maanantai 25. toukokuuta 2020

Maalia kattoon ja huuva toimintaan

Kummallinen koronakevät on hujahtanut vauhdilla ja kesä on ihan ovella. Millingtonin väen arkeen korona ei juurikaan ole vaikuttanut muutoin kun, että nuoriso on pyörinyt tantereella etäkouluilemassa pari kuukautta. Elämä on ollut entistä enemmän perhekeskeistä. Kevättalven aikana on harvennettu metsää useampi viikonloppu. Pääsiäisenä kaikki puut olivat jo pikottuna ja kuivamassa. Lumet ovat sulaneet, jäät lähteneet, muuttolinnut palanneet, koivut hiirenkorvalla ja korona laantunut. Elämä jatkuu ja hyvä niin.

Sähköremontin ohella talossa on puuhasteltu vähän muutakin pientä. Palataan sähköremonttiin eri postauksella.
Keittiön hellakulmaus sai hartaasti toivotun huuvan. Isäntä värkkäsi vanerista mallin emännän toiveiden mukaan ja taitava peltiseppä tuttavamme taiteili koko komeuden pellistä. Nyt ei käryt jää pörräämään enää keittiöön ruuanlaiton yhteydessä.




Keittiön ja salin katot saivat myös uuden maalin pintaan ennen uusia sähköjohtoja. Katot pestiin ensin höyrypesurilla ja sen jälkeen hangattiin vielä maalinpesuaineella. Aikamoinen moska irtosi paneleista kummallakin kierroksella.


Ensimmäisen pesun jälkeen.


Ero maalinpesun ja höyrypesun välillä.



Yksi kerros maalia.



Kahden kerroksen maalauksen jälkeen

On kertakaikkisen mukava tunne, kun edes johonkin kohtaan päästää tekemään jo pinta silauksia ja tulee oikeasti ihan valmista. Ehkä tämäkin remontti on jonain päivänä, jos ei nyt suorastaan valmis niin ainakin välimaalissa. 



sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Ajoramppi aitan ylisille

Jotkut isommat ja pienemmätkin projektit täällä maalla vaativat kohtalaisen isoja valmisteluprojekteja. Ennen navetan purkamista on siellä oleville tavaroille löydettävä varastotilaa. Aitan ylisille johtaa tällä hetkellä vain pienet kapeat raput, niitä pitkin ei navetassa säilössä olevia tavaroita saa kuljetetuksi. Tarvitaan siis perinteinen ajoramppi. Samalla meille valmistuu aitan ylisille iso kesäpaviljonki.


Ajoramppi tulee ikkunan kohdalle.




Ihan suitsait ei tämäkään homma taas valmistu. Hieman on siivoamista, lattiassakin vielä vähän pientä sanomista ja ehkä vähän seinät kiinni vaijerein ja liinoin toisissaan.




Aitan pääty tarvitsee lisätuentaa ja hirsien vaihtoa ennen oviaukon tekemistä. Lahonneiden kellotapulin kannakkeista on valunut sadevesi suoraan sisään ja poikkiparru on ihan puperoa.



Sinne se vain reikä seinään ilmestyi illan kähmässä. 


Pieni hässäkkä syntyi aamulla, kun cairnterierrimme Elwiira ja Rambo huomasivat aukon, jota peittää tuulen heilutttelema pressu. Siinä lentivät tuvan sohvalta jälleen tyynyt ja isäntäväeltä menivät korvat lukkoon kun herrasväki julisti yleisen hätätilan päälle.


Tähän se alkaa muodostumaan: ajosilta, jota pitkin kohta jo tepastellaan kesäiltoja istumaan. 









lauantai 8. helmikuuta 2020

Kellotapuli

Aitan päädyssä on aikoinaan komeillut talon vellikello. Tuo kello on matkannut talon pojan pojan mukana joskus Pirkanmaalle ja me saimme uuden kellon jo muutama vuosi sitten. Uutta kelloa ei ole kuitenkaan voitu nostaa kellotapuliin, koska se on aivan laho.




Nokkelimmat arvaavat, että kevään kunnostusprojekti on aitta. Projekti aloitettiin tänään ottamalla vanha kellotapuli alas. 





Pikku projektihan tuo aitta tietysti on: "suitsait vaan" tai sitten ei. Viimeiset viisi vuotta koko rakennelma on ollut kasassa liinoilla ja vaijereilla. Ensimmäisenä keväänä hirret kursittiin kasaan ja estettiin koko komeuden romahtaminen, kun takaseinän hirret olivat jo osittain lähteneet omille teilleen.

Katsotaan miten homma etenee, olisihan se mukavaa jos juhannuksena voisimme kattaa jo pitkän pöydän ja tanssia vaikka juhannustanssit ylisillä.



Nostokorista saimme kivoja talvikuvia pihapiiristä.




Järvelle on tänään aurattu ensimmäistä kertaa tälle talvelle reitti. Kovin hyvin ei vielä pääse lenkkeilemään, luistelemaan tai potkuttelemaan, koska jäällä on vettä. Eikä autolla ole sinne vielä mitään asiaa. Josko saisimme muutamat yöpakkaset niin jäärata voisi onnistua vielä tälle vuodelle








sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Uudet portaat yläkertaan

Yläpohjan remontin yhteydessä uusiutuu myös yläkerran portaikko. Vanhat erittäin kapeat ja epäkäytännölliset portaat purimme jo lokakuussa. Tämä toimenpide aiheutti kaksi miellyttävää yllätystä tullessaan. Ensinnäkin, hiirien määrä on tänä talvena ollut merkittävästi vähäisempi, saattaa toki johtua myös yläpohjan eristeiden vaihdosta ja saimme vahingossa lämpimän eteisen.

Portaiden purkamisen yhteydessä hävisi tietenkin myös porraskomero. Portaat ja komero olivat koko talon lämmityssydäntä - muuria vasten. Nyt tämä muuri lämmittää myös eteisen, mikä on enemmän kun loisto juttu!

Lokakuusta lähtien yläkertaa on kiivetty rakennustikkailla, jotka olivat pönkättynä paksuilla rautanauloilla välikattoon kiinni. Hyvin palvelivat, viime viikonloppuun saakka.

Viikko sitten lauantaina istuin tuvassa kahvilla, kun eteisestä kuuluu kamala rysäys. Säikähdin niin etten meinannut osata oikeasta ovesta eteiseen. Äänen laadusta ei ollut epäilystä, tikkaat olivat tulleet alas ja ilmeisesti isäntä niiden mukana. Pääsin tuvan ovelle, kun eteisestä kuuluu rauhallinen pyyntö: "tuutko vähän auttaan". Oven avattua selvisi, ettei isäntä ollut tullut tikkaiden kanssa alas, vaan killui yhdellä kädellä katon rajassa jalat vaan vilkkuen.

Isäntä tuli pelastetuksi ja saatiin ehjänä alas, mutta dokumentoida en sen tarkemmin tilannetta ehtinyt. Episodi ilmeisesti säikäytti sen verran, että porras-projekti siirtyi prioriteettilistalla ykköseksi.


Yksi viikonloppua, kaksi kolme metriä pitkää lankkua ja kasa liimapuuta. Siitä se lähtee!










Pari päivää verstashuoneella ja siinä ne ovat! Ei nitise, ei natise, eikä hetku. Koiratkin uskalsivat kulkea ylös ja alas. Ei voi kuin ihailla kädentaitoja <3 (hermot kyllä kuulemma meinasi mennä).

Eteinen vaatii vielä pientä pintaremonttia ja säilytysratkaisut aiheuttavat pientä päänvaivaa, kun portaat nousevat yläkertaan keskeltä huonetta, mutta eiköhän tähänkin jotain keksitä.




maanantai 6. tammikuuta 2020

Viides loppiainen Millingtonissa

Uusi vuosi ja vuosikymmen kääntyy Millingtonissakin. Talo täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 90-vuotta ja näyttää melkein samalta kuin valmistuessaan. Erona on yhden ristin sakaran puuttuminen katolta ja katon tiilien vaihtuminen peltiseksi. Nämä muutokset on tehty joskus 30-vuotta sitten. Vielä toistaiseksi on arvoitus tullaanko tuo risti palauttamaan kattoremontinyhteydessä.



Meidän ensimmäinen loppiainen täällä alkoi "rintamakarkuruudella" kun heräsimme aamulla siihen, että keittiön lattialla oli 8 astetta pakkasta ja juomavesiämpäreiden pinta oli riitteessä. Kaupunkilaiset kerma-ahterit antoivat tuolloin hetkellisesti periksi ja pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyivät kaukolämmön ja juoksevan veden ulottuville. Ensimmäisenä talvena emme pystyneet täällä yöpymään kevättalven pakkasilla.



Tuntuu kun tuo päivä olisi ollut eilen - tänään kuitenkin heräsimme lämpimään tupaan, vaikka olimme lähteneet reissuun joulupäivänä ja palasimme kotiin eilen. Toki ulkoilman lämpötilassakin taitaa olla eroa melkein 25 astetta. Mutta on se hienoa kun voi aamulla laskea jalat lattialle ilman, että tukka jäätyy päässä pystyyn samanaikaisesti.



Vuosi vuodelta tuntuu siltä, kuin tahtimme remontissa hiipuisi. Tämä blogi hieman muistuttaa siitä, että emme ihan lonkkaa ole täällä vedelleet. Blogin puolellekin kyllä syntyy tekstejä selvästi harvemmin, kuin ensimmäisinä vuosina ja päivitykset ovat siirtyneet enemmän instagrammiin kuvien muodossa.



Mistä on Millingtonin vuosi 2019 tehty?


  1. Vesivessa vihittiin käyttöön heti tammikuussa - voi sitä juhlatunnelman määrää!!!
  2. Helmikuussa pyörähti pyykinpesukone ensimmäisen kierroksensa kylpyhuoneessa. Juhlan paikka!
  3. Maaliskuussa saimme käyttöön astianpesukoneen. Juokseva vesi, astin- ja pyykinpesukone vapautti valtavan määrän emännän aikaa muuhun puuhasteluun. Olen onnellinen että olemme eläneet tämän vaiheen niin osaan todellakin arvostaa näitä nykymukavuuksia.
  4. Huhtikuussa syntyi perinteinen ruokaskafferi keittiön nurkkaan, joka piilotti oven taakse mm. mikroaaltouunin.
  5. Toukokuussa toteutui yksi pitkäaikainen haave ja rakenneltiin kasvihuone
  6. Uusi kompostoiva huussi rantamökille myöskin toukokuussa.
  7. Kesä meni pihaa laitellessa ja kasvihuoneessa puuhastellessa. Isäntä rakenteli uutta konelaavua, jonka katto odottelee paikalleen nostamista. Siitä syntyy teksti varmasti vielä tämän vuoden aikana.
  8. Syyskuussa aloitimme yläpohjan remontin vintin siivouksella ja eristeiden imulla
  9. Lokakuussa pääsimme purkamaan jo yläkerran portaat ja tekemään paikkauksia ylähirsien lahovaurioihin 
  10. Marraskuussa askartelimme uuden talvikanalan vanhaan saunaan
  11. Joulukuussa saimme uudet eristeet yläpohjaan ja lattian paikoilleen. Tämän myötä saimme jouluksi myös tampuurista lämpimä eteisen. Ulkovaatteiden naulakot ja kengät siirtyivät vihdoin pois tuvasta.
  12. Joulua vietimme perinteisin menoin Millingtonin pitkän pöydän äärellä. Ensimmäisen kerran pöydässä oli tarjolla porkkanalaatikkoa oman maan porkkanoista.
  13. Joulun jälkeen lähdimme koko perhe ansaitulle lomalle lämpimään. Unohdimme arkiset askareet, työn, koulun ja remmontit. Koirat ja kanat olivat mummon ja ukin hellässä huomassa. Kiitos heille siitä - kymmenen päivää ihan eri ympäristössä teki meille kaikille varmasti hyvää. 




Sanotaan, että laiskat töitään luettelee. Olkoon tämä lista taas kerran muistutuksena tuolle ukkokullalle. Hän kun on aina sitä mieltä ettemme me mitään saa aikaiseksi, eikä tämä koskaan valmistu. Totta toki, ettei valmista koskaan tule ja tämä on ikuisuusprojekti, mutta kyllä täällä jotain tapahtuu koko ajan.

Kaiken tämän ohella, on perheen normaali arki pyöritetty: poikien kouluhommat, vanhempainillat ja kuskaamiset, koirat, kanat ja molempien työt. Voin kuitenkin sanoa, että olemme ehtineet tästä kaikesta myös nauttia. Mikään ei vedä vertoja kesäillalle rantasaunan terasilla, löylyjen jälkeen, kun kuikka yksinään huutelee järvellä ja aurinko laskee metsän taa. Tai sille riemulla, jonka jokainen uusi pieni tipu syntyessään saa aikaan tai ensimmäisille oman maan uusille perunoille... lista on loputon, arjessa pitää vaan muistaa iloita noista pienistä suurista asioista.

Mitä olisin toivonut vuodelta 2019 enemmän - en mitään! Vuosi oli meille kokonaisuudessaan suurten muutosten aikaa. Esikoinen päätti peruskoulun ja siirtyi jatko-opintoihin, kuopuksen yksi lapsuuden etappi kääntyi maaliin yläkouluun siirtymisen myötä. Oma pitkä taipaleeni yrittäjänä sai mieluisan päätöksen yrityskaupan myötä ja uusi työ toi mukavasti potkua arkeen.



Marraskuussa meillä kävi oman kylän paikallislehti tekemässä juttua talon remontista. Haastattelussa minulta kysyttiin, että mitä me harrastamme. Hieman kysymys hymyilytti ja osin kyllä vähän hämmensikin. Tämä on meidän harrastus, elämäntapa ja unelma yhtäaikaa.


Meillä on ilo ja onni siitä, että ympärillämme on runsas joukko ystäviä ja läheisiä tukemassa ja auttamassa kaikessa tässä hulluudessa mihin olemme ryhtyneet. Kiitos kaikille myötäeläneille ja projektiamme seuranneille.

Kuluneelta vuodelta haluamme mainita erityiskiitokset seuraaville henkilöille: mummo ja ukki, Juha K, Seppo H, Jari H, Jukka J, Timo P,  Markus J, Ritva P, Tarmo M, Pekka P, Paavo V ja Timo R. Tiedätte itse kenelle nämä kiitokset kuuluvat - apunne on ollut todella arvokasta. Näiden lisäksi iso kiitos meidän omalle nuorisolle - olette olleet monessa hommassa mukana ja isona apuna, vaikkakaan te ette näitä kiitoksia täältä taatusti lue :D

Päivät pitenee ja eikä aikaakaan kun ensimmäinen krookus pilkistää kukkapenkistä. Nyt on lupa jo odottaa kevätaurinkoa. Tasapainoista uutta vuosikymmentä jokaiselle - muistetaan nauttia arjen hetkistä, iloita pienistä tuokioista ja olla armollisia itsellemme.