis valmis valmis.....

Tutkitaanpas mitä on tapahtunut matkan varrella.

Alunperin meillä on vuonna 1930 näyttänyt tältä:

Tästähän me sitten läksimme liikkeelle keväällä 2015:

Lautaverhoilu sai lähteä heti ensimmäisenä kesänä, että nähtiin mitä talo on "syönyt".

Pilvisellä säällä ei pystynyt muuta kun arvailemaan mikä talon väri on ollut alunperin. Ilta-aurinko pelasti kuitenkin tilanteen ja kertoi punamullan sävyn olleen italianpunaisen. Kuistin yläpuolen ikkunan smyygit olivat myös onneksi säästyneet ja niistä saimme mallit muihinkin ikkunoihin.

Valtavat humala-kasvustot jouduttiin siirtämään kuistin korjauksen tieltä pois.

Kuistin lautaverhoilun alta paljastui sitten (ihan kyllä odotetusti) koko karmaiseva totuus. Kuisti majaili pystyssä ihan pelkällä pyhällä hengellä.

Ikkunasmyygejä päästiin kiinnittämään paikoilleen jo syksyllä 2015.

Ja oli meillä välillä oikeastaan jo ihan nättiäkin, kun kuvakulmat vaan valitsi oikein.

 Vielä ennen ensimmäistä joulua lähtivät sitten portaatkin muille maille, eikä enää ollut nättiä muuten kun kuvaamalla puolen kilometrin päästä järveltä.

 Ensimmäisen talven portaiden virkaa toimittivat kuormalavat.

Toisena kesänä eli 2016 päästiin varsinaisten korjaustoimenpiteiden kimppuun. Kuisti tunkattiin tukien ja harkkojen varaan. Ensimmäisessä valussa kivijalka muurattiin kokonaan uusiksi.

Toiseen valuun pääsivät sitten muutaman viikon päästä jo portaatkin.

Talveksi saimme purettua ylimääräiset pönkät ja harkkoviritelmät. Pääsimmepä testaamaan myös portaiden lämmityskaapeleita.

Vanha sanonta kuuluu että hullu paljon töitä tekee, viisas pääsee vähemmällä sekä laiska töitään luettelee. Totuus on kuitenkin se että tässä meidänkin projektissa on niin paljon sitä tekemätöntä työtä, että välillä on pakko myös pysähtyä ja analysoida mitä kaikkea on vaatinut että olemme tässä ja nyt. Vaikka hyödynsimme vuodenaikoja aikaisesta keväästä myöhäiseen syksyyn on todettava, että yksistään kuistin korjaamiseen meni melkein kaksi ja puoli vuotta aikaa kaikkine vaiheineen, mutta kyllä lopputulokseenkin voi olla tyytyväinen. 

Ensi kesänä pelargoniat (ja kyllä olen karjalaista sukujuurta ja kirjoitan pelargonia, vaikka tiedän oikean ja kirjakielisen kirjoitusasun olevan pelargoni) kukkivat entistä ehompina korjatulla kuistilla. Ehkäpä tuossa vielä saatetaan tänä syksynä jokuset iltakaffetkin nauttia.

Niin ja tässä projektissa ei mikään koskaan tule ihan valmiiksi ja niin kuistiinkin jää vielä pieniä fiilauksia ensi kesälle mutta niistä ei nyt pidetä!