sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Uudet portaat yläkertaan

Yläpohjan remontin yhteydessä uusiutuu myös yläkerran portaikko. Vanhat erittäin kapeat ja epäkäytännölliset portaat purimme jo lokakuussa. Tämä toimenpide aiheutti kaksi miellyttävää yllätystä tullessaan. Ensinnäkin, hiirien määrä on tänä talvena ollut merkittävästi vähäisempi, saattaa toki johtua myös yläpohjan eristeiden vaihdosta ja saimme vahingossa lämpimän eteisen.

Portaiden purkamisen yhteydessä hävisi tietenkin myös porraskomero. Portaat ja komero olivat koko talon lämmityssydäntä - muuria vasten. Nyt tämä muuri lämmittää myös eteisen, mikä on enemmän kun loisto juttu!

Lokakuusta lähtien yläkertaa on kiivetty rakennustikkailla, jotka olivat pönkättynä paksuilla rautanauloilla välikattoon kiinni. Hyvin palvelivat, viime viikonloppuun saakka.

Viikko sitten lauantaina istuin tuvassa kahvilla, kun eteisestä kuuluu kamala rysäys. Säikähdin niin etten meinannut osata oikeasta ovesta eteiseen. Äänen laadusta ei ollut epäilystä, tikkaat olivat tulleet alas ja ilmeisesti isäntä niiden mukana. Pääsin tuvan ovelle, kun eteisestä kuuluu rauhallinen pyyntö: "tuutko vähän auttaan". Oven avattua selvisi, ettei isäntä ollut tullut tikkaiden kanssa alas, vaan killui yhdellä kädellä katon rajassa jalat vaan vilkkuen.

Isäntä tuli pelastetuksi ja saatiin ehjänä alas, mutta dokumentoida en sen tarkemmin tilannetta ehtinyt. Episodi ilmeisesti säikäytti sen verran, että porras-projekti siirtyi prioriteettilistalla ykköseksi.


Yksi viikonloppua, kaksi kolme metriä pitkää lankkua ja kasa liimapuuta. Siitä se lähtee!










Pari päivää verstashuoneella ja siinä ne ovat! Ei nitise, ei natise, eikä hetku. Koiratkin uskalsivat kulkea ylös ja alas. Ei voi kuin ihailla kädentaitoja <3 (hermot kyllä kuulemma meinasi mennä).

Eteinen vaatii vielä pientä pintaremonttia ja säilytysratkaisut aiheuttavat pientä päänvaivaa, kun portaat nousevat yläkertaan keskeltä huonetta, mutta eiköhän tähänkin jotain keksitä.




maanantai 6. tammikuuta 2020

Viides loppiainen Millingtonissa

Uusi vuosi ja vuosikymmen kääntyy Millingtonissakin. Talo täyttää tänä vuonna kunnioitettavat 90-vuotta ja näyttää melkein samalta kuin valmistuessaan. Erona on yhden ristin sakaran puuttuminen katolta ja katon tiilien vaihtuminen peltiseksi. Nämä muutokset on tehty joskus 30-vuotta sitten. Vielä toistaiseksi on arvoitus tullaanko tuo risti palauttamaan kattoremontinyhteydessä.



Meidän ensimmäinen loppiainen täällä alkoi "rintamakarkuruudella" kun heräsimme aamulla siihen, että keittiön lattialla oli 8 astetta pakkasta ja juomavesiämpäreiden pinta oli riitteessä. Kaupunkilaiset kerma-ahterit antoivat tuolloin hetkellisesti periksi ja pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja siirtyivät kaukolämmön ja juoksevan veden ulottuville. Ensimmäisenä talvena emme pystyneet täällä yöpymään kevättalven pakkasilla.



Tuntuu kun tuo päivä olisi ollut eilen - tänään kuitenkin heräsimme lämpimään tupaan, vaikka olimme lähteneet reissuun joulupäivänä ja palasimme kotiin eilen. Toki ulkoilman lämpötilassakin taitaa olla eroa melkein 25 astetta. Mutta on se hienoa kun voi aamulla laskea jalat lattialle ilman, että tukka jäätyy päässä pystyyn samanaikaisesti.



Vuosi vuodelta tuntuu siltä, kuin tahtimme remontissa hiipuisi. Tämä blogi hieman muistuttaa siitä, että emme ihan lonkkaa ole täällä vedelleet. Blogin puolellekin kyllä syntyy tekstejä selvästi harvemmin, kuin ensimmäisinä vuosina ja päivitykset ovat siirtyneet enemmän instagrammiin kuvien muodossa.



Mistä on Millingtonin vuosi 2019 tehty?


  1. Vesivessa vihittiin käyttöön heti tammikuussa - voi sitä juhlatunnelman määrää!!!
  2. Helmikuussa pyörähti pyykinpesukone ensimmäisen kierroksensa kylpyhuoneessa. Juhlan paikka!
  3. Maaliskuussa saimme käyttöön astianpesukoneen. Juokseva vesi, astin- ja pyykinpesukone vapautti valtavan määrän emännän aikaa muuhun puuhasteluun. Olen onnellinen että olemme eläneet tämän vaiheen niin osaan todellakin arvostaa näitä nykymukavuuksia.
  4. Huhtikuussa syntyi perinteinen ruokaskafferi keittiön nurkkaan, joka piilotti oven taakse mm. mikroaaltouunin.
  5. Toukokuussa toteutui yksi pitkäaikainen haave ja rakenneltiin kasvihuone
  6. Uusi kompostoiva huussi rantamökille myöskin toukokuussa.
  7. Kesä meni pihaa laitellessa ja kasvihuoneessa puuhastellessa. Isäntä rakenteli uutta konelaavua, jonka katto odottelee paikalleen nostamista. Siitä syntyy teksti varmasti vielä tämän vuoden aikana.
  8. Syyskuussa aloitimme yläpohjan remontin vintin siivouksella ja eristeiden imulla
  9. Lokakuussa pääsimme purkamaan jo yläkerran portaat ja tekemään paikkauksia ylähirsien lahovaurioihin 
  10. Marraskuussa askartelimme uuden talvikanalan vanhaan saunaan
  11. Joulukuussa saimme uudet eristeet yläpohjaan ja lattian paikoilleen. Tämän myötä saimme jouluksi myös tampuurista lämpimä eteisen. Ulkovaatteiden naulakot ja kengät siirtyivät vihdoin pois tuvasta.
  12. Joulua vietimme perinteisin menoin Millingtonin pitkän pöydän äärellä. Ensimmäisen kerran pöydässä oli tarjolla porkkanalaatikkoa oman maan porkkanoista.
  13. Joulun jälkeen lähdimme koko perhe ansaitulle lomalle lämpimään. Unohdimme arkiset askareet, työn, koulun ja remmontit. Koirat ja kanat olivat mummon ja ukin hellässä huomassa. Kiitos heille siitä - kymmenen päivää ihan eri ympäristössä teki meille kaikille varmasti hyvää. 




Sanotaan, että laiskat töitään luettelee. Olkoon tämä lista taas kerran muistutuksena tuolle ukkokullalle. Hän kun on aina sitä mieltä ettemme me mitään saa aikaiseksi, eikä tämä koskaan valmistu. Totta toki, ettei valmista koskaan tule ja tämä on ikuisuusprojekti, mutta kyllä täällä jotain tapahtuu koko ajan.

Kaiken tämän ohella, on perheen normaali arki pyöritetty: poikien kouluhommat, vanhempainillat ja kuskaamiset, koirat, kanat ja molempien työt. Voin kuitenkin sanoa, että olemme ehtineet tästä kaikesta myös nauttia. Mikään ei vedä vertoja kesäillalle rantasaunan terasilla, löylyjen jälkeen, kun kuikka yksinään huutelee järvellä ja aurinko laskee metsän taa. Tai sille riemulla, jonka jokainen uusi pieni tipu syntyessään saa aikaan tai ensimmäisille oman maan uusille perunoille... lista on loputon, arjessa pitää vaan muistaa iloita noista pienistä suurista asioista.

Mitä olisin toivonut vuodelta 2019 enemmän - en mitään! Vuosi oli meille kokonaisuudessaan suurten muutosten aikaa. Esikoinen päätti peruskoulun ja siirtyi jatko-opintoihin, kuopuksen yksi lapsuuden etappi kääntyi maaliin yläkouluun siirtymisen myötä. Oma pitkä taipaleeni yrittäjänä sai mieluisan päätöksen yrityskaupan myötä ja uusi työ toi mukavasti potkua arkeen.



Marraskuussa meillä kävi oman kylän paikallislehti tekemässä juttua talon remontista. Haastattelussa minulta kysyttiin, että mitä me harrastamme. Hieman kysymys hymyilytti ja osin kyllä vähän hämmensikin. Tämä on meidän harrastus, elämäntapa ja unelma yhtäaikaa.


Meillä on ilo ja onni siitä, että ympärillämme on runsas joukko ystäviä ja läheisiä tukemassa ja auttamassa kaikessa tässä hulluudessa mihin olemme ryhtyneet. Kiitos kaikille myötäeläneille ja projektiamme seuranneille.

Kuluneelta vuodelta haluamme mainita erityiskiitokset seuraaville henkilöille: mummo ja ukki, Juha K, Seppo H, Jari H, Jukka J, Timo P,  Markus J, Ritva P, Tarmo M, Pekka P, Paavo V ja Timo R. Tiedätte itse kenelle nämä kiitokset kuuluvat - apunne on ollut todella arvokasta. Näiden lisäksi iso kiitos meidän omalle nuorisolle - olette olleet monessa hommassa mukana ja isona apuna, vaikkakaan te ette näitä kiitoksia täältä taatusti lue :D

Päivät pitenee ja eikä aikaakaan kun ensimmäinen krookus pilkistää kukkapenkistä. Nyt on lupa jo odottaa kevätaurinkoa. Tasapainoista uutta vuosikymmentä jokaiselle - muistetaan nauttia arjen hetkistä, iloita pienistä tuokioista ja olla armollisia itsellemme.










sunnuntai 8. joulukuuta 2019

Meillä on LÄMMIN!

Yläpohjaremontti alkoi syyskuun alussa vintin tyhjennyksellä. Kuvittelimme (tai ainakin emäntä kuvitteli), että homma on taputeltu maaliin reilussa kuukaudessa. Aikaa on kulunut nyt kolme kuukautta ja ihan ei vielä olla maalissa, mutta hyvällä mallilla jo. 

Lisäkurveja matkaan toivat vanhat vauriot. Ennen kattoremonttia vanha tiilikatto oli vuotanut sen verran pahasti, että ylimpiin hirsiin jouduttiin tekemään paikkoja. Terve selkäisellekin tuo olisi ollut haastava tehtävä ja meidän tapauksessa emäntä joutui antamaan, välillä lähes kontaten liikkuvalle isännälle porttikieltoa vintille. Työasennot hirsienpaikkauksessa olivat ihan mahdottomia tuolla harjakaton ja lattian välisessä kulmassa. Pahin on tässä projektissa kuitenkin nyt takana päin. 

Keskiviikkona pyyhältivät selluvillanpuhaltajapojat pihaan härveleineen ja tussauttivat 1300kg puhallusvillaa vinttiin muutamassa tunnissa.






Villan päälle tulee vielä huokoinen rakennuspaperi ja vanhat vintin lattialankut naputellaan takaisin. Vintti jää, ainakin toistaiseksi rakentamattomaan tilaan ja kylmäksi varastoksi. 

Yläpohjaremontin rinnalla on kulkenut koko ajan talon sähkö- ja ilmanvaihtoremontti. Kaikki mahdolliset johdot ja putket jäävät tuonne välipohjaan piiloon. Painovoimaisella ilmanvaihdolla mennään edelleen, mutta poistoilmaventtiilit asennettiin kaikkien huoneiden kattoon ja kylpyhuoneeseen tulee suihkukaappiin oma ilmanvaihto.

Seuraavaksi onkin vuorossa johtojen pintavetoja ja kytkentöjä. Isopiuha tulee tolpalta jo maata pitkin talon alle, se asennettiin paikoilleen juoksevan veden projektin yhteydessä toissa kesänä.



Johtoja on kytkettävänä muutama ja sähkötauluissakin on uuden ja vanhan kanssa pieni ero. Tällä hetkellä taulusta löytyy kolme sulkepaikkaa ja niistä vain kaksi on käytössä.




Ihmeellisesti nämä hommat menevät meillä aina niin, että joka vuosi juuri ennen joulua on tolkuton härväys päällä. Tänä vuonna ollaan kyllä normaalia aikaisemmin liikenteessä. Viime vuonna taisimme laatoittaa kylpyhuoneen lattiaa aattoyönä ja yhtenä vuonna laatoitimme keittiön puuhellan tasoja samaisena yönä, kun jouluksi piti valmista saada. 

Kyseessä ovat aina kuitenkin ihan omat valinnat - aika siistiä oli tänä aamuna herätä, kun lämpömittari näytti 22 astetta, vaikka yhdessäkään uunissa ei eilen ollut tulia ja ulkona on pakkasta. Ehkä tässä touhussa sittenkin on jotain järkeä...





sunnuntai 10. marraskuuta 2019

Kotikanalan vuoden synkin päivä

Tänä syksynä olemme onnistuneet venyttämään talvikanalaan muuton ennätysmyöhään, mutta joskus se päivä aina valitettavasti koittaa. Miksi tämä on synkkä päivä?  Talvikanalassa on pienemmät tilat ja jo säästäkin johtuen ulospääsy on rajoitetumpaa.

Kukkoja meidän parinkymmennokkaiseen parveen mahtuu talviaikaan kaksi. Tänä kesänä kuoriutuneista tipuista viisi on kukkoja. Marstio muutti jo alkukesästä muille maille, ensin ikionnellisena omaan parveen. Kesän aikana Marstio oli sairastunut ja jouduttu lopettamaan. Kotiin jäi jäljelle neljä ylimäärästä kukkoa syksyllä, sekä yksi vielä sukupuolitunnistamaton Ähryn ja Tihrun yhteislapsi.

Kanat saavat toteuttaa meillä omaa normaalia käyttäytymistä tarkoittaa tämä sitä, että kukko on myös välillä pakko vaihtaa sukusiitoksen ehkäisemiseksi. Tämän vuoksi yksi tämän syksyn lähtijöistä on neljä kesää parvea huoltanut komea tyrnäväis-alhonkantasekoitus kukkomme Rumpali.


Kiitos Rumpali rouviemme hellästä hoivasta, olit hyvä kukko. 


Rumpalin suuriin saappaisiin astuu tänä kesänä kuoriutunut nuori marans herra Ville-Galle.


Ville-Gallella ei vielä syyskuussa ollut juuri kukkomaisia piirteita helttaa ja harjaa lukuunottamatta.


Tänään herran kyllä tunnistaa välittömästi kukoksi.


Ville-Galle jää kanalaan yhdessä kääpiökochin kukkomme Paavo Nurmen kanssa. Ville-Galle ei osaa  kiekua, koska on ollut niin tiukassa Rumpalin vartiossa. Kiekumisesta pitää kyllä Paavo Nurmi huolen. Polkemisesta Ville-Galle ei ymmärrä vielä yhtään mitään, mutta eiköhän hän talven aikana tavoille opi. Maransit munivat aivan tummanruskeita munia ja parvessa on kasvamassa Ville-Gallelle kaksi saman rotuista marans nuorikkoa. Toiveissa on siis, että jatkossa meidän kennoista löytyy valkoisten ja beigen väristen munien lisäksi myös tummanruskeita kananmunia. 

Paavo Nurmi vakio tähystyspaikallaan riippukeinussa.

Uusi talvikanala syntyi täksi talveksi vanhaan saunaan, joten tänä vuonna rouvat muuttivat talviasuntoonsa autoretken sijasta kottikärryillä.


Parasta olisi ollut, jos olisimme ehtineet maalaamaan seinät kalkkimaalilla, mutta ehkä sitten ensi talveksi. Tämä idea syntyi niin viime metreillä, että toteutukseen jäi vain tämä viikonloppu. Pahanpäiväisen flunssan jyllätessä samaan aikaan perheessämme, oli pakko hieman oikoa. Toivotaan ettemme kohtaa mitään jättimäistä öttiäisinvaasiota talven aikana.





Ensi kesänä voimme, samalla kun maalaamme seinät, laajentaa kanalaa pukuhuoneen puolelle ja kasvattaa parven kokoa muutamalla nokalla - ihan vaan vaikka vahingossa ;)




sunnuntai 27. lokakuuta 2019

Yläpohja etenee

Yläpohjan kanssa on teutaroitu nyt kaksi kuukautta, tai suurimmaksi osaksi isäntä tuolla on kaiken vapaa-aikansa viettänyt. Emännälle on langennut tässä projektissa hanslankarin osa.

Matkan varrella puuha jälleen vähän laajeni. Ensin olosuhteiden pakosta, koska ennen kattoaremonttia vanha katto oli joskus vuotanut ja ylimpiin hirsiin jouduttiin tekemään paikkoja lahonneiden tilalle. Välttämätöntähän tämäkään ei olisi ollut, koska pelkästään kuivaa tavaraa oli seinissä. Isännän perusteellinen luonne ei antanut asian olla ja hyvä niin, aikamoiset kärpäsevoluutiot saivat häädön tästä tönöstä paikkausten myötä. Työtila harjakattoisen talon seinustoilla asettaa omat haasteet työskentelylle ja välillä isäntä oli määrättävä työkieltoon, kun lähes kontaten liikkui eteenpäin.


Arvopaperia alle, sen jälkeen 5cm levyt selluvillaa, jonka päälle on sitten helppo asentaa niin sähköt kuin ilmanvaihtokin. Tämä mahdollisti meille pienen pelivaran talven tulon suhteen, saimme hiukan lisäaikaa, kun ei kaikki lämpö karkaa ylös harakoille. Elwiira koiraneitimme on kyllä ystävällisesti  muuntanut jo lähes koko selluvillalevystön puhallusvillaksi. Varmisteli ilmeisesti ettei tule ilmataskuja.




Toinen osa projektin laajenemisesta on koko portaikon uusiminen, nii-i. Tämä oli taas sellainen "siitä se ajatus sitten lähti" homma. Yläkerran portaikko on ollut varsin epäkäytännöllinen, todella kapea ja kurvaa 180 astetta. Mitään isompaa ei ole yläkertaan voinut säilytykseen kuljettaa.


Tampuurissa on myös kiinteä komero, jossa lähinnä hiiret ovat viettäneet talvihäitä. Nämä kekkerit haluamme nyt lopettaa, joten komero puretaan pois ja sen myötä koko portaikko menee uusiksi.



Portaikko rajautuu talon palomuuriin. Haluamme tämänkin "lämmönlähteen" hyötykäyttöön eli kun portaikko vaihtaa hieman paikkaa tulee tampuuriin takaseinäksi muuri.



Yläkertaa ei ole tarkoitus rakentaa, ainakaan tässä vaiheessa, joten ratkaisemme porrasongelman "ullakkoluukulla". Isännällä on jo vahva visio siitä, miten tämä toteutetaan käytännössä loppuun saakka eli jääkäämme mielenkiinnolla odottamaan.





















Viisi vuotta Millington haaveita

Vanhan talon korjauksessa kaikkein suuritöisimmät asiat jäävät rakenteiden sisään piiloon. Senpä takia ja oikeastaan myös siksi, että meillä oli viime viikolla 5-vuotismerkkipäivä talon löytymisestä, on syytä muistuttaa jälleen itseään mistä on lähdetty liikkeelle.


Ja missä ollaan nyt! Ulkomuodon lisäksi, meillä on juokseva vesi sisään ja ulos, lämmin suihku, vesivessa, notkumaton lattia, ehjä kuisti, lämmittävä leivinuuni ja puuhella, sekä kunnostetut ikkunat. Talon entrausten lisäksi on ehditty rakennella kanalaa, kasvihuonetta ja rantasaunan miljöötä, sekä tekemään toistasataa mottia polttopuita. Ja meinasi ihan unohtua: rakensimmehan me ensimmäisenä kesänä muutaman satametriä tietäkin tänne. 

Aika kultaa muistot nopeasti. Näiden vuosien aikana on monta ärräpäätä lueteltu ja heiluttu hikeen uupumukseen asti. Kuitenkaan ikinä, ei ikinä ole kaduttu valintaamme, vaikka välillä on kummallakin ollut vaikeuksia nousta aamulla sängystä ylös ja olemme saaneet monet naurut nauraa toistemme vähän vähemmän notkeille liikkeille.

Kaikki muut harrastukset ovat jääneet taka-alalle, mutta se on ollut molemmille mieluinen valinta. Meidän yhdeksästä yhteisestä vuodesta Millington on rikastuttanut elämäämme jo yli puolet. Ymmärsimmekö sillon lokakuussa 2014, kun tontilla ensimmäisen kerran vierailimme mihin olemme ryhtymässä? Tuskin!


Keväällä 2015, kun talo lopullisesti siirtyi kaupanvahvistuksen myötä meille, asetimme itsellemme tavoitteeksi, että 5-vuoden päästä täällä voi asua ympärivuotisesti. Parhaillaan käynnissä olevan yläpohjan- ja sähköjen remontin valmistumisen jälkeen asiat, joita asetimme ympärivuotiselle asumiselle kriteereiksi ovat maalissa. Tarkasti katsoen olemme siis puolisen vuotta etuajassa omaa tavoitettamme.

Ikinähän tämä ei valmistu, senhän me tiedämme. Joillekin pariskunnille jatkuva remontoiminen voi olla parisuhteen koetinkivi, meillä se taitaa olla suhteen liima, yhdessä hommat kuitenkin etenee ja tekemiset vaihtuu. Ehkä jo ensi vuonna pääsemme navetan kimppuun, mutta tehdään tässä välissä kuitenkin muutama kymmenen mottia niitä hiivatin polttopuita ;)

perjantai 13. syyskuuta 2019

Yläpohjan suursiivous - vanhojen eristeiden poisto

Tässä se nyt on hetki, jota olen koko kesän pelännyt kauhun sekaisin tuntein. Yläpohjan sammaleet, purut ja hiekat imetään pois. Onneksi oli kohtalaisen viileä viikonloppu!



Pieni ylläri odotti yläkerran ainoassa rakennetussa huoneessa PorinMatin kanssa. Laatta, joka oli valettu PorinMattia varten ei ollut minkään päällä. Kun eristeet imaistiin pois, kävi valulle hieman köpelösti.




Eristeistä löytyneiden lehtien perusteella yläkerran huone on rakennettu joskus 50-luvulla, silloinkaan ei rakennustarpeita ole liiaksi ollut. Valun sekaan raudaksi oli laitettu mm. vanhoja sahanteriä, polkupyörän lokasuoja ja partateriä.










Pahin on jälleen tästäkin osaprojektista nyt ohi! Kaikki puperot on poissa ja siistiä tuli. Sähkösuunnitelma on jo tehty ja ensi viikolla tulee sähköasentaja katsomaan tilanteen. Tästä se taas lähtee rakentumaan. ärsyttävintähän näissä tällaisissa remonteissa on se että ovat tolkuttoman työläitä, eivätkä sitten kuitenkaan "näy" missään. Noh, ehkä tämä näkyy talvella kuitenkin pienempänä lämmön karkaamisena.


Elwiiran mielestä homma sujui oikein mallikkaasti, vaikka hän joutuikin olemaan koko viikonlopun ulkona turvallisuus syistä. Neiti on nimittäin luokattoman kiinnostunut imureista :D

Isäntä kysyi aamulla, että millä rahalla lähtisin tekemään tätä eristeiden poistoa käsipelissä säkittämällä? Eipä taida löytyä kyllä sellaisia taaloja, että tähän käsin lähtisin! Lähtisi ikä, terveys ja järki käsipelissä tämänkin reilun 100 neliön kanssa. Kun imuauto illalla kurvasi pois pihasta, ehdin jo ajatella "thank god, never again", kunnes isäntä muistutti, että alakerrassa toinen puolikas talon lattiasta on vielä avaamatta. 

Eli sanotaan nyt sitten vaikka "once again and then never again..." mutta ei heti ensi vuonna, kiitos.