sunnuntai 30. elokuuta 2015

Maalia, marjoja, kukkia ja luuttua

Vielä oli kesää jäljellä ainakin tämän viikonlopun verran ja hyvä niin, puuhaa on paljon. Tänä viikonloppuna tupa raivattiin maalauskeskukseksi, koska yöllä on kosteus jo niin suuri ettei öljymaali kuivu ulkona IKINÄ. 

Tämä tarkoitti sitä, että ruokakomero on nyt sitten kuitenkin pakko ottaa käyttöön jo tässä vaiheessa. Olen kesän aikana yrittänyt putsata konstilla jos toisellakin kohtalaisen pahasti tummuneita hirsiä. Projekti on kuitenkin enemmän kuin pahasti kesken, mutta ei auta...


Ruokakomeron lamppu kertoo tilanteesta - pöllyytetty on! No vettä ja rättiä kehiin niin kyllä se siitä. Oikein nätti lappu paljastuu tuon moska kerroksen alta. Palataan itse seinäprojektiin sitten joskus myöhemmin. Nyt vain pölyt pois ja eväät sisälle.


Vadelmakausi alkaa jo hiipumaan, mutta vielä on puskat pullollaan punaisia aarteita. Lauantaina poimin nelisen litraa, josta lapset popsivat suihinsa samoin tein litran verran ja loput päätyivät hilloksi. Nämä eivät vaan taida keräämällä loppua.



Puutarhassa on käännytty selvästi syksyyn ja on sadon korjuunaika perennoidenkin suhteen. Myskimalvan, akilleijan, arovuokon ja lehtoängelmän siemet ovat jo tallessa. Ukonhatut ja ritarinkannukset sekä ruusumalva saavat vielä hetken kypsyä. Muiden siemeniä en taida kerätäkään, tai no ehkä sormustinkukkia pitää sijoitella uudestaan.



Kukkijoitakin riittää vielä elokuun loppuun. Kallionauhus ja sinipiikkipallo keräävät valtaisat määrät pörriäisiä ja perhosia. Navetan seinustalla loistaa keltainen meri kultapalloista, jotka roikkuvat juuri ja juuri pystyssä virittämiemme tukilankojen varassa.




Maalaamistakin vielä riittää, mutta uskokaa tai älkää kohtapuoliin olemme tilanteessa, jossa voimme esitellä Millingtonin uuden ulkomuodon, myykeineen päivineen - kunhan tuo riivatun öljymaali vaan kuivuisi joskus.


Punamullan kanssa meni vähän tarkalle, tämä tippa jäi purkin pohjalle, kun viimeinen pensseliveto oli vedetty.



Rakennusvalvoja oli mukana jälleen ihan jokaisessa hommassa - myös nostokoriin oli päästävä ajelulle.


Syksyiset yöt ovat mystisiä. Täysikuu aikaan sai pihalle mielenkiintoisen tunnelman, jota en valitettavasti kameralla saanut ikuistettua. Mutta aika rauhoittava on tämäkin rantamaisema ennen tuota täysikuuta.


















torstai 27. elokuuta 2015

Laituri laskehtii vaikka syksy saapuu

Meillä ei olla totuttu tekemään asioita niin kun "yleensä kuuluu tehdä". Mikään massasta erottuminen ei ole itse tarkoitus. Jotenkin nämä hommat vaan menee niin, että aina tapahtuu tai touhutaan jotain hieman kummallista.

Maalla ja järven rannassa näin syksyisin normaalit ihmiset suunnittelevat kaikenlaisia syyspuuhia kuten kasvien syyslannoitusta, pihakalusteiden talviteloille laittamista ja laiturin nostamista järvestä. Mutta ei, ei meillä, meillä yritetään epätoivoisesti saada viimeisiä ikkunan myykejä maalattua ja kuivamaan syksyn kosteuden jo kolistellessa nurkkia ja lasketaan laituri järveen ensimmäistä kertaa koko kesänä. Niin no, ei kai sitä ole voinut sinne aikaisemmin laskea kun ei sitä ole yksinkertaisesti ollut.

Sanapari jonka meidän vanhempi veljeksistä totesi kaksi vuotiaana, että on se ukki vaan kova jätkä pitää edelleen kymmenen vuodenkin päästä paikkansa! Ukki kävi pudottamassa laiturin (joka on hieman suuri) järveen itsekseen, tosin Scanian ja Palfingerin suosillisella avustuksella. Monelta muulta olisi vaan jäänyt tuonne rantaan kuorma-autolla ajamattakin, sinne kun ei tietä ole. Niin tai kyllä kai tuonne kuka vaan ajaa, mutta se että ajaa auton myös sieltä pois on jo aika suoritus.


Siitä se hurautti alas ja nousi myöskin ylös. Valokuvassa rinteen kaltevuus ei oikein tule esille, mutta sanotaanko nyt vaikka näin, että itse en ehkä ajaisi tästä edes polkupyörällä.

Laituri saapui meille viikko sitten osissa ja isäntä askarteli sen viikonloppuna kasaan. Täytyy sanoa, että on hirmu vaikeaa arvioida järven päälle tulevan rakennelman kokotarvetta nettissä shoppaillessa. 









Siellä se nyt järvessä komeasti tönöttää, eikä tuo nyt loppujen lopuksi niin suurellinen ole! Vielä on hyvin varaa työntää tuo pari metriä järvelle päin, eikä edes puoleen järveen yltä. Laituri saa nyt tämän syksyn olla tilapäisesti kiinnitettynä, mallataan oikea paikka sitten ensi keväänä. Suuret kiitokset ukille ja mummolle avusta jälleen kerran - eiköhän tätä lapset jo viikonloppuna testaile, olipa keli mikä hyvänsä :)



Rakennetarkastajalla oli kyllä omat epäilynsä laiturin kestävyydestä, kuten yllä olevasta videosta voitte huomata.

Ja kyllä se syksy meidänkin torppaan laiturista huolimatta hiipii - nyt on jo lupa sytytellä kynttilöitä ja ottaa sukankutimet esille.















tiistai 18. elokuuta 2015

Syksyisiä touhuja Vaahteramäen tyyliin





Tänään säilöimme kirskoita vanhan viinurin ohjeella, jonka olen Facebookin puutarharyhmästä joskus bongannut, ohjeen aitoa alkuperää en tiedä. Pihamme kirsikkapensaat ovat kovasti satoisia, mutta tuotokset ovat niin happamia etteivät yleensä edes räksät näitä syö. Olen jo vuosia ratkaissut ongelman vanhalla likööriohjeella. Ohjeessa likööri valmistetaan uuttamalla pitkän kaavan mukaan. Perinnetiedon mukaan uuttamalla ilman sokeria maku ja väri irtoavat parhaiten.

Kirsikkalikööri:
Pese kirsikat ja valuta vesi pois
Laita kirsikat kannelliseen läpinäkyvään astiaan. Kaada pääle kirkasta neutraalia viinaa (Tapio, Pöytäviina tms.) niin että kirsikat peittyvät. Anna astioiden olla huoneen lämmössä pari päivää, jonka jälkeen siirrä kylmään (kellari tai jääkaappi). Sekoita välillä pyörivällä liikkeellä.

Itsenäisyyspäivän tienoilla valmistetaan sokeriliemi 1dl kuumaa vettä / 1dl sokeria.
Kirsikoiden määrä ja makeus ratkaisevat kuinka monta tesiä sokerilientä tarvitaan. Maistellen lisätään sokeri, kunnes viina lakkaa maistumasta. Kannattaa muuten toteuttaa itsenäisyyspäivän aattoiltana ettei ole työaamu odottamassa. Liemi saa jäädä raikkaan makuiseksi, eikä sokeria saa lisätä liikaa. Siivilöi liemi ja siirrä kauniisiin pulloihin.

Jotta ei kävisi kuten Vaahteramen Eemelille niin kirsikat voi painaa kivenpoistajan läpi ja säilöä aikuisten jäätelön lisukkeeksi.

Kannattaa kokeilla, usein tätä riittää myös pukinkonttiin! sama ohje toimii myös muihin kovakuorisiin marjoihin mutta mielestäni kirsikoista tulee parasta.








maanantai 17. elokuuta 2015

Kesää talteen öttiäisten siivittämänä

Otsikosta huolimatta hyttyisä ei enää ole ja paarmatkin ovat lähes kadonneet. Joitain pienen pieniä polttiaisia ilmoilla on kyllä illan viiletessä.

Viikonloppu kului maalipensseleiden, rimojen, lautojen, lapioiden ja vadelmien parissa. Säilytetään kuitenkin "jännitystä" vielä vähän aikaa, eikä paljasteta tällä kertaa keskeneräisyyttä talon ulkokouren suhteen ainakaan vielä tässä vaiheessa. Lähtotilanne viikonloppuun oli kuitenkin tämä:


Palataan ulkokuoreen kunhan saadaan vielä myykitkin paikoilleen - Millingtonista tulee kyllä niiiiiiiiiin söde :)

Perennoiden siirto edistyi hellekelistä huolimatta ihan hyvin. Yökaste varmasti pitää myös huolen siitä, että kasvit pääsevät rauhassa juurtumaan. Viikonloppu oli kuitenkin niin kovasti toimelias, että valokuvienkin ottaminen unohtui vallan tyystin.




Kuka käy raparperin lehdet näin syksypuolella nassuunsa popsimassa? Onko asialla etana? Yhtään näköhavaintoa etana-elleistä ei kyllä sateisesta kesästä huolimatta ole ollut.


Pienoinen yllätys oli raparperin juuristo. Juuret ovat valtavan paksuja, ei edes meikäläisen reisi riitä mittapuuksi suurimpiin. Eli ehkä on ihan aiheellistakin muuttaa hieman kauemmaksi talon kivijalasta.

Raparperiähän meillä kasvaa niin paljon, että sitä riittää jaettavaksi aina siskon kummin kaimoillekin asti. Tällä hetkellä puskissa on kesän toinen sato, josta on nyt alle puolet keitelty viinimarjojen sekaan mehuksi. Tuli muuten aivan mahdottoman hyvää mehua!

Raparperi-viinimarja-vadelmamehu mehumaijalla:
1/2 mehumaijallista punaviinimarjoja
n. litra vadelmia
Raparperejä sen verran että kansi mahtuu vielä kiinni

Kaadoin marjojen päälle 1 kg sokeria, jonkilaisena perinätietona olen itselleni antanut ymmärtää että tämä auttaa mehustumista. Keitteliln mehua sen aikaa kun sitä irosi eli noin pari tuntia. Kuumaan mehuun sitten lisään sokeria maun mukaan. Jäädyttelen mehun ja säilön pulloon tai purkkiin, sen mukaan mitä pakastimeen mahtuu ( = lue ei enää yhtään mitään).

Liekkö äkillisestä hellekelistä johtuen, huudeille on asettautunut muitakin öttiäisiä kun punamullasta pitävä pistiäisemme. Pistiäinen siis se sama kaveri, joka ei muuten edelleenkään ole viehättynyt meidän hyönteshotellin tarjonnasta samassa mittakaavassa kuin hirsiseinästä, käy edelleen porailureissuillaan ja tunnustan turvautuneeni r_a_i_d nimiseen aineeseen. Jos ei kerran hyvällä niin ei sitten meidän käppää ette ilman lupaa poraa, ettäs sen tierätte 

 Ketä nämä uudet tulokkaat sitten ovat niin ei ole harmainta hajuakaan.







Nämä kaksi mesipöllyssä pylistelevää tyyppiä sijoittaisin kuitenkin kovakuoriaisten heimoon ja koppisten yläpuolella patsastelee jonkin sortin vaatimaton perhonen.


Yksi uusi kasvi tuttavuuskin penkistä löytyi viikonloppuna. Facebookin puutarharyhmä tunnisti tämän helokiksi ja tarkemmin kenties kultahelokiksi. Itse kyllä olin laittamassa tätä ihan ehdottomasti alpien sukuun, lehdet, väri ja kukinnon muoto täsmäisi kovastikin hyvin. Kaverilla oli kuitenkin vain kaksi vartta päässyt kukkaan asti, eikä yhtään nuppua näkösällä joten tarkempi lajimäärityksen varmistaminen jäänee ensi kesään. Vieläköhän näitä iloisia ylläreitä osuu tälle kesälle?








torstai 13. elokuuta 2015

Elokuista elämää metsän keskellä

Kukkien ihastelu ja bloginkin kirjoitus on vähän jäänyt jännittävämpien asioiden ja muun puuhan tieltä. Työnteko hieman rajoittaa tätä harrastamista.

Koirapoikamme Rambo on käyttäytynyt kummallisesti parin viikon ajan ja hetkittäin on tuntunut siltä, että tämän mahdottoman vartioimisvietin kanssa lähtee järki päästä. Tyyppi kiertää haukkua louskuttamassa, murisemassa ja kuopimassa pihapiirin eri nurkilla jatkuvalla syötöllä. Tällä erää ei ole ollut merkitystä onko kiinni vai irti. Irrallaan ollessa siirtyy vaan vähän kauemmaksi räksyttämään, eikä usko mitään. Sama souvi jatkuu ajoittain myös sisälläkin.

Ajattelimme jo, että on tainnut murkkuikä iskeä pahanpäiväisesti, mutta eipä vaan taida ollakaan. Viikonloppuna tuosta herran vartiointipisteestä metsästä löytyi iso läjä, joka nyttemmin on tulkittu hirven kesäjätökseksi.



Samoilta seuduilta läjän kanssa löytyi myös aikuisen nyrkin kokoinen pyöreähkö jälki ja toinen selvästi jalkaa muistutava painauma. Ja ei, se ei ollut tuota samaa kokoa kuin kuvassa vaan ihan ilman kenkää. 

Tässä vaiheessa ajattelin kyllä, että nyt on mielikuvitus päässyt jo aika tavalla valloilleen. Ei kai koko eläintarha nyt sentään ihan talon nurkalla voi pyöriä? Vaan taitaapa se pyöriä! Naapureilta olemme kuulleet, että mehiläispesiä on käyty möyhentämässä ja lampaat ovat vauhkoina. 

Mister ilves oli napannut viikonloppuna selfien riistakameraan tuossa muutamien kilometrien päässä. Tähän kun vielä lisätään, että parina iltana on kuulunut ulvontaa niin setti alkaa olemaan aika hyvin kasassa. Karhu, ilves, susi sekä hirvi, keneenkään näistä, en metsäretkilläni haluaisi kyllä nenätysten törmätä.



Opetuksena olkoon tässä se, että kyllä meidän ihmisten pitäisi uskoa kun eläimet meitä varoittavat. Tosin hieman kyllä epäilen tuon meidän karvapojan mielenterveyttä, nimittäin jos se nalle oikeasti tuossa liikkuu. Kohtalaisen vahvalla itsetunnolla on pieni terrieri varustettu, että meitä nallelta ja ilvekseltä suojelee. Valitettavasti Rambon vapauden päivät ovat kyllä toistaiseksi ohi, narupoikana saa juoksennella nyt oman turvallisuutensa nimissä.




Elokuiseen puutarhaan palataksemme horsmavainiomme lopettelevat kukintaansa. Niinhän siinä kävi, että jäipi niittämättä ja nyt tuota untuvaa lentää joka paikassa.


Alppipiikkiputki paranee vain vanhetessaan. Sininen sävy voimistuu kukinnon ikääntyessä. Lueskelin, että tämä on komea talventöröttäjäkin koska suojuslehti muuttuu hopeansävyiseksi.


Mikäli diagnoosini on oikea ja tämä on sinipiikkiputki niin kukinta on kaiketi vielä edessäpäin.


Ylioppilaat eli suopayritit kukkivat komeasti pitkin takapihaa. Syysleimut sen sijaan odottavat vielä vuoroaan, samoin kultapiisku. Ensimmäiset kultapallot ovat tänään nuppunsa avanneet.


Tämä isotähtiputki on käsittämätön kasvi! Edelleen kukassa ja jo juhannuksesta asti!


Häränsilmät kukkivat osassa pihamaata, mutta osa (etelän puoli) on kukintansa jo hoitaneet.


Valkoiset ja vaaleanpunaiset myskimalvat houkuttelevat pörriäisiä kukinnot levällään päivisin ja yöksi hameenhelmat laitetaan sieväti suppuun. Aitan päädystä keväällä siirretyiden perennoiden joukosta on löytynyt myös kaksi ruusumalvan taimea. Saavat kukkia kaikessa rauhassa olosijoillaan, täytyy kerätä siemenet talteen ja kokeilla siirtämistä kukinnan jälkeen.


Tulikukat ovat täysin uusi tuttavuus minulle. Ukontulikukka ei meillä sattuneesta syystä tänä kesänä kuki, mutta tällaisia valkoisia ja keltaisia ihanuuksia pihapiiristä löytyy sieltä täältä.


Keltakaunokki on osottautunut jonkinlaiseksi koppismagneetiksi. Tuolla nuo pötköttävät kaiket päivät takapuolipystyssä, vain takajalkojen ajoittainen liikehdintä varmistaa sen, että kaverit ovat vielä elossa.


Valkoinen ukonhattu kukki jo heinäkuun puolella. Nämä tummat liilat ja valkolilat ovat tällää hetkellä parhaimmillaan.


Pensashanhikit olivat keväällä todella huonossa kunnossa ja teinkin niihin aika rajun puoleisen leikkauksen ja raukat jäivät vielä viime viikkoisen puunkaadon alle. Jaksavat silti urhoollisesti kukkia suurilla kukinnoilla.


Yksinäinen elämänlanka kukii rönsytatarin keskellä. Ja ei huolta poista tuon tuolta kyllä, ennen kun ehtii siementämään. Pakko myöntää, että on tuo puhtaan valkoinen kukka kaunis ja niin viattoman näköinen.


Harjaneilikka kukkii edelleen useammassa paikassa, mutta joka puolella tässä vaaleanpunaisessa sävyssä. Tätä haluan ehdottomasti myös tummempana, mutta toisaalta sitähän ei tiedä missä värissä päättää ensi vuonna kukkia.


Pelakuut ovat olleet sateisesta ja kylmästä johtuen sisällä koko kesän ja aloittelevat pienen tauon jälkeen jo kukinnan toista kierrosta. Voi kun saisin nämä talvetettua!


Kesäkukista myös kanna alkaa aukomaan ensimmäisiä nuppujaan. Tämän vuotiset mansikantaimet ovat ihan käsittämättömiä! Satoa on alkanut tulla varsinaisesti vasta nyt ja taimet kukkivat edelleen täyttä höyryä.



Vadelmia kypsyy mahdotonta vauhtia ja punaviinimarjat taitavat ehtiä tippumaan ennen kun poimimaan ehditään, mutta kerätään se mikä ehditään eikä oteta paineita. Jostain syystä tuonne sienimetsään ei tällä hetkellä ole kovinkaan suuri hinku.