sunnuntai 25. syyskuuta 2016

Kanat muuttivat talvikanalaan

Mitenkähän tässä näin pääsi käymään? Meidän kesäkanoista tuli sitten ihan vakituisia kanoja. Tämä nyt on ollut tietysti tiedossa jo melkein koko neljä kuukautta, mitä kanat ovat meillä asuneet. Jo ensimmäisen viikon jälkeen otin luurin kauniisti käteen ja aloin selvittelemään mitä kanojen pito kaava-alueella tarvitsee.

Samoilla Eviran ilmoituksilla mennään kun maallakin, koska kanamme ovat harrastekanoja riittää että Eviraan ilmoittaa keskimääräisen eläinten määrän pitopaikassa. Maaseutuviranomainen oli oikein avulias ja ystävällinen.

Kolme viikonloppua olemme nyt rakennelleet talvikanalaa autotallinpäätyyn. Rouvat saavat asumuksekseen noin 15 neliötä sisätilaa ja suurinpiirtein samanverran katettua ulkotarhaa. Alunperin oli ajatus, ettemme kukkoa voi taajama-alueelle tuoda mutta kesän mittaan tulimme toisiin ajatuksiin. Kaikki lähinaapurit on nyt käyty juttuttamssa ja ovat pyhästi luvanneet tulla heti kertomaan jos Rumpali häiritsee. Kaiken kaikkiaan on sanottava, että todella positiivisen vastaanoton on pieni kanalamme naapurustossa saanut, toivottavasti Rumpali ei äidy ihan mahdottomiin kiekumissuorituksiin niin saa hänkin päänsä pitää.


Periaatteessa kanalan piti syntyä pääasiassa kierrätysmateriaaleista. Ulkotarhaan puutavara ja jänisverkot jouduttiin kuitenkin ostamaan, jotta saatiin siistinnäköinen viritys autotallin päätyyn aikaiseksi. Kanatikkaat jotka laskeutuvat tuolta takaa ovat kuitenkin Millingtonin portaita valettaessa käytettyjä valulautoja.


Autotallin päätyvaraston toinen ikkuna pienenettiin niin että kanasille saatiin kulkuluukku ulos. Pehkuna kokeilemme nyt hamppukuiviketta, jota on saatavilla 14kg paaleissa. Tuo 500kg painava heinäpaali on nimittäin pikkusen hankala sijoittaa omakotitalon pihaan.



Nämä kolmoiskerrossängyt ovat kuuluneet aikoinaan 7:lle kääpiölle ja pelastautuivat kaatopaikalta meidän kanarouvien munintapesiksi. Näihin tulee vielä sivuille verhot jotta rouvat saavat yksityisyytensä ja  munintarauhan.


Varasto oli paneloitu antiikkipanelilla katoa myöten. Lattia on betonia ja siinä päällä muovimatto. Seinien alaosat levytettiin ja kriittisimpiin kohtiin vedettiin dc-fixä pintaan, samoin orsien alla olevan tasolle ja kulkuluukun pöydän pinnallekin. Orsien alla oleva "kakkataso" on kalteva joten se on helppo pitää puhtaana.


Varaston oven viereen jätettiin varastotilaa ruoka- ja muille tykötarvikkeille. Hieman jäi harmittamaan etten ehtinyt tuota panelien yläosaakin maalata, mutta ehkä sitten ensi talveksi.



Pöydän alla on rouvien kylpypaikka, vanhassa kesäkukkaruukussa.


Ja oven pielestä löytyy hiekka-astia, niin ikään entinen kukkaruukku.

Illansuussa kävimme poimimassa rouvat ja Rumpalin Millingtonista kyytiin. Yllättävän helposti tämä homma kävi. Pientä potpotusta oli ilmoilla mutta ei sen kummempaa. Taloksi asettuivat heti kun kuljetusbokseista ulos pääsivät. Tosin ruoka ei vielä maistunut, mutta saattoihan tuo olla liian myöhäinen ajankohtakin arterioinnille.



Alimmaisesta kuvasta näkee kuinka pieneksi on Muisto kutistunut sulkasatonsa kanssa. Entinen parven ykköskana on puolet pienempi kun toiset. Kuvassa näkyvät kolme rouvaa ovat kaikki Alhonkantaa.














lauantai 3. syyskuuta 2016

Uusi vellikello Millingtoniin



Tätä postausta olen pantannut koko kesän mutta nyt en enää malta. Millingtonin aitan vellitorniin nousee uuden isännän mukainen vellikello! Niin, ei meillä siis ole isäntä vaihtunut mutta Millingtonissa vaihtui silloin puolitoista vuotta sitten kun saimme tämän ihanuuden haltuumme eli pitäisi kai sanoa nykyisen isännän mukainen vellikello. Vanhan perinteen mukaan, kun isäntä on talossa vaihtunut on saattanut myös siis vellikellokin vaihtua.



Jossain vaiheessa 80-luvulla Suomessa kierteli rosmoja maatiloilla varastelemassa vellikelloja ja tuohon aikaan on Millingtonin kellokin nostettu alas tornista turvaan. Vellikellon torni on ammottanut tyhjyyttä siis yli kolmekymmentä vuotta. Malliksi saimme kuitenkin viime talvena Millingtonin alkuperäisen kellon lainaan.

Lapsuuden kotini naapurustossa asuu taiteilija, joka tekee käytännössä valamalla ihan mitä vaan. Hän on asuinalueen suuri persoona, leppoisa nallekarhu, huumori hallussa ja ennen kaikkea herrasmies alusta loppuun saakka. Lapsuudesta muistan kuitenkin, että hänen ympärilläään leijui mystisyyden verho. Tämähän johtui vain siitä, että me lapset emme ymmärtäneet hänen puuhiaan. Paras ystäväni asui aivan hänen rajanaapurina ja suurinta hupia meille pikkutytöille olikin kiivetä vaahteraan tai piileskellä puskassa vakoilemassa, että mitä se Erkki nyt tekee.

Nyt se Erkki on tehnyt meille uuden vellikellon ja hienon tekikin! Vai mitäpäs sanotte tästä







Täytyy taas todeta, että se on helppoa kun osaa! Kiitos Erkille hienosta kädentyön jäljestä ja kiitokset ukille asian hoitamisesta. Tänä kesänä kello ei vielä nouse aitan tapuliin, koska tapuli vaatii vielä pieniä toimenpiteitä. Mutta ehkä ensi kesänä tai sitten seuraavana.