Kaksi pokaa maalauskuntoon

Ikkunaremontti on nyt sitten potkaistu ihan todenteolla käyntiin. Eli emme malttaneet odotella kelien lämpenemistä vaan otettiin foamit avuksi.

Kaikessa tekemisessä menee aina hetki, että muistaa miten tämä nyt menikään. Edellisestä ikkunanpokan fiksauksesta on nimittäin vierähtänyt aikaa puolitoista vuotta. Nykyään on vaan niin mahdottoman kätevää kun netistä löytyy joka asiaan, myös vanhan talon kunnostukseen ohjeet netistä. Kesällä lattiaremontin yhteydessä yksi ikkuna tuvassa koki taisteluhaverin, joten tästä on hyvä aloittaa.

Vanhat kitit ei sisäpuitteista irtoa ihan niin helposti kuin ulkopuolen laseista. Kuumailmapuhallinta tarvitaan siis avuksi. Muurarin laastikauha osoittautui oikein hyväksi työvälineeksi suojaamaan lasia lämmöltä, eikä omatkaan näpit palaneet.

Ensimmäisen puitteen kanssa nyhrätessä meni tänään minulta todella paljon aikaa. Toinen tuli sitten melkein itsekseen - tai itseasiassa isännän mukaan koko ikkunaremontti on kuulemma alkanut edetä ihan kuin itsekseen, kuten ruoka leivinuunissa. Kerroin kyllä hänelle, että tilallisenkin panosta kyllä odotetaan tällä työmaalla muuhunkin kun foamien leikkaamiseen :) Lupasi kyllä osallistua projektiin, mutta vielä ei ole käynyt selville, että miten muuten kun laaduntarkkailijan ominaisuudessa.

Sisäpuitteiden kulmaraudat ovat hyvässä kunnossa joten niitä ei vaihdeta lainkaan. Maalit pois ja pohjamaalia tilalle. Maalina meillä on Virtasen maalitehtaan neljänöljyn ikkunamaali (ja juu ei ole kaupallinen yhteistyö). Maalitehdas lupaa erinomaista riittävyyttä, eli seurantaan montako puitetta litran purkilla syntyy. Pohjamaalaukseen ohensin maalia vernissalla.

Tähän aikaan vuodesta haasteena on öljymaalin kuivuminen. Nämä kappleet asettautuvat saliin ikkunan eteen siinä toivossa, että päivä paistaa ja maali kuivuu. Seuraavaksi päästäänkin sitten taas kittaushommiin.

Nyt on sitten testattu myös emännnän ikkunakunto. Mikä ihme siinä on, että aivan sama mitä puuhailee aina tulee ihan yhtä kipeäksi? Oli kyseessä metsätyöt tai tämä ikkunoiden kanssa nypertely. Kaksi pokaa päivässä pohjamaalattuna on kyllä tälle rouvalle maksimi. 

Ihan joka paikkaa kolottaa, sormet ei meinaa mennä koukkuun ja jos ne saa koukistettua ei niitä ainakaan suoraksi saa. Niskat meni niin jumiin, että oksettaa, jalat on ihan hyytelöä ja alaselkä huutaa hoosiannaa - onneksi huomenna pääsee taas töihin! 

Ikkunaremontin virittelyä

Museoviraston dead line alkaa painamaan päälle tai on tässä nyt tämä vuosi aikaa mutta entrattavia ikkuna pokia on 72 ja niistä neljä on valmiina. Ikkunaremontti ei ole siis edennyt sitten syksyn 2015. On siis aika avata remonttikausi! Osa ulkoikkunoista joudutaan käyttämään puusepän kautta.

Helmikuussa on vielä tuo ulkolämpötila sen verran epävakainen, että on syytä aloittaa yläkerrasta. 

Kuistin yläpuolella oleva ikkuna osoittaa länteen ja on siis ollut kaikkein kovimmassa auringonpaisteen rasituksessa, mutta myös alttiina järveltä päin puhaltaville tuulille ja tuiskuille. Lyhyet räystäät ovat lisäksi edesauttaneet erroosiota. 

Lasiruudut, joista jäljellä on vain viisi ovat ikkunanpuitteissa kiinni pääasiassa pyhällä hengellä samoin puitteet itse karmeissa. Etukäteen isäntä on jo irrottelemassa ja uusimassa koko karmit 

Ikkunanpuitteet on naulattu karmeihin kiinni, mutta irtoavat kohtuullisen helposti ilman suurempia vaurioita. Karmit ovat niin hyvässä kunnossa, että niihin ei tarvita kuin pieni entraus ja maalia päälle.

Ikkunanpuitteista ei voi sitten samaa sanoa. En tiedä onko näissä 10 sentin pätkiä pidempiä osia kelvollista puuta. 

Välipuut ovat kaikki ulkoapäin sammaloituneet ja ihan täyttä puperoa.

Kävisikö tähän kohtaan nyt sanonta, että hyvä siitä tulee kun sen maalaa? Ei taida tulla. Kaikki ruudut saatiin ehjinä irti ja nyt alkaa raivoisa pokien metsästys kolmiruutuisista ikkunoista. Koko on 115x43cm, jos jonkun nurkissa tuollaisia sattuu pyörimään.

Tampuuriin on virietty nyt työtila ikkunapuuhiin ja ähräys saa alkaa heti kun hieman lämpenee. Ilmatieteenlaitoksen mukaan siis jo viikon päästä.

Levy tilalle "väliaikaisesti", toivottavasti ei kuitenkaan koko vuodeksi. Tästä kuvasta tulee vaan niin elävästi mieleen ajatus hylätyistä pihoista ja autioista taloista.

Ikkunanpuitteet matkaavat nyt puusepälle arvioitavaksi, saako niistä enää kalua?

Tyylisuuntaa etsimässä kamariin

Myönnettävä se on olen höyrähtänyt totaalisesti talonpoikaisromantiikkaan - ellei joku ole sitä vielä huomannut. Maalaisromantiikka sen sijaan sanana on kärsinyt mielessäni inflaation sen vuoksi, että kaikissa sisustusryhmissä ja blogeissa, joissa pääteema on maalaisromantiikka on pääväri valkoinen.

Kyllä edelleenkin, vaikka muitakin sävyjä on ilmoille alkanut ilmestyä on valkoisuus vielä kovin hallitsevaa. Maalaisromantiikka ehkä pitääkin tulkita siis nykyajan ilmiöksi ja tyylisuunnaksi, joka huonekalujen ja esineiden muotokielen puolesta on saanut vaikutteita talonpoikas- ja kartanoromantiikasta? Suomessa eri tyylisuunnat nivoutuivat aikoinaan sulavasti yhteen ja tätä tyylisuuntaa on totuttu kutsumaan jugediksi.

Entisaikaan valkoinen oli väri, jota ei talonpoikasmökeissä ja -taloissa nähty juuri lainkaan. Herraskaisissa kartanoissa sen sijaan salin kalusto saattoi olla fiinisti myös valkoinen, niin myös Villa Millingtonissakin. Pariisin maailmannäyttely esitteli vuonna 1925 uuden tyylisuunnan Art Decon ja vasta tämän jälkeen valkoista on näkynyt enemmän sisustuksessa. Luonnollisesti Suomeen Art Deco on rantautunut vasta myöhemmin.

Villa Millingtonin nykyinen päärakennus on rakennettu 1930 ja tuolloin ei varmasti ole tyylisuunnista talonpoiskaisperheessä puhuttu mitään. Kolmekymmentäluvun värimaailmassa pääosaa ovat kuitenkin esittäneet beige ja harmaa. Tämä on Millingtonissa nähtävissä alkuperäisissä tapeteissa sekä salin lattiassa.

Miten tämä liittyy nyt mitenkään siihen mitä olen tänään tehnyt? No ei varmaan yhtään mitenkään, tai no puolusteluna sille että uusi päiväpeitto kamarissa ei varmaan edusta mitenkään 1930-luvun tyyliä, edustaako se edes meidän omaa tyyliä niin en ole siitäkään nyt yhtään varma.

Löysin jo tuossa kuukausi sitten alennusmyynneistä tikkipeiton johon ihastuin kaupassa. En vaan silloin vielä keksinyt missä peiton paikka voisi olla.

Sopiiko tämä nyt vai ei? Menikö blogipostaus suoraan tyylisuunnista tyylittömyyteen? Siinä se kuitenkin nyt on, katsotaan missä vaiheessa menee hermo kun on niin paljon vaaleita kohtia ja tuo koiran rutale itseään ulkoa tullessa meidän päiväpeittoon aina kuivailee.  Voipi olla että kokeilen vielä toisin päin koska kääntöpeitto kyseessä. 

Ihan valmiina peitto ei löytynyt vaan tähän on ommeltu kaksi peittoa yhteen ja kuten kuvista näkee, sähköremonttikin odottelee vielä aikaansa.

Ystävänpäivän tienoon talvitapahtuma

Tämä viikonloppu on mennyt paikkoja edelleen raivatessa (ranta) ja suorastaan sosiaalista elämää viettäen.  Lapsityövoima oli jostain syystä saanut jonkinlaisen inspiraatiokohtauksen ja herran 13v ajoi kaverinsa kanssa kaikki kaadetut koivut rannasta talolle. Varmaanhan huomisilla fysiikankokeilla ei ollut mitään vaikutusta siihen, että ulkohommat kiinnostivat niin kovasti.

Millingtonissa vietettiin tänään  myös työpaikkani koko perheen talvitapahtumaa. Ohjelmassa oli mäenlaskua, luistelua, potkukelkkailua ja reipasta yhdessäoloa mukavassa talvisäässä. Pilkkijöiksi ei kukaan malttanut kuitenkaan heittäytyä.

Rannassa pyöri kolmisenkymmentä isoa ja pientä ulkoilijaa ja kaikki tuntuivat viihtyvän, vaikka aurinko päättikin pysyä päivän piilossa. Jäärata kiertää koko järven ja siinä saa aikaiseksi ihan mukavan lenkin (1.8km).

Ruokailu sujui niin ikään taivasalla. Höyryävä kanakeitto maistui ulkoilijoille ja jälkiruuaksi paistoimme perinteisiä tikkupullia nuotiolla. Loppua kohden pullien ulkonäkö koheni merkittävästi ja värikin alkoi kestää laatuvertailua hyvin.

Rantaa ojennukseen

Raivuuhommia, jälleen kerran. Kolmas viikonloppu rantakaislikossa riehuen ja alkaahan sitä tulostakin jo tulla, mutta ei, valmista ei tullut vielä tänäänkään.

Varusteet päivän touhuihin - huomatkaa taainmaisena isännän uusi saha, joka on niin hieno ettei sitä saa edes kuvata ;) Tai kuvassa nyt näkyy vain sahan teränsuojus.

Tästä jatketaan mihin viime viikonloppuna jäätiin

Työnjohtajan kanssa oli jälleen pieni taistelu, että saatiin takki päälle. Ulkona tihkutti vettä, joten aika nopeasti olisi työnjohdolle iskenyt vilu ilman tätä hienoa lilaa berperiä, jota Rambo inhoaa kyllä itse yli kaiken.

Ensimmäisen kolmen vartin jälkeen oli paita ja huppari sisältäpäin ihan litimärät. Ansaittu tauko kera ruisleivän ja kahvikupposen.

Uusi iWatchini on kyllä armoton, lähes kolmen tunnin urakasta kertyi liikuntapisteitä ainoastaan 28minuutin verran, eikä päivän liikkuminen edes tullut lähellekään maalia. Olkootkin, että olen asettanut itselleni tavoitteet korkeimman portaan mukaan, mutta kuinka paljon sitä pitäisi olla päivän aikana LIIKKEESSÄ, että pojot täyteen tulisivat? Olen kuitenkin antanut itselleni ymmärtää, että LIIKUNTA on laji jossa syke nousee enemmän ja LIIKKUMINEN ei sitten sitä sykettä ihan niin paljon nostaisi vaan tarkoittaisi enemmänkin "jäsenten heiluttelua" etenemismielessä.

Toinen vaihtoehto on sitten se, että minulla vaan on armottoman huono kunto. Kolme tuntia yhdistelmänä raivaussahan kanssa kävelyä ja risujen raahausta metikössä on minulle kyllä itselleni ihan riittävästi liikunta yhdelle päivälle, mutta ei tälle riivatun aparaatille. Vai olisikohan se sittenkin toisin päin? Niin kova tuo kunto, että raivaushommissa ei syke nouse tarpeeksi??? He-hee, ehkä ei kuitenkaan... hiki ainakin irtoaa.

Kuvassa todistusaineistoa tältä päivältä. Sininen ympyrä kuvaa päivän seisomistavoitteen täyttymistä, vihreä liikuntaa ja punainen liikkumista. Päivän liikuntatavoite toki tuli tänään täyteen ja ylittyikin, mutta ei tuon raivuu-urakan aikana ja liikkuminen jää vajaaksi tänäänkin. Istunut olen päivän aikana tasan sen aikaa kun olen syönyt ja nyt kirjoittanut tätä tekstiä. Oenkohan asettanut itselleni saavuttamattomat tavoitteet?

Päivän työmaa näyttää kuitenkin tältä. Meille on tulossa jälleen kerran aika komea pääsiäiskokko, kun nuo kaikki risut kasalle saadaan!

Ensimmäinen ja viimeinen kuva ovat ennen ja jälkeen. Kesäaikaan nämä raivauksen ennen ja jälkeen kuvat ovat aika paljon vaikuttavampia kuin talvella. Vielä kun valinnan varaa ei juuri kuvista jäänyt puhelimen jo jäätyessä tässä kohtaan.

Raivausta jäi vielä harmittavasti parinkymmenen metrin matka rantaviivaa pitkin, mutta päivä se on huomennakin.