Ensimmäinen ja ehkä tärkein sääntö vanhan talon kanssa on: mikä ei ole rikki sitä ei kannata korjata. Jos talo on pysynyt pystyssä melkein sata vuotta, ei sitä kannata remontoida piloille. Vanhasta ei tule uutta muuta kun katepillarilla ja uudella talopaketilla. Melkein kaikki on korjattavissa, mikä sitten kannattaa korjata ja mikä ei onkin sitten ihan eri juttu.
Nykyiset rakennusäädökset eivät istu perinnerakentamiseen ja rakennusten hengittävyyden tukemiseen. Valitettavasti päättäjiltämme ei tunnu löytyvät riittävästi asiantuntemusta tilanteen korjaamiseen.
Vaikka emeritus professori Valtaoja sanookin, että ennen ei ollut asiat paremmin kuin nyt (ja monessa asiassa tämä toki pitää paikkansa), niin uskallan kyseenalaistaa nykyisten säädösten mukaan rakennettujen talojen elinkaaren. Kuinka moni talo on pystyssä 100 tai 200 vuoden kuluttua?
Malttia tämä tietenkin vaatii. Kokeneemmat vanhan talon asukkaat ja vaalijat neuvovat uusia tulokkaita netinkeskustelupalstoilla nimenomaan säilyttämisen näkökulmasta. Mikäli mahdollista ja talon rakenteet antavat myöden, kannattaa talossa asustaa yksi kalenterivuosi, jotta oppii tuntemaan talon ja sen kommervenkit. Toki, jos talossa on rakenteellisia ongelmia, jotka etenee ja heikentää kuntoa kannattaa niihin puuttua hetimiten.
Meillä tällainen ongelma oli maanpinnan nouseminen ja kasvillisuus talon seinustoilla siten, että vedet ohjautuivat kulkemaan rossipohjan alle. Maat kuorittiin pois ja talon ympärystä salaojitettiin jo ensimmäisenä syksynä. Salaojien tarpeestakin perinnerakentaja "piireissä" ollaan montaa mieltä. Meille ne nyt kuitenkin laitettiin ja samaan syssyyn taloon asennettiin rännit ja sadevesikaivot ympärille.
Kuistin pelastaminen on nyt kestänyt kokonaisuudessaan jo vuodenpäivät. Kivijalka oli osittain kuistin alta murentunut, portaat puperoa ja vasojakin pehmennyt. Viime kesänä ehdittiin tehdä valutyöt ja muut perusteiden korjaukset siten, että kuisti pääsi viettämään viime talven jo tuettuna.
Talon edessä on neljä hienoa pilaria, joiden alaosat olivat lahonneet melkein metrin verran. Kokonaan uusien samanlaisten sorvauttaminen olisi maksanut useita tuhansia euroja, joten päädyimme "paikkaamaan" pilarit alaosasta. Jatkot istutettiin siten että kaiteet tulevat peittämään liitoskohdat.
Kuistin puiset verhoiluosat ovat säilyneet kohtalaisen hyvässä kunnossa. Verhoilulaudoissa jouduimme tekemään vain pientä fiilausta ja kuistin etuosaan tuli osittain uutta lautaa. Suurin osa verhoilulaudoista pystyttiin siis asentamaan takaisin paikoilleen ja vain rimotus uusittiin.
Jonkinmoinen ero tuossa puun laadussa on 1930-luvulla ja nykypäivänä. Ero näkyy kohtalaisen selvästi tässä kuvassa.
Kuistin ulkoikkunat odottelevat jo kunnostettuina paikalleen pääsyä ja ihan kohtahan tämä kohta taitaa tässä valmistua.
