Meillä on LÄMMIN!

Yläpohjaremontti alkoi syyskuun alussa vintin tyhjennyksellä. Kuvittelimme (tai ainakin emäntä kuvitteli), että homma on taputeltu maaliin reilussa kuukaudessa. Aikaa on kulunut nyt kolme kuukautta ja ihan ei vielä olla maalissa, mutta hyvällä mallilla jo. 

Lisäkurveja matkaan toivat vanhat vauriot. Ennen kattoremonttia vanha tiilikatto oli vuotanut sen verran pahasti, että ylimpiin hirsiin jouduttiin tekemään paikkoja. Terve selkäisellekin tuo olisi ollut haastava tehtävä ja meidän tapauksessa emäntä joutui antamaan, välillä lähes kontaten liikkuvalle isännälle porttikieltoa vintille. Työasennot hirsienpaikkauksessa olivat ihan mahdottomia tuolla harjakaton ja lattian välisessä kulmassa. Pahin on tässä projektissa kuitenkin nyt takana päin. 

Keskiviikkona pyyhältivät selluvillanpuhaltajapojat pihaan härveleineen ja tussauttivat 1300kg puhallusvillaa vinttiin muutamassa tunnissa.

Villan päälle tulee vielä huokoinen rakennuspaperi ja vanhat vintin lattialankut naputellaan takaisin. Vintti jää, ainakin toistaiseksi rakentamattomaan tilaan ja kylmäksi varastoksi. 

Yläpohjaremontin rinnalla on kulkenut koko ajan talon sähkö- ja ilmanvaihtoremontti. Kaikki mahdolliset johdot ja putket jäävät tuonne välipohjaan piiloon. Painovoimaisella ilmanvaihdolla mennään edelleen, mutta poistoilmaventtiilit asennettiin kaikkien huoneiden kattoon ja kylpyhuoneeseen tulee suihkukaappiin oma ilmanvaihto.

Seuraavaksi onkin vuorossa johtojen pintavetoja ja kytkentöjä. Isopiuha tulee tolpalta jo maata pitkin talon alle, se asennettiin paikoilleen juoksevan veden projektin yhteydessä toissa kesänä.

Johtoja on kytkettävänä muutama ja sähkötauluissakin on uuden ja vanhan kanssa pieni ero. Tällä hetkellä taulusta löytyy kolme sulkepaikkaa ja niistä vain kaksi on käytössä.

Ihmeellisesti nämä hommat menevät meillä aina niin, että joka vuosi juuri ennen joulua on tolkuton härväys päällä. Tänä vuonna ollaan kyllä normaalia aikaisemmin liikenteessä. Viime vuonna taisimme laatoittaa kylpyhuoneen lattiaa aattoyönä ja yhtenä vuonna laatoitimme keittiön puuhellan tasoja samaisena yönä, kun jouluksi piti valmista saada. 

Kyseessä ovat aina kuitenkin ihan omat valinnat - aika siistiä oli tänä aamuna herätä, kun lämpömittari näytti 22 astetta, vaikka yhdessäkään uunissa ei eilen ollut tulia ja ulkona on pakkasta. Ehkä tässä touhussa sittenkin on jotain järkeä...

Kotikanalan vuoden synkin päivä

Tänä syksynä olemme onnistuneet venyttämään talvikanalaan muuton ennätysmyöhään, mutta joskus se päivä aina valitettavasti koittaa. Miksi tämä on synkkä päivä?  Talvikanalassa on pienemmät tilat ja jo säästäkin johtuen ulospääsy on rajoitetumpaa.

Kukkoja meidän parinkymmennokkaiseen parveen mahtuu talviaikaan kaksi. Tänä kesänä kuoriutuneista tipuista viisi on kukkoja. Marstio muutti jo alkukesästä muille maille, ensin ikionnellisena omaan parveen. Kesän aikana Marstio oli sairastunut ja jouduttu lopettamaan. Kotiin jäi jäljelle neljä ylimäärästä kukkoa syksyllä, sekä yksi vielä sukupuolitunnistamaton Ähryn ja Tihrun yhteislapsi.

Kanat saavat toteuttaa meillä omaa normaalia käyttäytymistä tarkoittaa tämä sitä, että kukko on myös välillä pakko vaihtaa sukusiitoksen ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi yksi tämän syksyn lähtijöistä on neljä kesää parvea huoltanut komea tyrnäväis-alhonkantasekoitus kukkomme Rumpali.

Kiitos Rumpali rouviemme hellästä hoivasta, olit hyvä kukko. 

Rumpalin suuriin saappaisiin astuu tänä kesänä kuoriutunut nuori marans herra Ville-Galle.

Ville-Gallella ei vielä syyskuussa ollut juuri kukkomaisia piirteita helttaa ja harjaa lukuunottamatta.

Tänään herran kyllä tunnistaa välittömästi kukoksi.

Ville-Galle jää kanalaan yhdessä kääpiökochin kukkomme Paavo Nurmen kanssa. Ville-Galle ei osaa  kiekua, koska on ollut niin tiukassa Rumpalin vartiossa. Kiekumisesta pitää kyllä Paavo Nurmi huolen. Polkemisesta Ville-Galle ei ymmärrä vielä yhtään mitään, mutta eiköhän hän talven aikana tavoille opi. Maransit munivat aivan tummanruskeita munia ja parvessa on kasvamassa Ville-Gallelle kaksi saman rotuista marans nuorikkoa. Toiveissa on siis, että jatkossa meidän kennoista löytyy valkoisten ja beigen väristen munien lisäksi myös tummanruskeita kananmunia. 

Paavo Nurmi vakio tähystyspaikallaan riippukeinussa.

Uusi talvikanala syntyi täksi talveksi vanhaan saunaan, joten tänä vuonna rouvat muuttivat talviasuntoonsa autoretken sijasta kottikärryillä.

Parasta olisi ollut, jos olisimme ehtineet maalaamaan seinät kalkkimaalilla, mutta ehkä sitten ensi talveksi. Tämä idea syntyi niin viime metreillä, että toteutukseen jäi vain tämä viikonloppu. Pahanpäiväisen flunssan jyllätessä samaan aikaan perheessämme, oli pakko hieman oikoa. Toivotaan ettemme kohtaa mitään jättimäistä öttiäisinvaasiota talven aikana.

Ensi kesänä voimme, samalla kun maalaamme seinät, laajentaa kanalaa pukuhuoneen puolelle ja kasvattaa parven kokoa muutamalla nokalla - ihan vaan vaikka vahingossa ;)

Yläpohja etenee

Yläpohjan kanssa on teutaroitu nyt kaksi kuukautta, tai suurimmaksi osaksi isäntä tuolla on kaiken vapaa-aikansa viettänyt. Emännälle on langennut tässä projektissa hanslankarin osa.

Matkan varrella puuha jälleen vähän laajeni. Ensin olosuhteiden pakosta, koska ennen kattoaremonttia vanha katto oli joskus vuotanut ja ylimpiin hirsiin jouduttiin tekemään paikkoja lahonneiden tilalle. Välttämätöntähän tämäkään ei olisi ollut, koska pelkästään kuivaa tavaraa oli seinissä. Isännän perusteellinen luonne ei antanut asian olla ja hyvä niin, aikamoiset kärpäsevoluutiot saivat häädön tästä tönöstä paikkausten myötä. Työtila harjakattoisen talon seinustoilla asettaa omat haasteet työskentelylle ja välillä isäntä oli määrättävä työkieltoon, kun lähes kontaten liikkui eteenpäin.

Arvopaperia alle, sen jälkeen 5cm levyt selluvillaa, jonka päälle on sitten helppo asentaa niin sähköt kuin ilmanvaihtokin. Tämä mahdollisti meille pienen pelivaran talven tulon suhteen, saimme hiukan lisäaikaa, kun ei kaikki lämpö karkaa ylös harakoille. Elwiira koiraneitimme on kyllä ystävällisesti  muuntanut jo lähes koko selluvillalevystön puhallusvillaksi. Varmisteli ilmeisesti ettei tule ilmataskuja.

Toinen osa projektin laajenemisesta on koko portaikon uusiminen, nii-i. Tämä oli taas sellainen "siitä se ajatus sitten lähti" homma. Yläkerran portaikko on ollut varsin epäkäytännöllinen, todella kapea ja kurvaa 180 astetta. Mitään isompaa ei ole yläkertaan voinut säilytykseen kuljettaa.

Tampuurissa on myös kiinteä komero, jossa lähinnä hiiret ovat viettäneet talvihäitä. Nämä kekkerit haluamme nyt lopettaa, joten komero puretaan pois ja sen myötä koko portaikko menee uusiksi.

Portaikko rajautuu talon palomuuriin. Haluamme tämänkin "lämmönlähteen" hyötykäyttöön eli kun portaikko vaihtaa hieman paikkaa tulee tampuuriin takaseinäksi muuri.

Yläkertaa ei ole tarkoitus rakentaa, ainakaan tässä vaiheessa, joten ratkaisemme porrasongelman "ullakkoluukulla". Isännällä on jo vahva visio siitä, miten tämä toteutetaan käytännössä loppuun saakka eli jääkäämme mielenkiinnolla odottamaan.

Viisi vuotta Millington haaveita

Vanhan talon korjauksessa kaikkein suuritöisimmät asiat jäävät rakenteiden sisään piiloon. Senpä takia ja oikeastaan myös siksi, että meillä oli viime viikolla 5-vuotismerkkipäivä talon löytymisestä, on syytä muistuttaa jälleen itseään mistä on lähdetty liikkeelle.

Ja missä ollaan nyt! Ulkomuodon lisäksi, meillä on juokseva vesi sisään ja ulos, lämmin suihku, vesivessa, notkumaton lattia, ehjä kuisti, lämmittävä leivinuuni ja puuhella, sekä kunnostetut ikkunat. Talon entrausten lisäksi on ehditty rakennella kanalaa, kasvihuonetta ja rantasaunan miljöötä, sekä tekemään toistasataa mottia polttopuita. Ja meinasi ihan unohtua: rakensimmehan me ensimmäisenä kesänä muutaman satametriä tietäkin tänne. 

Aika kultaa muistot nopeasti. Näiden vuosien aikana on monta ärräpäätä lueteltu ja heiluttu hikeen uupumukseen asti. Kuitenkaan ikinä, ei ikinä ole kaduttu valintaamme, vaikka välillä on kummallakin ollut vaikeuksia nousta aamulla sängystä ylös ja olemme saaneet monet naurut nauraa toistemme vähän vähemmän notkeille liikkeille.

Kaikki muut harrastukset ovat jääneet taka-alalle, mutta se on ollut molemmille mieluinen valinta. Meidän yhdeksästä yhteisestä vuodesta Millington on rikastuttanut elämäämme jo yli puolet. Ymmärsimmekö sillon lokakuussa 2014, kun tontilla ensimmäisen kerran vierailimme mihin olemme ryhtymässä? Tuskin!

Keväällä 2015, kun talo lopullisesti siirtyi kaupanvahvistuksen myötä meille, asetimme itsellemme tavoitteeksi, että 5-vuoden päästä täällä voi asua ympärivuotisesti. Parhaillaan käynnissä olevan yläpohjan- ja sähköjen remontin valmistumisen jälkeen asiat, joita asetimme ympärivuotiselle asumiselle kriteereiksi ovat maalissa. Tarkasti katsoen olemme siis puolisen vuotta etuajassa omaa tavoitettamme.

Ikinähän tämä ei valmistu, senhän me tiedämme. Joillekin pariskunnille jatkuva remontoiminen voi olla parisuhteen koetinkivi, meillä se taitaa olla suhteen liima, yhdessä hommat kuitenkin etenee ja tekemiset vaihtuu. Ehkä jo ensi vuonna pääsemme navetan kimppuun, mutta tehdään tässä välissä kuitenkin muutama kymmenen mottia niitä hiivatin polttopuita ;)

Yläpohjan suursiivous - vanhojen eristeiden poisto

Tässä se nyt on hetki, jota olen koko kesän pelännyt kauhun sekaisin tuntein. Yläpohjan sammaleet, purut ja hiekat imetään pois. Onneksi oli kohtalaisen viileä viikonloppu!

Pieni ylläri odotti yläkerran ainoassa rakennetussa huoneessa PorinMatin kanssa. Laatta, joka oli valettu PorinMattia varten ei ollut minkään päällä. Kun eristeet imaistiin pois, kävi valulle hieman köpelösti.

Eristeistä löytyneiden lehtien perusteella yläkerran huone on rakennettu joskus 50-luvulla, silloinkaan ei rakennustarpeita ole liiaksi ollut. Valun sekaan raudaksi oli laitettu mm. vanhoja sahanteriä, polkupyörän lokasuoja ja partateriä.

Pahin on jälleen tästäkin osaprojektista nyt ohi! Kaikki puperot on poissa ja siistiä tuli. Sähkösuunnitelma on jo tehty ja ensi viikolla tulee sähköasentaja katsomaan tilanteen. Tästä se taas lähtee rakentumaan. ärsyttävintähän näissä tällaisissa remonteissa on se että ovat tolkuttoman työläitä, eivätkä sitten kuitenkaan "näy" missään. Noh, ehkä tämä näkyy talvella kuitenkin pienempänä lämmön karkaamisena.

Elwiiran mielestä homma sujui oikein mallikkaasti, vaikka hän joutuikin olemaan koko viikonlopun ulkona turvallisuus syistä. Neiti on nimittäin luokattoman kiinnostunut imureista :D

Isäntä kysyi aamulla, että millä rahalla lähtisin tekemään tätä eristeiden poistoa käsipelissä säkittämällä? Eipä taida löytyä kyllä sellaisia taaloja, että tähän käsin lähtisin! Lähtisi ikä, terveys ja järki käsipelissä tämänkin reilun 100 neliön kanssa. Kun imuauto illalla kurvasi pois pihasta, ehdin jo ajatella "thank god, never again", kunnes isäntä muistutti, että alakerrassa toinen puolikas talon lattiasta on vielä avaamatta. 

Eli sanotaan nyt sitten vaikka "once again and then never again..." mutta ei heti ensi vuonna, kiitos.

Purkua purkua purkua... yläpohjaremontti

Kuvakin sen jo kertoo: tämä purkamisvaihe on remontissa se kaikkein mälsin, puuduttavin ja toivottomin hetki, myös Elwiiran mielestä. Yläpohjan remontti on edennyt siivousvaiheesta lattialautojen ylös nostoon.

Lattialaudat saimme sijoitettua onneksi katon rajaan siten, ettei niitä tarvinnut kuljettaa ulos varastoitavaksi. Ainut tie kuljettamiseen olisi ollut nimittäin ikkunat. 

Laudat kätkivät alleen 10 senttiä hienoa hiekkaa ja sen alla 15-20cm tiukkaan pakkautunutta sammalta. Uskoisin, että lisäeristeillä saadaan lämmönhukka taas oleellisesti vähenemään. Mitään estettä ei olisi ollut sille että ekovilla olisi vain ammuttu tähän päälle, mutta haluamme tehdä tässä yhteydessä myös täydellisen sähköremontin ja tekniikka on helpointa kätkeä välipohjaan.

Lautojen alta löytyi vielä muutama aikakausi lehti mm. Suomen Kuvalehti vuodelta 1952 sekä kaunis, ehkä pronssinen rintaneula. Ja mikä upeinta: kaikki on ihan rutikuivaa!

Kokonainen viikonloppu siinä hurahti, raato on kipeä, tietää taas puuhastelleensa, mutta kivasti saatiin projektia taas eteenpäin. Onneksi maanantaina pääsee taas töihin!