Viikon löydöt

Lupiinitalkoot jatkuu... onneksi, sillä löytö olisi jäänyt syksymmälle ellei lupiinit rehottaisi tälläkin tontin nurkalla. Lupiinien seasta löytyi karviaispuskia ja toistakymmentä pientä hedelmäpuuta, jotka kovasti luumua muistuttavat. Jee!!!! Puut ovat vielä aika pieniä eli varmastikin alkuperäisten hedelmäpuiden juurivesoja, mutta ainakin kaksi on tänä vuonnakin kukkinut. Kylmä alkukesä voi vaan rajoittaa tuota satoa, koska pölyttäjiä ei vielä luumun kukinnan aikaan juurikaan ollut maisemissa.

Viikonlopun auringon paisteessa paljastui pihasta myös kalliokaiverrus; päivämäärä 1942 10/9 ja nimikirjaimet HT. Nimikirjaimet ovat talon entisen isännän, mutta mitähän merkittävää on tuona päivänä tapahtunut?

Puutarhan puolen muut löydöt ovat tässä: kerrottu akilleija, jonka kukinto muistuttaa rokooaikaista naisten hametta sekä suuri kokoiset kerrotut unikot marjapuskien seassa, joita sade kyllä valitettavasti rankaisee.

Valtava "puska" koiranheisiä kukassa tienlaidassa. Herttainen ja kaunis kukinto, mutta itse puska on röyhähtänyt täysin hallitsemattomasti. Ohjeet sanovat, että nuorennus pitäisitehdä vanhoja oksia harventamalla. Jep, jep, helppo naikki taasen jos alas leikkaus ei ole vaihtoehto.

Aikaisemmassa päivityksessä kerroin navetan edessä olevan mongolianvaahteran. Myöhemmin kuulimme että puu on tosiaan ostettukin siihen mongoliana, mutta nyt tämä taitaa osottautuakin tataarivaahteraksi - ja taas on opittu jotain uutta.

Sade tuntuu taas taukoavan, joten aika painua pihalle jälleen. Sitä ennen kuitenkin vielä ylpeänä esittelen herra 12v kädentyönäytteen. Tiskipöydän komuutin laatikkoon on jossain vaiheessa hieman lurahtanut ilmeisesti vettä kun loota ei enää mene kiinni.

Eilen herra 12, ärsyyntyi tuosta laatikon kiinni meno - aukeamisongelmasta siinä määrin, että ilmoitti ykskantaan korjaavansa asian. Näin tapahtuikin, sillä aikaa kun minä heilun raivaussahan kanssa ulkona oli poika pistänyt laatikon toimimaan ja siistiä jälkeä oli tehnytkin!

Ulkolaudoituksen poisto

Villa Millington on alunperin ollut ulkoasultaan perinteinen hirsipintainen punamullalla maalattu maalaistalo. Missä vaiheessa taloon on tehty poikkilaudoitus on kysymysmerkki. Samoin kuin se milloin laudoitusksen väri on vaihdettu punamullasta siniharmaaksi.

Hirret ovat säilyneet niin hyvin ja ulkolaudoitus taasen on todella huonossa kunnossa niin maalipinnaltaan kun osittain myös puuosiltaan. Tämän vuoksi olemme päättäneet poistaa ulkolaudoituksen kokonaan ja palauttaa punaisen värin ulkoseiniin. Punamullalla tietenkin!

Tämän ilmeisesti lateksipohjaisen maalin poistaminen olisi kyllä jälleen sellainen urakka että huh, huh. Mutta onneksi siihen ei nyt tarvitse ryhtyä. 

Ikkunoiden verhouslaudat ovat myös ulkolaudoituksen myötä muuttaneet muotoaan hieman pelkistetympään tyyliin. Tässäpä nyt sitten pieni haaste tuolle isännälle, kun askartelee näihin tilalle entisen kaltaiset!

Laudoituksen alla on tuulensuojapaperit ja rimotus, mikä on varmasti pelastanut hirsirakenteen.

Koska pinta on tarkoitus jättää hirrelle jatkossakin, aiheutti kivijalka pienen pölyisen lisäoperaatioon, jonka vuoksi tämä varsinainen laudoituksenkin poisto on nyt vähän venynyt. Betoninen kivijalka, jota epäilemme jälkeenpäin tehdyksi on pakko viistää hirsistä poispäin ettei sadevesi pääse valumaan seinään päin. 

Muutamana iltana isäntä timattilaikalla tuota pöllyytti. Pointsit siitä, että unikot, jotka majailee talon seinustalla säilyivät tässä operaatiossa, kun oikein kauniisti kävin pyytämässä. Ison rälläkän kanssa työskennellessä tuolla korkeudella ei noita työasentovaihtoehtoja kovin paljon ole - mutta juuri kukkaan puhkeamassa olevat unikot säilyivät ja olen ikionnellinen siitä.

Siistiä jälkeä tuli myös kivijalanreunaan!

Jossain kohti oli pinkopahvi loppunut kesken ja tilalle oli laitettu ihan tavallisia pahvilaatikoita.

Talon yläkerta ei ole tehty hirrestä vaan se on alunperin ollut pystylaudoituksella ja sellaiseksi se palaakin. Tänään ei vaan rakennustelineet vielä ylttäneet yläkolmiolle asti.

Sieluni silmin tämän kyllä jo kykenen näkemään punaisena, valkoisine nurkkalautoineen. Ikkunat joutuvat kyllä vielä odottelemaan käsittelyä. Tälle kesälle ei ikkunaprojekti enää kyllä mahdu mitenkään. 

Kun katselee tuota talon ympärystä nyt niin on kyllä suoranainen ihme, jos tämän purku ja maalaus urakan jälkeenkin ne minun unikkoni ovat hengissä (taisin nimittäin jo tänään puottaa muutaman laudan keskelle puskaa, mutta ei kerrota sitä ääneen).

Naureskeltiin tuossa viikonloppuna, että pakko alkaa purkamaan tuota laudoitusta kun kuivat saunapuut on ihan lopussa. Vanhoilla laudoilla on yllätävän hyvä lämpöarvo ja kyllä näillä sauna mukavasti lämpiää loppukesän!

Katsotaan sitten aamulla miten perin tuolta sängystä ylös kömmitään, vai joutuvatko lapset kampeamaan meidät noiden lautojen avulla ylös.

Ensimmäinen kunnon kesäpäivä lupiinitaistossa

Tänään sai kaikki sisähommat jäädä taka-alalle. Koko pitkä kesäinen päivä tuli heiluttua koko porukalla ihan pihalla. Se tuntuu kyllä kieltämättä tällä hetkellä niin nahkassa kuin lihaksissakin.

Päivän tärkein agenda oli taistelu lupiineja vastaan. Tätini tuli tässä taistossa jeesaamaan,  ja voi pojat kylläpä niitä olikin!

Voihan se olla, ettei kukaan ollut ehtinyt tässä sateisessa alkukesässä näitä pölyttämään, mutta pelataan varmaan päälle. Kärräsimme kaikki kalliolle kuivamaan ja hävitetään kukinnot polttamalla. Kyllähän nuo tuolta ensi kesänä jälleen nousee, mutta sillon olen varmasti viisaampi enkä anna näiden päästä kukintovaiheeseen.







Päivän iloinen ylläri oli, kun viime keväänä eläkkeelle jäänyt kollega poikkesi kylässä. Tuomisinaan hänellä oli aivan mahdottoman suuret paakut valkosipulia ja vanhoja astioita. Kiitos Maikki, kyllä meidän nyt kelpaa pyhäpävänä kaffetta hörppiä. Toivottavasti osaan kasvattaa noita valkosipuleita yhtä suurella rakkaudella kuin sinäkin.

Tämän maatilaprojektin yksi monista helmistä on ihan ehdottomasti tämä sosiaalinen elämä. Meillä on tämän kevään ja alkukesän aikana käynyt enemmän vieraita täällä maalla, kun viimeisen viiden vuoden aikana yhteensä. 

Naapureitakin piipahtelee tuon tuostakin, vaikka kaupunkilaismittakaavan mukaan meillä ei juuri edes ole naapureita. Kaupungista tällainen kulttuuri on kyllä jo tyystin hävinnyt.

Syy miksi ehkä tarvitsen huomenaamuna jälleen jonkinlaista vinssiä sängystä ylösnousuun paljastuu sitten seuraavasta blogista. Taisin taas innostua vähän liikaa... :)

Haaveita, unelmia ja toiveiden täyttymystä

On rauhallinen, pitkä kesäaamu pirtissä. Nenätysten, villasukat jalassa hörpimme aamukahvia keittiön pöydän ääressä kaksin isännän kanssa. Aurinkokin pilkistää pilvenraosta ja koira venyttelee laiskasti keittiön puusohvalla, radiosta kuuluu stairway to heaven. Voiko enää tällaiselle maalaismiljööseen hurahtaneelle keski-ikäiselle pariskunnalle enempää toivoa?

Tsädäm! Yhtäkkiä isäntä ponkaisee pystyyn ja häviää kesken kahvin juonnin. Ensimmäinen ajatukseni oli, kylläpä tuli kiire huussiin. Kunnes ulkoa alkaa kuuluua sen päivänen pörinä - ehkä se vatta ei ihan nuin sekasin kuitenkaan ollut! Tästä maalaisidyllistä puuttui vain ja ainoastaan se isännän viimeaikaisin haave, unelma, toiveiden täyttymys: oma traktori-kaivuri.

Kaivurin kävivät ukin kanssa hakemassa etelä-suomesta jo viikolla. Voitte vaan kuvitella kuinka himoittu tämä aparaatti oli kun vaihdossa meni maasturimese - ni-iiin, uskomatonta mutta totta!

Kuljetus oli sen verran pitkä, että jouduimme lasten kanssa nuotittamaan reitin etukäteen, jotta tämä yhdistelmä varmasti mahtuu taipumaan perille asti.

Ukki kävi heti ensimmäisenä iltana testikaivelemassa ojanpientareita.

Mestari varmaan vaatii kohta annoskokojensa suurentamista kun vastuualueet lisääntyvät koko ajan

Tulihan se selvennyskin sitten miksi traktorilla oli lähdettävä kesken kahvinjuonnin ajelemaan. "No kun tänään on ne Petäjäveden markkinat". Ihan joutui sitten kyllä vielä kysymään tarkentavaa, että mitä tuo aamuajelu tähän liittyy? Siellä voi kuulemma tulla vaikka joku maalaisisäntä turisemaan ja vaikka tuo meidän isäntä rakentaa ystävänsä sanojen mukaan vaikka persauksista perämoottorin, ei hän traktorilla ollut ennen tätä riipaisua ajanut metriäkään. Nytpähän on paikattu tuokin aukko sivistyksestä ja tämä komistus tojottaa nyt ihan keskellä pihaa, siihenhän se sopii nätisti oranssin keltaisten ruusujen kupeeseen.

Itkiskö vai nauraisko? Ei voi kun todeta man´s gotta do, what man´s gotta do

Uusavuttomuuden karkoitusta

Maalla oppii taitoja, jotka nykypäivänä jäisi kaupungissa oppimatta. Tajusin juuri, että Herrat 9 ja 12 eivät ole eläessään tiskanneet. 

Nyt pyysivät erikseen saavatko hoitaa homman! Wau - kyllä saivat!

Herra 9 pyysi vielä lisäksi, että voisiko myös pestä hellan. Taka-ajatuksiakin taisi plussapisteiden muodossa olla. Tosin tällä kertaa en tiedä keneltä niitä plussia nyt kalastellaan, koska siivouksen jälkeen tuli pyyntö "Voisitko kirjoittaa tästä blogiin".

Pojille tämä on kyllä elämysten kesä muutenkin. Herra 9v totesi tässä taannoin kun keitteli kahvia: "Äiti, kyllä elämä maalla on ollut ennenvanhaan raskasta, kun tää kahvinkeittokin on niin vaikeaa". Meillä juodaan siis pannukahvia.

Televisiotahan meillä ei ole täällä ollenkaan, eikä taida tullakaan kun ei sitä kukaan tunnu kaipaavan. Pojilla on kyllä omat tablettinsa, mutta vuorokautinen ruutuaika on meillä jokaisella vain murto-osan siitä mitä se olisi kaupungissa.

Herra 9:kin, jolla tuntuu olevan jonkin asteista taipumusta peliriippuvuuteen, pyytää tuon tuostakin veljeänsä ulos. Yhtään kertaa en ole täällä ollessamme kuullut lausetta "meillä ei ole mitään tekemistä". Pojat ovat kaikissa touhuissa täysillä, ja vähän enemmäkin mukana.

Toivottavasti näistä nuorista miehistä on kasvamassa jotain muuta kuin parivaljakko uusavuttomia.

Raparperipiirakka kaasu-uunissa

Kaasuhella on majaillut keittiössämme nyt viikon verran. On aika testata sen leipomisominaisuuksia ja mitäpäs muutakaan kun raparperipiirakkaa!

Pohja:

3dl vehnäjauhoja

1.5dl kaurahiutaleita

1dl sokeria

1.5tl leivinjauhetta

1/2tl kanelia

100g voisulaa

Täyte:

n. 4dl raparperin paloja

1 prk kermaviiliä

1 kanamuna

1dl sokeria

Kuivat aineet sekoitataan keskenään ja lykätään piirakkavuokaan.

Minä käytin leivinpaperia, mutta yhtälailla vuokan voi toki voidellakin.

Täyteaineet sekaisin keskenään ja pohjan päälle levälleen.

Pinnalle ripottelin vielä kanelia.

Normaalistihan tämä paistettaisiin 200 asteessa 25-30min.

Nyt lykkäsin uuniin ja ajasti pirisemään 30min kohdalla. Tämä ajastin on kyllä kaasu-uunissa ihan ehdoton, kun eihän tuolla valoja pala. Minulta palaisi ainakin kaikki uunin ilman tuota kellon kilahdusta.

20min kohdalla piirakka on vielä aivan raaka. Uusi 20min kehiin.

Otin piirakan kuitenkin 10min kuluttua pois.

Päällepäin näyttää ihan kohtalaisen hyvältä.

Mutta, mutta pohja onkin sitten hieman kärähtänyt. Eli muistiin seuraavalle kerralle: paista piiraat hieman korkeammalla niin eipä pala karelle pohja.

P.S Ihan hyvää siitä tuli

Sänky ropleemia

En ole tainnut muistaa mainitakaan, että minulla on muuten maaliman paras mies! Meillä on ollut tässä viime aikoina pieniä, niin sanottuja petipulmia ja eilen minä sanoin, että nyt muuten menee tämän asian kanssa ihan hermo. Ja mitä tapahtuukaan - tadaa! Tänään on ongelma ratkaistu,  I´m in love again!!! Ja nou hätä, ei tämä ole mikään k-18 teksti.

Aloitetaanpa nyt kuitenkin alusta. Olemme siis nukkuneet vanhassa talonpoikassohvassa, joka on peräisin jostain 1800-luvulta. Leveyttähän tällä sängyllä ei ole ollut kun 115cm. Tämä tietysti aiheuttaa mukavasti läheisyyttä, mutta kun sinne samaan sänkyyn änkeää vielä koira maata retkottamaan, on kyljenkääntäminen hieman haastavaa.

Ostoskanavatermein "eikä tässä vielä kaikki"! Kuten kuvasta näkyy lavitsahan ei sitten myöskään pysy aina välttämättä koko yötä kasassa, ja se olen muuten minä joka on nukkunut tuossa laitapuolella. Ensimmäisen kerran tuo putoaminen aiheutti kyllä keskivaikean naurukohtauksen, mutta toistuessaan jatkuvasti ei paljon enää naurata.

Neljä ensimmäistä yötä nukuimme superlonpatjoilla ja sitten ei ollutkaan enää mitään asiaa sängystä ylös aamulla. Väliaikaisesti roudasin vanhempieni vanhat sijauspatjat pehmikkeeksi, mutta otin myös puhelun suoraan Tempurin edustajalle ja laitoin patjat tilaukseen. 

Kotona olemme nukkuneet Tempurilla jo viisi vuotta ja tämä kokeilu riitti todistamaan jälleen sen, kuinka tärkeää on nukkumisergonomia jos oikeasti meinaa pysyä toimintakykyisenä. Tai ainahan on olemassa myös se vaihtoehto että olemme tulleet yksinkertaisesti vanhoiksi.

Tilauksen jälkeenhän tietysti sängyn mittasuhdesuunnitelmat vielä muuttuivat, mutta onneksi sain kaupattua jo tilaamani vääränkokoiset patjat työkaverille ja uutta tilausta sisään. 

Eilen se mitta tuli sitten kuitenkin täyteen ja roudasin kotona olevan petarimme tänne. Tämän selkeän vihjeen lisäksi pyrin artikuloimaan isännälle hyvin selvin sanoin, että haluan nukkua tai menee hermo!

Tänään hän sitten saapui töistä koivuvanerit mukanaan ja alkoi tapahtua. 

Kalustejalat piilotettiin alle niin, että eivät näy kun siivotessa ja pikkuautoilla neppaillessa. Vanerin reuna pitänee kyllä vielä maalata punaisella.

Jokuhan nyt tietenkin on sitä mieltä, että ikivanha sohva meni pilalle. Mitään peruuttamatonta ei ole kuitenkaan tapahtunut, mikäli sohvan haluaa palauttaa entiselleen niin muutama ruuvi vain irti, levy pois ja paketti on taas entisellään.

Tästä tuli nyt ihan king-size vuode kun leveyttä on hulppeat 172cm ja mittaakin sen kaksi metriä.

Mie niin nukun ihan äksänä ensi yönä!!! Hyvää yötä! (otan minä tuon isännän tuolta sängyn alta viereeni, älkää huoliko ;) )