Varaudutaan talveen ja viimaan oviverhoilla

Vanhan talon kanssa kaksi talvea eläneenä, osaamme jo hiukan paremmin varautua kylmään ja viimaan. Viime talvena saimme iloksemme pidettyä koko talon plussan puolella. Näiden kahden talven aikana olemme myös huomanneet varsin selvästi, että elimistö tottuu myös huoneiston peruslämpötilaan aika nopeasti. Peruslämpönä 17-18 astetta tuntuu nykyään jo ihan mukavalta, mutta täytyy myöntää, että muutama aamu viime talvenakin tuntui aika raikkaalta kun kamarissa ei ollut kuin 14 astetta lämmintä.

Toisaalta kun menee kyläilemään kotiin, jossa lämpötilat huitelee yli 20 asteen tekisi mieli riisuutua alusvaatteilleen.

Lämmön pitämisessä sisällä ja kylmän ulkona on vanha talon kanssa käytössä kaikki mahdolliset vanhanajan keinot. Yksi tällainen keino on oviverho ja vetostoppari. Tuvassa yhdistimme tänä syksynä nämä kaksi asiaa; paksut plyyshiverhot vähän ylipitkinä oville.

Nyt vielä uudet tiivisteet kaikkiin ikkunoihin ja ikkunapaperit pitämään hujun ulkopuolella niin talvi saa tulla.

Klaffipiironki muutti takaisin Millingtoniin

Säilytyshuonekalujen keräily jatkuu. Vanha klaffipiironki on alunperin kuulunut Millingtonin talon irtaimistoon, mutta on talon pojan myötä muuttanut aikoinaan naapuriin rantamökkiin. Nyt tämä reippaasti yli satavuotias tuhannen painava komuutti muutti takaisin taloon. Suuret kiitokset siitä naapureillemme Anulle ja Tommille.

Vanhat huonekalut ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Piirongin avaimetkin ovat kuin koruja.

Vielä jonain päivänä piironki pääsee maalinpoistoon. Piirongista löytyy ainakin keltainen ja turkoosi malli tämän ruskean alta. Alkuperäinen maalinsävy selvinnee kerrosten alta. Nyt piironki seisoo tukevasti tuvan lattialla

Tuplat paikoilleen - suitsait vaan tai sitten ei

Tänä syksynä ikkunaremontin jäljilta tuplaikkunoiden paikalleen laittaminen olikin suorastaan pienimuotoinen projekti. Ei vaan menny ruudut paikoilleen, ei mitenkään.

Karmin ja hirren elämisraot on painuneet kiinni, miksi juuri nyt? Johtuuko erityisen kosteasta kesästä vai mistä mutta kovin mystistä on.

Moottorisahaa kehiin ja uudet kiilaukset paikoilleen. Ja kuten kuvista näky ulkoikkunoiden entraus on edelleen vaiheessa, mutta kyllä se nyt taas tästä kohta starttaa, kun puuhommat on tehty.

Hölmöläisten homaahan tämä on kun ensin tehdään seinää reikää, että saadaan eristää ettei vedä.  Pellavarieveellä tököteltiin ilmarako tiiviiksi ja listat paikoilleen takaisin.

Tuhannen sotku mokomasta hommasta, purua taas ihan joka paikka täynnä, mutta nyt menivät tuplatkin takaisin paikoilleen. Vielä tiivisteet ja paperointi niin saa talvikin tulla.

Puuhommia, puuhommia, puuhommia.... aaargh!

Ei, nää ei lopu IKINÄ!!! Meillä on halkoja niin paljon, että koko Narvikin kaupunki voisi lämmittää talojaan yhden talven verran. Mutta se ei riitä, ei halkoja pitää olla varastossa niin etteivät varmasti lopu kesken.

Sisälle säänsuojaan on ajettu noin parikymmentä pinomottia kuivaa puuta. Edellisestä kesästä viisastuneena kuivamaan ei tehty yhtään pinoa puiden väliin, vaan kaikki ovat nyt häkeissä.

Viime talvena emme metsää varsinaisesti raivanneet lainkaan, vaan kaadoimme "muutaman" koivun rannasta.  Näistäkin muutamasta, halkoja kertyi parikymmentä heittokuutiota eli reippaasti yhden talven puut. Tämän vuoden halkourakka on jäänyt ihan liian myöhäiseen syksyyn, joten halkoshow pyöri useamman viikonlopun reippaan sateen säestämänä.

Nyt tämä ruljanssi on tältä vuodelta kuitenkin ohi. Selkä on tuhannen jumissa, mutta eipähän viidenkään vuoden kuluttua varpaita palele! 

Tänä viikonloppuna työnvalvontaa suoritti mönkkärin kyydistä Elwiira, joka viettää tänään 9 viikkossynttäreitään. Huomatkaa sateenkaarensävyissä loistava kaulahuivi!

Cairnterrierri Rambo - tuo luonteikas laumanvartija

Perheessämme on pari päivää ollut ilmoilla pientä hässäkän tuntua. Olemme saaneet uuden perheenjäsenen kahdeksan viikkoa vanhan Elwiira neidin. Pikku riiviö on mullistanut jälleen kerran koko perheen elämän.

Lauman vanhin 4.5-vuotias Rambo cairn on luonnollisesti hieman tolaltaa uudesta tulokkaasta, koska ei tiedä mikä tuo ympäriinsä väkkärän lailla pyörivä ja koko ajan pureva otus oikein on ja miksi se on tullut häiritsemään hänen poikamiespäiviään. Perusasiat ei Rambolta kuitenkaan ole onneksi unohtuneet - toisin kun ilmeisesti perheen ihmisväeltä.

Kävin aamulla ruokkimassa kanat Rambon kanssa ja annoin puolelle porukasta ruuan sisälle ja toisille ulos. Rambo jäi pihalle pitämään vahtia ja minä sisälle aamukahville. Täsmennyksenä vielä, että meillä kanat eivät pääse vapaasti ulkoilemaan talvikodissa, koska naapurit ovat niin lähellä ja vilkkaasti liikennöity tie menee ihan kanalan vierestä.

Ulkona tuulee aikatavalla ja reippaan puolentunnin päästä katselin ulos, josko herrakin haluaisi jo sisälle lämpimään. Mitä silmäni näkevätkään?!?!? Kanalan tarhan ovi on sepposen selällään, muutama kana tepastelee tarhassa ja Rambo pönöttää ovella. Kaukaa näytti siltä kun söisi jotain maasta ja mielessä ehti jo käydä, että kanapaistiko se siellä on käsittelyssä.

Hilipatirippaa hameen helmat korvissa pihalle (ei muuten sattunut polveen yhtään)! Ensimmäsitäkään lintua ei näy pihalla ja tarhassakin vain neljä kanaa. Paniikki jo valtasi alaa, mutta niin kanat kun koirakin ovat aivan rauhallisia, jopa viime joulunalla kuoriutunut Sylvikin tepastelee tyytyväisenä ja kuopsuttelee maata ihan niin kun kaiken kuulusiinkin olla näin. Sylvi on siis kanan alta syntyneenä erityisen arka kana.

Laittelin tarhan oven kiinni ja sydän pamppaillen menin tarkastamaan tilannetta sisälle kanalaan. Joka ikinen nokka oli tallessa! Rambo oli siis mitä ilmeisemmin huomannut, että ovi oli pamahtanut auki ja hoiti hommansa ja huolehti etteivät kanat joudu vaaraa ja pääse karkuteille. Homma siis hallussa niin kun kuuluukin.

Hieno poika! Tästä hyvästä sai kaksi ylimääräistä herkkupalkintoa. Ja emäntä huomenna tarkempana sen oven kanssa!