Kaislikossa suhisee - kirjaimellisesti

Millingtonissa on rantaviivaa sellaiset kolmisensataa metriä. Kuulostaa hyvältä, kivalta, ihanalta ja sairaan siistiltä, eikö?

Eihän tämäkään tietysti mene niin kun strömsöössä. Sen lisäksi, että rannan maanpuoleinen osa on vaatinut raivokasta raivuuta, eikä ole valmis vieläkään, vaatii myös vedenpuolinen osa toimenpiteitä. Kaislat ja muut vesiheinät ovat vallanneet vedenrajan parin metrin leveydeltä koko rantaviivan osalta.

Lapsethan ovat toki uimassakin käyneet, eikä pieni kaislikko yhdistettynä mutapohjaan toki haittaa uinnin riemuja pätkääkään, mutta kelit ovat sen sijaan uimista hieman rajoittaneet.

Tästä huolimatta tarkoituksenamme on hieman siistiä myös rantaa tuolta veden puolelta. Kaislikko vaatii niittämisen ainakin kahtena peräkkäisenä kesänä jotta se häviäisi. Kävimme testaamassa Fiskarsin pitkiä kääntyväteräisiä puutarhasaksia tähän puuhaan.

Hikistä hommaa ja olkapäille hubaa touhua, mutta veneellisen rehuja kuitenkin saimme järvestä poistettua. Jipii enää 290 metriä jäljellä! Ei ihan valmista tullut tällä menetelmällä yhdessä illassa. Housut kyllä kastui molemmilta ja tänä kesänä voi tehdä tiukkaa sanonnan "kyllä kesä kuivaa sen minkä kasteleekin" toteutumisen kanssa.

Järveltä pois tullessamme luontoäiti tarjoili taasen niin kauniin näytöksen, että oli juostava oikein kunnon kamera sisältä hakemaan. Olkaapa hyvä, luonnontaideteoksia kameran takaa!

Kesäilta - vain hiljaisuus

Ruislinnun laulu korvissani,

tähkäpäiden päällä täysi kuu;

kesäyön onni on omanani,

kaskisaavun laaksot verhoutuu.

En ma iloitse, en sure, huokaa;

mutta metsän tummuus mulle tuokaa

puunto pilven, johon päivä hukkuu,

siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu,

tuoksut vanamon ja varjot veen;

niistä sydämeni laulun teen

Sulle laulan, neiti kesäheinä,

sydämeni suuri hiljaisuus,

uskontoni, soipa säveleinä,

tammenlehvä-seppel vehryt, uus.

En ma enää aja virvatulta,

onpa kädessäni onnen kulta;

pienentyy mun ympär´ elon piiri;

aika seisoo, nukkuu tuuliviiri;

edessäni hämäräinen tie

tuntemattomahan tupaan vie

-Eino Leino-

Milloinkaan emme kuule toisiamme 

niin hyvin 

kuin hitaina hiljaisina iltoina,

kun istumme pitkään kaksin

ja kuuntelemme hiljaisuutta

-Tommy Taberman-

Pääskynpojat poistuivat pesästä

Tänä kesänä on paljon puhuttu pääskyskannan vähenemisestä ja birdlife.fi kerää tietoja haarapääskyjen ja törmäpääskyjen pesinnästä tänä vuonna.

Meidän pihapiirissä on pääskysiä pyörinyt paljon. Haarapääskyt tunnistamme, mutta onko muu porukka ollut törmäpääskyjä vai tervapääskyjä, siitä ei ihan täyttä varmuutta lentoradan perusteella  ole.

Kaikesta pihassa mellastuksesta huolimatta olemme saaneet tarjota ainakin haarapääskyperheelle kodin aitan vintillä. Kurkihirren alta on kuulunut jo pitkään melkoinen sirputus.

Lentoharjoituksiakin on isolla ja avoimella vintillä helppo tehdä. Tänään poikaset olivat päässeet jo kolmen kattotuolin verran etenemään kodistaan ja nököttivät orella somasti rivissä. Ei tämä sakki enää pesään mahtuisikaan. Pariskunnalla on komeat viisi jälkeläistä. Ainoastaa yksi lipesi kuvauksessa rivistä ja lähti sooloilemaan pitkin kattotuolia. Hyvää matkaa elämään tipuset, tervetuloa ensi vuonna uudelleen!

Rompepäivien löytö

Olen jo pitemmän aikaa miettinyt mistä löytäisin talonhenkeen sopivan ensiapukaapin. Maalla, niin kun tietysti joka paikassa, tykötarpeet on syytä olla helposti käsillä ja kaikkien nopeasti löydettävissä.

Naapurikylällä on vietetty koko viikonlopun ajan kylätapahtumaa ja sen yhteydessä järjestettiin myös pienimuotoiset rompepäivät.

Raivokkaista sadekuuroista huolimatta uskaltauduimme onneksi tutkimaan tarjontaa. Siellä tämä kaappi nökötti pöydässä kutsuvasti ja on kuin meille tehty. Myyjän mukaan kaappi on peräisin 1940-luvulta ja on kahvan kanssa oikein matka mallia. Kaapin sisältä löytyy myös pieni työtaso. 

Ensi-apukaappi pääsi välittömästi tampuurin seinälle ja näyttää siinä siltä kuin olisi siinä aina ollut.

Kesän antimet kypsyvät

Sen lisäksi, että olen lievästi sanottuna hieman puutarhahöperö ja rakastan vanhoja asioita ja esineitä olen todellakin aivan sienipöpi. Tälle kesälle olisi otollisa uusia sienimaastoja vaikka kuinka ja paljon tyrkyllä, kun vaan viikkoon saataisiin vaikka yksi päivä lisää, tahi vuorokauteen edes muutama tunti.

Tällä viikolla olemme kuitenkin hieman vilkuilleet ympärillemmekin. Suppilovahveromaastoja on ihan lähes portailta alkaen. Orakkaita isäntä jo löysikin, mutta tatteja ei näy missään. Ihme homma, luulisi tämän kesän sateiden tuovan sanonnan muiskaisesti niitä sieniä tullessaan.

Mustikoita on metsässä kohtuullisesti ja aika isojakin vielä. Teen tunnustuksen; vihaan mustikassa käymistä! Siis vihaan! Mustikat kypsyvät aina aikaan, jolloin on tolkuttomasti hyttysiä ja niitä viheliäisiä paarmoja, ihan liian kuuma, poimiminen on hidasta ja selkä tulee kipeäksi, lapsena mustikkareissulla pisti ampiainen jajajajaja... siis vihaan. Vielä kun meidän perheessä kukaan muukaan ei ole innostunut mustikoiden poimimisesta saapuvat ne yleensä kotiin ämpärissä valmiiksi siivottuna kuitin kera.

Lakka onkin sitten jo ihan toinen juttu. Suurin herkku koko meidän huushollissa, heti lettujen jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä että isäntä alkaa tuossa jo heti juhannuksen jälkeen tivaamaan, että eikö jo lähdetä suolle tarkistamaan onko lakkaa tulossa. Alku kesä oli niin kylmä ja kolea että pölyttäjiä ei paljon ole näkynyt mutta kyllä tuolla soilla on keltaista herkkua jonkin verran valmistumassa, mutta ei ihan vielä. Maistiasmarjat toki kävimme jo keräämässä ja reissulla törmäsimme yhteen maamme kauneimmista luonnovaraisista kukkasista. Orkidea-sukuun kuuluvaa maariankammekkää kasvoi suon laidalla kymmenittäin - hieno kasvi, kertakaikkiaan!

Suo kierroksella näkyi aika paljon myös karpaloiden raakileita, jopa niin että näyttäisi tulevan parempi sato kuin lakasta. Edelliseltä karpaloreissulta on vaan astetta kosteammat muistot kun koiran juutas karkasi ja läksin sen perään. Luonnollisesti sitten upposin suonsilmään ja kaadoin kaikki karpalon pitkin maita ja mantuja. Jätin ne sitten sillä kertaa sinne ja totesin ettei meillä kukaan karpaloa söisikään.

Viinimarjoja meille tulee tänä vuonna varmasti yli oman tarpeen, vaikka pensaat vähän huonolla hapella ovatkin. Ensi talvena on ohjelmassa operaatio, marjapensaiden perusteellinen hoitoleikkaus, jo ihan tuon elämänlangankin takia. Helpompi pitää sitä aisoissa kun pensaiden juuret pääsee vetämään trimmerillä. Nyt vanhoja oksia makaa maata vasten tarjoten elämänlangalle oivan kasvutuen.

Kasvimaata meillä ei vielä tänä kesänä ole. Porkkana, persilja, ruohosipuli ja salaatti kasvavat vanhassa peltisessä ammeessa, tosin aika kivuliaasti mutta kasvavat kuitenkin. Mansikat ja tomaatit ovat istutettuina aitan portailla ämpäreihin ja molemmista tulee ihan kiitettävä sato taimimäärään nahden. Kummallista kyllä tomaatit taitavat valmistua ennen mansikkaa.

Ahomansikasta tulee niin hyvä sato, että sitä riittää meillä ehkä pieni annos myös pakkaseenkin asti ja vattuja varten on varmaan hommattava oma pakastin. Tosin en tiedä kuka nuo kaikki tuolta ehtii keräämään, kun taitaa vähän työt jo alkaa häiritsemään näitä harrastuksia kun syksyä kohti mennään. Vattu onneksi kysyy asteittain ja sitä voi keräillä pikku hiljaa, litra kerrallaan.

Puolukkasadosta ei tällä hetkellä oikein ole haikua, jonkin verran raakileita näyttäisi kuitenkin olevan. Puolukan poimimisesta minä sitten taasen pidän silloin ei yleensä ole helle eikä itikat kiusana, mitä nyt hirvikärpäset yrittävät korviin tunkea.

Ai niin ja ihan meinasin unohtaa, onhan meillä kesäkurpitsaa ja tavallistakin kurpitsaa yrittämässä kasvamisen tapaisia toimintoja. Saldo taitaa vaan jäädä aika heikoksi, mutta toisaalta uskotaan että kesää on vielä jäljellä!

Mursketta tulloo!

Pitkään ja hartaudella odotettu murskeralli alkaa aamulla. Tämä tarkoitti sitä että oman isännän, naapurin isännän ja parin hytyttysen kanssa kävimme hieman levittelemässä kankaita tielle ja lapiomassa hiekkaa painoksi.

Tosin mitään hiekkaahan tuolla ojissa ei ole, vaan multaa ja enimmäkseen erittäin kovia savikikkareita.

Toisilla on punainenmatto, meillä harmaa.

Hyvä siitä tulee, ainakin toivottavasti!

Pieni puutarhakierros

Uusi perenna-alue on edelleen tekeillä eli vaiheessa. Tänään oli kuitenkin niin ihmeelinen luontoilmiö päällä, että en voinut jatkaa alueelle kasvien siirtämistä. Tuo ilmiö oli, etten nyt ihan liioittelisi ja helteeksi tituleeraisi niin sanottakoot nyt vaikka, että auringonpaiste pilvettömältä taivaalta. Mikä nyt sitten tarkoitti kannukaupalla vettä eilen siirretyille kasveille.

Eilen uuden kodin saivat soihtunauhus, sulkasaniainen ja tuliaisina Millingtonin tyttären tyttäreltä jalopähkämö, joka on kyllä ehdottomasti yksi lempiperennoistani, sekä ilmeisestikin karhunlaukkaa. Eli tuota samaa kasvia, jonka siemeniä saimme viikonloppuna "Voiton laukka" nimellä. Uusi, mutta mieluinen syötävä tuttavuus minulle - kukista ei koskaan kiitellä saa, mutta ei kai mikään kiellä olemasta mielissään?

Karhunlaukka eli tuttavallisemmin meidänkin pihassa "Voiton laukka"

Tänään oli siis puutarhassa vain ihailu päivä. Joku ihmetteli tuolla somen ihmeellisessä maailmassa mihin kaikki mehiläiset ja pölyttäjät ovat hävinneet. Minä voin kertoa, ne kuulkaa täällä meillä!

Osa pölyttäjistä löytyy meidän horsmapellosta, osa vattupuskista ja loput vuohenputkiviidakosta. Surina on melkoinen jo kauaksi.

Uusia kukkijoita pihalta löytyy näin heinäkuun loppupuolelta paljon. Häränsilmä, harjaneilikka, myskimalva, alppipiikkiputki, sinipiikkiputki, ritarinkannus, peurankello ja nauhuksetkin jo aloittelevat. 

Harjaneilikka

Häränsilmän lehdet muuttivat värinsä
iltavalistuksessa kuvattuna lähes sinisiksi

Sinipiikkiputki

Ritarinkannusta löytyy kahdessa eri sävyssä
navetan seinustalta

Myskimalva valkoisena ja vaaleanpunaisen

Kalliolla ketoneilikka jatkaa kukintaa. Maksaruohot, joita muuten tuntuu ilmaantuvan koko ajan lisää ovat vasta nupullaan samoin mehitähti. Sinikellot ovat valoittaneet ison alan useammasta paikasta kallion reunalla.

Ruusuja ilmestyy myös koko ajan lisää ja minun on tunnustettava kyllä tumpeluuteni ruusujen kohdalla - näitä en tunne!

Päivän ruusuna on tämä aniliininpunainen matala ihanuus

Ranta-alpi on jo täydessä kukassa,
kun tarha-alpi vasta nuputtelee

Tämä hauska mykeröinen, joka siis ilmeisesti on keltakaunokki
 antaa vielä odottaa itseään

Harmaamalvikkiko?

Harmaamalvikin olen ilmeisesti onnistunut lähes hävittämään, tällainen yksinäinen kaveri nimittäin pilkistää aitan päädystä lautakasan välistä ja epäilen vahvasti malvikiksi. Kasvaa paikassa, jossa keväällä oli vielä penkki, mutta joka oli pakko siirtää koska majaili aitan alimpien hirsien päällä. Toivottavasti tämä on vielä pelastettavissa ja saan siirrettyä kukinnan jälkeen parempaan paikkaan tai ainakin siemenet talteen.