Keittiön palomuuri - rumiluksesta kaunottareksi

Keittiön iso Högforsin puuhella,  on kärsinyt pieniä ja isoja vaurioita vuosikymmenten saatossa.  Yksi luukku on irti, suurin levy halki ja kuten aikaisemmin jo olikin puhetta sisuskalut kokolailla muruina.

Palomuuri on myös pahoin kärsinyt ja rappaus paikka paikoin halkeamisen lisäksi irronnut kokonaan seinästä.

Yksi kajautus varsaralla seinään ja tadaa! Alta paljastuu mitä hurmaavin punatiilinen palomuuri

Alkaa raivokas vasaran heiluttaminen, joka on pölystä johtuen pakko tehdä useanpana päivänä. Tässä vaiheessa olemme kuitenkin täysin vakuuttuneita siitä, että tämä kannattaa!

Pölyn määrä on järkyttävä, se on niin hienoa että tunkeutuu myös hengityssuojaimen läpi ja siivotessa tukkii teollisuusimurinkin alta aika yksikön. Jälki kuitenkin hivelee jo tässä puolivälissä silmää siinä määrin, että kyllä kannatti!

Piikkauksen jälkeen käsittelimme seinän vielä teräsharjalla.

Tiukkaa pohdintaa aiheuttaa tiiliseinän pinnan lopullinen puhdistus ja käsittely. Pinta on omassa rosoisuudessaan todella viehättävä ja sellaisena haluamme sen säilyttää.

Hartaan googlailun jälkeen päädymme ihan perinteiseen "juuriharja" mäntysuopa käsittelyyn tiili kerrallaan. Tuhottoman sotkuista puuhaa jälleen kerran. Vakaasti uskomme, että lopputulos on tämän väärtti.

Parin päivän kuivumisen jälkeen koepesun kokenut seinäalue näyttää juuri siltä kun pitääkin.

Seuraavaksi sitten kokeilemaan varovasti alimpaan tiiliriviin sauna Supia saumoihin. Tässä kohti hieman kyllä epäilyttää tämä projekti, mutta uskotaan kun asiantuntijat niin sanoo, että hyvä tulee. Päivän aikana sininen maito on kuitenkin häipynyt eikä tiilen pintakaan ole mitenkään selvästi muuttunut. Suti heilumaan siis!

Yritin ensin että Supilla olisi käsitelty vain pelkät saumat, mutta tämä oli kuolleena syntynyt idea. Kuten kuvan oikeasta yläreunasta näkyy, litku alkaa valumaan ja jättää tiilen pintaan ikävän jälken. Koko seinä on siis käsiteltävä, ei auta.

Kolmen litran pönttö jää harmittavasti kymmenen tiiltä vajaaksi eli seinä imee Supia mahdottoman määrän.

Tiilen pintaan tulee pieni kiilto, mutta ei kuitenkaan niin paha, että haittaisi kokonaisuutta. Supi sitoo hiekkaisen saumalaastin hämmästyttävän hyvin. Lopputulos on vähintäänkin tyydyttävä lähtötilanteeseen nähden.

Leima paperissa!

Voi tätä ilon ja onnen päivää!!! Ei haittaa vaikka taivaalta tulee jalkarätin kokoisia hiutaleita ja vappu on ovella. Saimme maistraatin päätöksen tänään ja tilan kauppa on nyt virallisesti vahvistettu.

Vaikka on keskiviikko, niin nyt on poksautettava yhdet kuohuvat! Tänään pääsevät Muorimummolta joskus toistakymmentä vuotta sitten saadut vanhat kristalliset kuohuviinilasitkin ensimmäistä kertaa käyttöön.

Vesi virtaa

Järvi on vapaa talven kahleista, kyllä se kesä sieltä tulee vaikka lämpötila muuta kertookin! Toinen paikka, jossa soisi veden virtaavan on tuo "mökkitie".  Onhan se toki jo pitkältä matkalta kuivunutkin, mutta viimeiset 20 metriä on kyllä sellaista liejua, että hyvät mutapainikisat voisi siinä järjestää.
Jätimme tänä viikonloppuna autot suosiolla jälleen isomman tien varteen ja annoimme tien levätä koko matkalta.

Pihassa on 60 metriä syvä porakaivo, jonka vettä edellinen asukas oli  koko ajan käyttänyt. Talo on ollut kuitenkin lähes vuoden tyhjillään, niin olemme tähän asti käyttäneet kaivovettä vain siivoukseen. Perjantaina saimme vastauksen kaivoveden laadusta ympäristökeskukselta. Vesi on moitteetonta ja sellaisenaan talousvedeksi kelpaavaa. Teetimme laajan porakaivoveden tutkimuksen, jossa tutkittiin myös radon ja arseeni. Tutkimus maksoi noin 230€. Kyllä sitä oppii nopeasti arvostamaan asioita. Helpottaa jo kummasti, kun vettä ei tarvitse kuljettaa kauempaa.

Lapset testailivat asiantuntevasti vedenlaatua välittömästi ja on kuulemma mahdottoman kylmää, mutta ehdottomasti paremman makuista kuin vesijohtovesi. Saimme myös jo aikaisemmin kuulla, että kaivo on aina ollut siinä määrin antelias ettei siitä vesi ole koskaan loppunut.

En tiedä missä nämä miehet olisi pitänyt uittaa? Jonkinlainen trukkikoukku pitäisi varmaan hankkia, jolla niskasta järveen kastaisi ennen autoon ottamista.

Lautashyllyn entraus

Taloon hylätystä irtaimistosta löytyi vanha ruskeaksi maalattu hylly. Viimeisimpänä virkanaan tuo hylly on kantanut kirjoja. Tarkemman tutkiskelun jälkeen tulemme johtopäätelmään, että hylly on ollut joskus kauan kauan sitten talon lautashylly keittiössä. Keittiön kalustepulma tuntuu nyt ratkeavan kuin itsekseen.

Kuumailmapuhallin pöhisemään ja maali pois. Etukäteen toivoin salaa, että hylly olisi ollut alun perin punainen.

Tädää!!! Ruskean maalin alta paljastuu punertava pinta. Maali pois, kevyt sipaisu hiomapaperilla, pesu. Jos joku olisi minulle vielä viisi vuotta sitten sanonut, että touhuan hyllypapereiden kanssa, olisin nauranut kyllä aika makeasti ja sanonut että älä nyt ihan hulluja puhu! Mutta niin ne ajat muuttuu ja siellä ne hyllypaperit nyt nököttää. Hyllyssä on joskus ollut myös verho, mutta se jätetään nyt pois.

Hylly on kokenut jossain matkansa varrella aikamoista väkivaltaa eli se on sahattu kahteen osaan. Sahaaja on tullut kuitenkin toisiin aatoksiin ja naulannut hyllyn takaisin yhdeksi kappaleeksi. Tämä ei tahtia haittaa vaan hylly pääsee komistamaan keittiön seinää tässä asussaan, omana rosoisena itsenään.

Nupinauloja ja aikojen aarteita

Naulanpoisto on jälleen päivän teema. Jokaisessa ulkoseinässä on ollut eristelevy sisäpuolella ja naulojakin on siis tuplamäärä. Eristelevyn alla on luonnollisesti pinkopahvi ja nauloilla kiinni.

Kamari ja sali, kuten olemme kaksi talon alakerran huonetta nimenneet, ovat listaoperaation hermokeskuksina. Tämän vuoksi ei siivous etene kamarissakaan, vaikka listat siellä ovat jo paikallaan.

Eteinen pääsee käsittelyyn tänään. Talossa on erillinen sisäänkäynti porstuasta eteiseen ja toinen suoraan tupaan. Rahvas on varmasti kulkenut aikoinaan suoraan tupaan ja vain juhlapäivinä on käytetty todennäköisesti pääsisäänkäyntiä.

Eteisen listoja irroitellessa kaikista neljästä oven ylälistasta löytyy yllätys. Valokuvia, kuitteja ja negatiivejä. Oven karmin välistä löytyy myös useampi isännän henkivakuutuksen kuitti vuodelta 1953 sekä kokonainen ilmeisesti filmirulla. Miksi nämä aarteet listojen väliin on aikoinaan päätyneet on mysteeri. Kuvat ovat huonossa kunnossa tummentuneet ja haalistuneet, muutamasta saa kuitenkin selvääkin.

Onkohan tässä talon alkuperäinen päärakennus, joka on joskus 1920-luvulla perimätiedon mukaan palanut?

 Keitä näissä kuvissa esiintyy? Valitettavasti vain yhden nuorta miestä esittävän kuvan takana on nimi ja hän on ilmeisesti talon entinen isäntä Heikki.

Siinä missä isäntä on piilotellut henkivakuutuksensa kuitteja on ilmeisesti rouva jemmaillut ostoksiaan. Joskus vuonna 1953 on Syvänoro Oy:stä nimittäin tullut ostettua takki 25 000 markalla.

 Kaiverrettua vuosilukua emme ole vielä löytäneet. Keittiöstä sen sijaan löytyi tälläinen taideteos. Minkälaisen pölläkän on taitelija saanut osakseen kun teko on paljastunut?

Eteisestäkin paljastuvat kauniit hirret. Kuvissa vielä listat pois paikoiltaan. Talon ainut panelointi löytyy kuitenkin myös täältä. Portaiden aluskomeron eteisenpuoleiset seinät on paneloitu.

Eteisen ja porstuan välisessä karmissa on käytetty reippaan puoleisesti sammalta eristeenä

Yksi kuva talosta löytyy vuosikymmenten takaa. Tässä kuvassa Millington on saanut jo ulkoverhouksensa, joka ei siis ole alkuperäinen. Arvailujen varaanhan tämä nyt jää, mutta valokuvan väreistä ja kunnosta päätellen kuva on otettu joskus 60-70-luvulla. On se vaan kaunis vanha rouva!

Päivän päätteksi kävimme vielä kiertämässä tontin rajoja koiran kanssa että oppisi tietämään reviirinsä. Näsiä kukkii, samoin miljoonat pajut.

Yksi talviturkin heittäjäkin saatiin tänään - liika uteliaisuus vähän kostautui, mutta ei tuntunut haittaavan.

Tiskipöydän tuska ja riemu

Keittiönkaapistot ovat aiheuttaneet muutaman viikon ajan päänvaivaa. Nykyiset kaapistot ovat peräisin 50-60-luvulta, vetimistä päätellen. Hirsitalon keittiössä ei ole tainnut 1930-luvulla ihan nykyaikaista tiskipöytää ja asiakaappeja olla.

Periaatteenamme on, että talo palautetaan mahdollisimman alkuperäiseen asuunsa, ainakin ulkoisesti.  Keittiö on kodissa sellainen hermokeskus, että jotain kompromissejä on varmaan pakko tehdä toiminnallisuuden nimissä. Muuten menee ehkä ne hermot jossain vaiheessa.

Ruokakomero on talossa niin iso, että se pelastaa paljon. Edellisillä asukkailla on pakastin ollut siellä jo piilossa. Meillä ruokakomeroon piiloutuu myös ainakin jääkaappi.

Astiakaapin virkaa on tarkoitus toimittaa vanhan lautashylly. Allaskaappi on aiheuttanut enemmänkin metsästystä. Kaikki mahdolliset ja mahdottomat kirpparit ja netti on selattu ja ratkaisua ei tunnu löytyvän. Sisustaminen on aika paljon haastavampaa kun ei vaan voi marssia kauppaan ja ostaa mitä on vailla - varsinkin kun tietää mitä tahtoo.

Eilen illalla siinä omassa sängyssä kyljellään pötkötellessä se sitten jysähti! Ratkaisu oli aivan silmieni edessä, siis ihan kirjaimellisesti, meidän makuuhuoneen vanha komuutti. Aivan loistava ratkaisu, jopa niin loistava, etten meinannut millään saada enää nukkumattia kiinni kun ajatukset lähtivät pyörimään.

Puutarhan kevät - jos vaan aika riittäisi

Hieman puutarhahöperönä en malta olla joka käänteessä tutkimatta maasta nousevia kevään töröttäjiä. Nämä ovat varma lupaus tulevasta kesästä. Intopiukeana odotan mitä nousee vai nouseeko mitään. Alunperin 1900-luvun alussa talon takana on ollut iso hyötypuutarha, mutta siitä ei taida juurin mitään olla jäljellä. Talon edelliseltä asukkaalta saimme kuulla, että pihapiirin kaikki hedelmäpuut ovat valitettavasti jo kuolleet.

Krookuksia pihalla on ainakin siellä täällä heinikon seassa. 

Raparperiä kasvaa useammankin turpeen verran parissakin kohtaa tonttia. 

Hieman levähtäneitä marjapensaita on ympäri tannerta ja elämänlanka näyttää voivan kovasti paljon hyvin. Mehitähdet ja punaisen maksaruohon olen myös bongannut. 

Navetan seinustalla on jotakin pitkävartista perennaa, kultapalloa veikkaan. Navetan päässä on myös jotakin pitkää, joka on vaatinut sitomista. Samoin aitan päädyssä on jotain korkeaa perennaa, jota en vielä tunnista. Talon takan sormustinkukkaa ja päädyssä päivänliljaa ja jotain toista puskamaista perennaa - veikkaisin villisti ritarinkannukseksi, mutta tästä en ole kyllä yhtään varma.

Mahonia oli minulle uusi tuttavuus, vaikka vanha perenna onkin. Oikealla olevan kuvan nappasin jo viime syksynä, kun ensimmäisen kerran kävimme tilaa katsomassa. Kaikki muu kasvillisuus oli jo vihreytensä menettänyt niin tämä sitkeä sissi pisti silmään selvästi. Käynnin jälkeen googlailin lisääntymis- ja jakotavoista ja silloin harmikseni totesin ettei lähde jalkojaan jatkamaan pistokkaista vaan taivukkaista. Muista miettineeni taktiikka kuinka tästä vanhasta kannasta itselleni taivukkaan saisin. Onneksi ei tarvitse enää miettiä, siinähän se kasvaa ja on toivon mukaan selvinnyt talvestakin. Tätä on kuulemani mukaan käytetty iät ja ajat leikkovihreänä.

Kuistin molemmin puoli kasvaa humalaa. Sekin hoito-ohjeita etsiskellessäni törmäsin mielenkiinotiseen yksityiskohtaan: Suomessa on edelleen voimassa vuoden 1734 lakiin kuulunut rakennuskaari, jonka seitsemännen luvun mukaan ”jokaisessa talossa pitää olla humalisto” ja siinä tulee olla vähintään 200 humalasalkoa. Määräyksen laiminlyönnistä on saman lain mukaan annettava sakkorangaistus. Ei riitä meidän humalat kyllä tuota lainkirjainta täyttämään, mutta kuistin molemmin puoli salkoja on kuitenkin kolme.

Saunapolun varella on selvästi myös kaksi kukkapenkkiä paljastumassa lumen alta. Pahasti ovat päässeet heinittymään, mutta ensimmäisestä näyttää nousevan uhkaavasti narsissia  muistuttavia piikkejä, sekä runsaasti alkuja perennasta, joka minun pitäisi kyllä tunnistaa mutta en saa sitä päähäni millään. Kovasti muistuttaa kultatyräkkiä, mutta alut ovat tyräkiksi liian keltaisia. Harmittavasti kuvakin jäi ottamatta.

Pihan puista ja pensaista sen verran että ainakin terion salava ja monta pajun sukuista kaveria, ihan tavallinen vaahtera ja luulen että myös mongolian vaahtera, muutamia lehtikuusia. Hanhikkia,  punaista töyhtöangervoa ja varmasti vielä monta muuta, joita en ole rekisteröinyt. Tärkein on kuitenkin se että talon nurkalla kasvaa kauan haaveilemani suuri syreenipuska - josta muuten isäntä jo kyseli että haittaako jos se vähän kärsii kaivuutöissä. Voitte arvata, että haittaa!

Vuokkoja en ole vielä havainnut, mutta mikä olisikaan hienompi näky kun rannan koivikko äitienpäivän aikaan, jos siellä vaikka valkovuokko siskoineen saattuisi kasvamaan.
Pihapiiri kuten koko muukin ympäristö kaipaa hellää huolenpitoa. Nyt on vaan taottava itselle päähän, että valmista ei tule kesässä eikä kahdessa. Annetaan pihalle aikaa näyttää mitä kätkee uumeniinsa. Tänä kesänä ei suuria muutoksia tehdä vaan katsotaan mitä maasta nousee. Jäämme odottamaan lumien sulamista jännityksellä!

Viikonlopun heilujaiset

Tänä viikonloppuna suurin osa ajasta meni ihan konkreettisesti siivoamiseen. Onneksi mummo ja ukki saapuivat meidän avuksi. Vaikkakin jäivät autolla mäkeen kiinni sen verran lahjakkaasti, että Ford oli hinattava irti. Eli kyllä, kelirikko on todella paha! Tielle on pakko tehdä myös jotain jo tänä kesänä. Sunnuntaina jätimme oman auton suosiolla "isolle tielle".

Keittiöön saimme jo ikkuna- ja ovilistat paikoilleen lauantaina. Ovet tietysti näyttävät nyt ihan kamalilta, mutta kunhan kelit hieman lämpenevät on ovien ja ikkunanpuitteiden vuoro yksitellen. Jalkalistoja emme vielä laita paikoilleen, koska lattioiden tilanne on vielä hieman auki. Tai siis todennäköisestihän nuo on nostettava auki huone kerrallaan, mutta se mistä järjestyksessä on vielä kysymysmerkki.

Hirret harjattiin kahteen kertaan, imuroitiin kertaalleen ja pyyhittiin kostealla. Kirkastuivat kivasti eivätkä vaada tässävaiheessa järeämpiä käsittelyitä. Sunnuntai aamuna päästiin sitten kantamaan jo kalusteita kettiöön sisään.

Kyllä tuossa kelpaa kaffet juoda, kun vielä hienon pannumyssynkin löysin viime viikolla Petäjäveden Heinähatusta. Verhot uupuvat vielä ja tiskipöytä on vähän vaiheessa, mutta tämän kanssa jo eletään.

Kun tavarat saatiin kannettua keittiöön ensimmäinen vieras sattui sopivasti olemaan Liisa-rouva, joka on asunut tässä talossa yli 70-vuotta. Viimeiset 30-vuotta yksin elellen, vedet sisään kantaen ja puilla lämittellen. Jäisi monelta meistä nuoremmista tuo temppu tekemättä. Liisa tuli nytkin jalan paikalle kylältä, oli jättänyt rollaattorin "isolletielle" ja oikaissut metsän poikki. Saimme kuulla monta mielenkiintoista tarinaa talon historiasta ja monta tarinaa jäi vielä kuulematta. Kiitos Liisa vierailusta!

Isäntä löysi Pellervo-lehden vuodelta 1986, tästä kuulemma löytyy maittavat leivänteko-ohjeet. Pahus vaan kun tuo leivinuuni on vielä pois pelistä, niin ei pääse toteuttamaan itseään.

Keittiön palomuuri, jota on työstetty jo kahtena edellisenäkin viikonloppuna on lähes valmis, mutta se on sitten jo ihan toisen blogin aihe.

Niin ja melkein jo unohtui, koira näyttelee taas kuollutta. Tosin alkaa kunto varmaan hälläkin kohenemaan, kun on jaksanut kotiin tulon jälkeen käydä pihallakin jo monta kertaa. Hirveä on homma pienellä karvamiehellä, kun pitää lapsia paimentaa pihalla ja välillä käydä meitä vahtimassa sisällä ja naapurin isäntäkin (se ainut) vähintään kerran haukkumassa - ei meille kyllä salaa pääse kukaan tulemaan!