Vannomatta paras - ikkunanpesu

Kesänmittaan lohduttelin jossain sosiaalisenmedian vanhojen talojen keskustelussa kanssasisarta, joka tuskaili pesemättömien ikkunoidensa kanssa, että älä välitä en ole minäkään pessyt koko kesänä, enkä muuten meinaa pestäkkään. Ei pitäisi mennä uhoamaan!

Pelargoniat saavat väistyä ikkunalta, kun tuplat saapuvat takaisin

Talvi tekee väistämättä tuloaan ja yläkerrassa majailleet "tuplat" on aika asentaa paikoilleen. On se jotenkin hauskaa, että jotkut sanat lähes katoavat tästä meidän äidinkielestä. Lapsuudessa äiti aina kevään lämmetessä poisti tuplat ikkunoista ja samassa yhteydessä oli aina ikkunoiden pesunaika. Syksyn kylmetessä tuplat sitten kiikutettiin paikoilleen ja ikkunat pestiin aina uudelleen. Sitä en muista pesikö äiti tuplat jo pois ottaessaan. Äkkiseltään arvelisin, että kylläpä taisi pestä, sen verran on tuota siivousneurootikon verta äidilleni siunaantunut. Valitettavasti tuo siivousgeeni ei ole kovin periytyvää sorttia. Näyttäisi siltä, että se on nyt jo hypännyt kahden sukupolven ylitse. Ei ole tarttunut lapsiin, eikä taatusti ainakaan lapsenlapsiin.

Syksy etenee siis Millingtonissakin ja tuplat saapuvat alakertaan. Ja voi helvitäti, erästä ystävääni lainatakseni! Tuplat olivat aivan sahanpurun ja kaiken muun töhnättimen peitossa. Ei auta kun syödä sanansa ja ryhtyä pesupuuhiin mikäli meinaa, että ruuduista edes jotenkin näkyy ulos.

Ikkunanpesuvesi lämpeni puuhellalla, mummoni vanhassa suuressa kahvipannussa

Pesupuuhat eivät ole niinkään yksinkertaisia toistaiseksi entisöimättömien 90-vuotta vanhojen ikkunoiden kanssa. Ikkunaruudut ovat osin kiinni pokissa lähes pyhällähengellä ja jokainen pienikin hipaisu ikkunakittiin saa sen leviämään iloisen kirjavasti pitkin lasin pintaa.

Lopputulos on nyt mikä on. Tiedän äitini miettivän ensimmäisen kerran kun tämän lopputuloksen näkee, ettei nyt tainnut onnistua ainakaan tältä osin tyttären kasvatustehtävässä täydelliseksi emännäksi. Tosin mitään hän ei sano, tai korkeintaa toteaa neutraalisti minun pesseen ikkunat. Mutta mikäli meillä olisi jotkut esim. perhejuhlat tulossa kävisi hän varmasti salaa pesemässä nämä uudelleen, eikä kyllä tunnustaisi ikinä! Rantuja siis on ja reippaasti onkin, mutta kyllä noista nyt jotenkin ainakin läpi näkee.

Tuplien väliin laitoin perinteitä noudattaen pumpulia ja koristeita. Kuivakukkia ei nyt valitettavasti tälle syksylle tullut kuivateltua, joten kaapeista löytyneet somisteet saavat luvan kelvata.

Pumpulirulla pitämään pakkasta pihan puolella

Askartelufriikiltä löytyi varastoista vähän kaikenlaista

Kamarin ikkunanvälit ennen tuplien paikoilleen laittoa

Koristeet saavat hieman häivytettyä maalin rapistumista

Keitiöön tein hieman erilaiset koristeet

Isäntä luulee minun laittaneen jo joulutontut
ikkunan väliin.Kuulolaitteen lisäksi
taitaa joulupukki tuoda lahjakortin myös optikolle.

Asiaa ämpäristä sadannen blogitekstin kunniaksi

Viime viikonloppuna huomasin, että tämä päivitys on Millingtonin sadas blogiteksti. Apua! Mistä sitä juttua on niin paljon riittänyt?  Samalla iski pieni rimakauhu, pyöreitä tulossa täyteen niin pitäisi olla varmaan jotain merkittävää kirjoitettavaa. Aika tasan tarkalleen puoli vuotta tässä on nyt tuusattu juttuja eetteriin, osa asiasta ja loput sen vierestä.

Syysvuokko

Kirjoittanut olen käytännössä koko sen elämäni mitä kirjoittaa jotenkin olen osannut. Sain lapsena päiväkirjan joululahjaksi kun oli 7-vuotias. Tiedättehän sellainen punainen pieni, muoviset pehmustetut kannet, jossa pikkuriikkinen lukko piti salaisuudet tallessa. Se on minulla jossain varastojen kätkössä edelleen tallessa. Kirja tuli aikoinaan täyteen ja tuli uusi kirja ja sitten uusi jne. Kirjoittelin päiväkirjoihin omia juttujani säännöllisen epäsäännöllisesti melkein 30-vuotta, jonka jälkeen olen tutustunut tähän blogimaailmaan.

Kouluaikoina en ollut erityisen innostunut tai hyväkään ainekirjoituksessa, vaan pärjäsin ihan kohtuullisesti. Jälkeenpäin olen itse ajatellut, että kärsin todennäköisesti jonkin asteisesta lukihäiriöstä. Ensimmäiset blogini olen kirjoitellut lapsille muistoksi muutamasta ulkomaan matkasta. En koskaan niitä sen suuremmin julkaissut, mutta nuoremmalle pojista niitä lueskeltiin pitkän aikaa iltasaduksi.

Tämä blogi syntyi myös eräänlaiseksi päiväkirjaksi siitä, miten etenemme unelmamme toteutuksessa. Elämä kun nyt vaan tuppaa olemaan sellaista, että asiat unohtuu ja lakkaa huomaamasta ympärillään olevia asioita. Jo nyt olemme monesti palanneet teksteissä taaksepäin etsimään mm. valokuvia.

Olisi pitänyt varmaan malttaa säästää tuo Millingtonin ulkokuoren julkaisujuttu sadanneksi tai odottaa, että leivinuuni valmistuu tai tai tai... mutta ei jää on särjettävä ettei kynnys nouse liian isoksi, kun meinaa mennä ihan höpinäksi koko juttu.

Niinpä päätin kirjoittaa sadannen jutun ämpäristä, niin juuri ämpäristä! Mutta tämä ei olekkaan mikään ihan tavallinen ämpäri, vaan erikoisämpäri ja erikoisen hyvä ämpäri, niin ja tietysti erikoisen kallis ämpäri eli löytö sinällään.

Ei tosiaan mikä tahansa ämpäri, vaan emalinen, hanalla ja köysikahvoilla, sekä kannella varustettuna. Minusta hieno, magee ja meille juuri sopiva - pakko saada, kun oli vielä viimeinenkin. Pojat keksivät tästä heti myös positiivisen seikan; tätä on helppo kantaa kaksin! 

Ämpäri löytyi Etolasta ja sitten se suolainen osuus eli hinta. Minun ei pitäisi tätä kyllä tänne edes kirjoittaa, koska sanomista tulee aivan varmasti. Kukaan järkevä ihminen ei maksa 35 euroa ÄMPÄRISTÄ! Minä kun vielä olen jo niinkin vanha ihminen, että ajattelen asioita vieläkin joskus markkoina ja voin sanoa, etten minäkään olisi maksanut markkoina yli 200 ämpäristä. Mutta euroinapa maksoin ja nyt se on meidän, palauttaa ei voi kun kuitti taisi hukkua ;)

Puusavotan päättymätön tarina

Puulämmityshän on sinällään ihan kiva kun on omasta takaa noita puita. Mutta yleensähän nuo puut eivät metsästä ihan itsekseen lämmöksi muuntaudu.  Kesäkuun alussa kaatelimme tienteon alta puita pois pitkälti toistakymmentä runkoa. Nuo rungot ovat pötköttäneet aitan päädyssä koko kesän karsittuina pinoon pääsyä odotellen. Niin ja tiedetään - puiden olisi pitänyt päästä kuivumaan jo monta kuukautta sitten. Mutta kun... vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja viikossa 7 päivää.

Kun sääennuste oli oikein lupaava ja vielä työkaverini miehineen kutsui itsenä viikonloppuna talkoisiin oli puusouvvi valmis. Apu oli enemmän kun tervetullutta tähänkin hommaan, materiaalia päivän aherrukseen oli tarjolla nimittäin ihan kivasti.

En osaa arvioida heittokuutioita tai pinometrejä, mutta joka tapauksessa valmiita halkojakin on aivan sairaasti ja pölleinä noin 15 enemmän tai vähemmän täysikasvuista koivua ja kuusta. 

Onneksi pinoja päästään jo tekemään aitan takana olevaan katettuun varastoon. Eli juu aitta on ollut vedossa koko kesän ja alaosasta on jo liinat poistettu muutamia viikkoja sitten. Tämä mahdollistaa sen, että mönkkärin peräkärry voi toimia kuljettimena haloille eikä niitä tarvitse kantaa. 

Kuljetustehtävä oli vähintäänkin miellyttävä pesti herra 12v:lle. Hienosti nuori mies käsitteleekin jo isoa vehjettä, yhtään kolhaisua ei tainnut tarkoissa paikossa tulla koko päivän aikana.

Työpisteillä 2 ja 3 oli pätkimisenpaikka. Rangat vedettiin klapisirkkelillä sopivaan mittaan ja mätettiin häkkeihin kuivamaan. Kiitokset Pekalle lainasta - sirkkeli oli oikein oivapeli! Niin oiva että isännän piti sellainen tori.fi:stä käydä itsellekin nyt sitten ostamassa.

Kolmospaikalla lyhenivät pöllit sitten 90 senttisiksi eli leivinuuniin sopiviksi moottorisahalla. Ja nelospisteessä halkomakoneen vipua käyttikin tottuneesti herra 9v. 

Hieman tilannekomiikkaa syntyi kun herra 9v:llä oli pelttorit korvilla ja poppi soi tietenkin täysillä. Isäntä yrittää antaa pojalle ohjeita selän takana ja poika vaan tuulettaa toisella kädellä ilmaan huutaen "sata salamaa iskee tulta ja koko elämä räjähtää". Olisi ollut kyllä videokuvauksen paikka.

Mikä oli sitten päivän tuotos? Paljon raitista ilmaa, auringon säteitä, hyötyliikuntaa ja klapeja. Järkyttävä määrä klapeja...

Mikä tästä savotasta tekee sitten tuon otsikon määrittelemän päättymättömän tarinan? No tietenkin se ettei tämä puusavotta lopu IKINÄ! Tai tarkemmin määriteltynä nämä puut eivät lopu ikinä!

Karkeasti arvioituna noin 1/3 hommasta on nyt tehtynä ja alla olevien kuvien verran sitä puu-puuhaa vielä tälle syksylle jäi. Isot kiitokset kuitenkin jäsen C:lle ja J:lle avusta, ei haittaa yhtään jos kutsutte itsenne kylään usemminkin! Erittäin isopeukku myös perheemme nuorisolle, joka jaksoi touhussa mukana ihan koko päivän! Kyllä olivat pojat illalla paljunsa ansainneet ja voitte uskoa että rosvopaisti hujahti kaikkien napaan alta aika yksikön, kun ruokapöytään asti päästiin.

Punainentupa ilman perunamaata

Ulkoverhoilun purku aloitettiin jo toukokuussa ja heinäkuussa hirret saivat uuden punamultamaalin. Tuolloin heinäkuussa tuntui sitä, että näkyvää jälkeä syntyy suorastaan lennossa, mutta sitten loppui loma ja työt alkoivat hieman haittaamaan harrastuksia.

Alla pieni kuva sarja mitä kesän aikana on tapahtunut talon paraatipuolelle

Punamulta on hieno keksintö! Tosin se on vinkeää ainetta, valo vaikuttaa hurjan paljon siihen miltä sävy seinällä näyttää. 

Millington ei näytä enää yhtään kauhuleffan kummitustalolta.  Voi siis työkaverinkin perhe vierailla ihan huoleti; ei tarvitse pelätä, että se pikkutyttö juoksee valkoisessa yöpaidassa nalle kainalossa ulos hetkenä minä hyvänsä. 

Kuisti on pahasti vaiheessa ja vaiheeseen talveksi jääkin. Ulko-oven violettisävy on toisaalta aika söötti, mutta pitänee tutkia vanhoista valokuvista minkä värinen ovi on saattanut alkujaan olla - tuskin kuitenkaan violetti.

Toivottavasti saamme / ehdimme talon alta putsaamaan kuitenkin kaiken ryönän ennen talven tuloa. Sitten vaan vähän lautoja suojaksi, ettei lumi sada talon alle ja odottelemaan seuraavaa kesää. Kuulostaa kovin vaivattomalta suunnitelmalta ;) 

Näin piipusta kun savu kohoaa

Millington lämpiää tällä hetkellä kokonaisuudessaan puulla. Ongelmana on vain se että talon neljästä tulisijasta on vain kaksi olleet käyttökunnossa. Leivinuunin projektista kirjoittelinkin jo viikonloppuna, mutta tänään odotti iloinen yllätys kun huhtikuussa purettu keittiön puuhella sai Mestarimuurarilta käskyn ensi tuliin.

Hienosti paloi ja mahtavasti veti, tulipesässä kävi suorastaan huju. Kyllä ei kohta emännänkään varpaisia palele!

Vanha Högfors saapi vielä jossain vaiheessa uudet pellit ympärilleen, reiunoille laatotuksen, uuden leinvinuuninluukun ja ehjän ison keittolevyn sekä vesisäiliön eli nyt näitä metsästämään.

Myykimania

Vielä puolivuotta sitten minulla ei ollut hajuakaan mikä on myyki tai en tiennyt sellaisten olemassa olosta yhtään mitään. Tänä kesänä myykit ovat tainneet pyöriä unissakin, ainakin isännällä. Sen verran työläät ovat olleet nuo reippaan kokoiset koristelistat ikkunoiden ympärillä.

Vanhoista valokuvista, sekä kuistin yläpuolella olevasta ikkunasta saimme mallia minkälaiset myykit ovat olleet alunperin. Myykien maalauksesta kirjoittelinkin jo elokuussa, mutta mitä pidemmälle on syksy edennyt sen haastavammaksi on öljymaalin kuivuminen muuttunut. Viimeiset kaksi viikkoa kaikki maalailut ovat olleet kuivamassa sisällä.

Oman haasteensa koristekaariin toi se, ettei meillä ollut malleja kun yhdestä ikkunasta ja ikkunoita on viittä eri kokoa talossa. Onneksi on jälleen taitavia ystäviä, jotka jeesaavat ja saimme kaavat kaikkiin ikkunoihin. Koristelistat leikattiin sitten kaavojen mukaan kuviosahalla. Iso kiitos siis Bernardolle!

Ennen maalausta ylälistat vielä sovitettiin ikkunaan, että varmasti tulee oikean näköistä.

Tippalistat ovat varsin jykevää lankkua, jotka sahattiin Muuramelaisessa A-Puussa tuohon vinoon muotoonsa. Tuossa pihalla pötkötellessä nuo listat, jälleen kerran, vaikuttivat hieman liioittelulta, mutta onneksi paikoilleen laitettuna ovat ihan sopusoinnussa. 

Isäntä askarteli vielä yläjyrsimellä lisätippauran, jotta vesi ei varmasti lähde nousemaan ylöspäin. Mikäli et tiedä mikä se yläjyrsin on, älä välitä en minäkään. Tiedän vain, että me tarvitsimme sellaisen "ihan ehdottomasti" tätä hommaa varten ja sillä tuli oikein siisti pieni ura tuohon lankkuun.

Samasta lankusta tulee vielä poikkilauta ala- ja yläkerran väliin, koska alaosa talosta on hirttä ja yläkerta lautaa. Näissä kuvissa tuo välilankku on vielä "hebassa" ja maalaamatta. Katsotaan saadaanko sitä vielä tänä syksynä kuivaksi ja paikoilleen :)

Näistä tuli niiiiiiiiiiiin komiat! Ja kun näin sanon ei edes omakehu haise, koska minun osa ja arpa oli pelkästään tuo maalaaminen ja kaikki muu on isännän kädenjälkeä - ihan pikkusenko ole kyllä hänestä ylpeä! Puu on aivan vieras elementti hänelle, mutta niin se vaan taipui malliinsa ja hienosti taipuikin.