Millingtonin joulu 2017

"On hanget korkeat nietokset...." Tänä vuonna saamme nauttia Keski-Suomessa lumisesta  joulusta. Millingtonissa vietetään kolmatta joulua tällä kokoonpanolla. Jouluruuat valmistuivat omassa leivinuunissa alusta loppuun saakka - no okei, mummo paistoi karjalanpiirakat tänä vuonna valmiiksi.

Imelletyn perunalaatikon kanssa meinasi mennä jännäksi. Kinkku, porkkana- ja lanttulaatikko paistuivat valmiiksi jo aatonaattona tuvan leivinuunissa, mutta perunaloota jätettiin vielä yön yli imeltymään. Leivinuunia oli lämmitetty 1.5 päivää ennen kinkun paistoa. Kinkun jälkeen poltettiin illalla vielä toista pesällistä metrisiä halkoja, mutta eipäs riittännytkään. Mittari näytti aamulla 175 astetta, mutta kolmen tunnin köllöttelyn jälkeen perunalaatikko oli vain hitusen lämminnyt, kypsynyt ei vielä lainkaan. 

Aattopäivän kello se vaan tikitti, joulupäivällisvieraiden saapumista uhkaavasti mitaten. Isännän vieressä tietävänä kommentoiden "saatiinhan se hässäkkä aikaiseksi vielä tähän aattoonkin, oliskohan naapurissa leivinuuni kuumana?". Jotenkin ihan juuri todella tarpeellinen kommentti tähän hetkeen! Meidän perheessä varsin yleisesti on tiedossa, että joulupäivällinen on minulle ehkä elämän viiden tärkeimmän asian joukossa ja ilman imellettyä perunalaatikkoa ei nyt vaan ole joulupäivällistäkään. 

Kaksi joulua olen joutunut viettämään ilman ja muistan ne aina. Meidän perheellä ei siis ole tapana matkustaa jouluksi Suomen rajojen ulkopuolelle, vaan olemme viettäneet joulua aina kovin perinteisin menoin. 

Ensimmäisellä kerralla kyseessä oli ensimmäinen joulu poissa äidin lihapadoilta vieraassa paikassa. Järkytys oli suuri kun huomasin, että perunalaatikon tilalla perinnepöydässä kökötti keitetyt perunat. Pienistä asioita se on ihmisen onnellisuus kiinni, ei voi muuta sanoa. Puolustuksekseni voisin yrittää sanoa, että taisin olla tuolloin 17-vuotiaan mustavalkoisella maailmankuvalla varustettu henkilö. 

Toisella kertaa pilasin sitten laatikon ihan itse, jättämällä imeltymään yön yli huoneenlämpöön. Aaaaargh.... kyllä otti päähän kun huomasin vasta pöytää kattaessa, että meillä on käynyttä perunalaatikkoa. Toivottavasti en aiheuttanut kenellekkään toiselle joulutraumaa tuona vuonna.

Tänä vuonna keittiön hellan leivinuuni pelasti tilanteen ja saimme tuon äärimmäisen tärkeän jouluruuan juuri ajoissa pöytään höyryävän kuumana. Huh! Onkohan se maailmankuva saanut niitä harmaansävyjä vieläkään? Tänä vuonna menu:ssa oli kyllä yksi suuri muutos; karjanlanpaistin tilalla tarjoiltiin poronkäristystä. Tämä meinasi jo aiheuttaa mellakan perheen teiniväestössä, kun kerroin asian hieman harkitsemattomasti liian pitkässä lauseessa. Herne ehti päätyä jo sieraimeen puutuvan karjalanpaistin vuoksi, mutta onneksi se saatiin tuolla korvaavalla käristyksellä sieltä pois. Mitä tästä opimme? Perunalaatikko on tärkeä äidille ja paisti pojalle :)

Kuvakavalkadi kertokoot muusta tunnelmasta eiliseltä, aattohässäkästä huolimatta meillä oli oikein mukava jouluaatto - kiitos asianosaisille <3

P.S Kuten huomaatte uudet-vanhat Suomenkukka astiat pääsivät tänä vuonna joulupöytään.

Varaudutaan talveen ja viimaan oviverhoilla

Vanhan talon kanssa kaksi talvea eläneenä, osaamme jo hiukan paremmin varautua kylmään ja viimaan. Viime talvena saimme iloksemme pidettyä koko talon plussan puolella. Näiden kahden talven aikana olemme myös huomanneet varsin selvästi, että elimistö tottuu myös huoneiston peruslämpötilaan aika nopeasti. Peruslämpönä 17-18 astetta tuntuu nykyään jo ihan mukavalta, mutta täytyy myöntää, että muutama aamu viime talvenakin tuntui aika raikkaalta kun kamarissa ei ollut kuin 14 astetta lämmintä.

Toisaalta kun menee kyläilemään kotiin, jossa lämpötilat huitelee yli 20 asteen tekisi mieli riisuutua alusvaatteilleen.

Lämmön pitämisessä sisällä ja kylmän ulkona on vanha talon kanssa käytössä kaikki mahdolliset vanhanajan keinot. Yksi tällainen keino on oviverho ja vetostoppari. Tuvassa yhdistimme tänä syksynä nämä kaksi asiaa; paksut plyyshiverhot vähän ylipitkinä oville.

Nyt vielä uudet tiivisteet kaikkiin ikkunoihin ja ikkunapaperit pitämään hujun ulkopuolella niin talvi saa tulla.

Klaffipiironki muutti takaisin Millingtoniin

Säilytyshuonekalujen keräily jatkuu. Vanha klaffipiironki on alunperin kuulunut Millingtonin talon irtaimistoon, mutta on talon pojan myötä muuttanut aikoinaan naapuriin rantamökkiin. Nyt tämä reippaasti yli satavuotias tuhannen painava komuutti muutti takaisin taloon. Suuret kiitokset siitä naapureillemme Anulle ja Tommille.

Vanhat huonekalut ovat täynnä kauniita yksityiskohtia. Piirongin avaimetkin ovat kuin koruja.

Vielä jonain päivänä piironki pääsee maalinpoistoon. Piirongista löytyy ainakin keltainen ja turkoosi malli tämän ruskean alta. Alkuperäinen maalinsävy selvinnee kerrosten alta. Nyt piironki seisoo tukevasti tuvan lattialla

Tuplat paikoilleen - suitsait vaan tai sitten ei

Tänä syksynä ikkunaremontin jäljilta tuplaikkunoiden paikalleen laittaminen olikin suorastaan pienimuotoinen projekti. Ei vaan menny ruudut paikoilleen, ei mitenkään.

Karmin ja hirren elämisraot on painuneet kiinni, miksi juuri nyt? Johtuuko erityisen kosteasta kesästä vai mistä mutta kovin mystistä on.

Moottorisahaa kehiin ja uudet kiilaukset paikoilleen. Ja kuten kuvista näky ulkoikkunoiden entraus on edelleen vaiheessa, mutta kyllä se nyt taas tästä kohta starttaa, kun puuhommat on tehty.

Hölmöläisten homaahan tämä on kun ensin tehdään seinää reikää, että saadaan eristää ettei vedä.  Pellavarieveellä tököteltiin ilmarako tiiviiksi ja listat paikoilleen takaisin.

Tuhannen sotku mokomasta hommasta, purua taas ihan joka paikka täynnä, mutta nyt menivät tuplatkin takaisin paikoilleen. Vielä tiivisteet ja paperointi niin saa talvikin tulla.

Puuhommia, puuhommia, puuhommia.... aaargh!

Ei, nää ei lopu IKINÄ!!! Meillä on halkoja niin paljon, että koko Narvikin kaupunki voisi lämmittää talojaan yhden talven verran. Mutta se ei riitä, ei halkoja pitää olla varastossa niin etteivät varmasti lopu kesken.

Sisälle säänsuojaan on ajettu noin parikymmentä pinomottia kuivaa puuta. Edellisestä kesästä viisastuneena kuivamaan ei tehty yhtään pinoa puiden väliin, vaan kaikki ovat nyt häkeissä.

Viime talvena emme metsää varsinaisesti raivanneet lainkaan, vaan kaadoimme "muutaman" koivun rannasta.  Näistäkin muutamasta, halkoja kertyi parikymmentä heittokuutiota eli reippaasti yhden talven puut. Tämän vuoden halkourakka on jäänyt ihan liian myöhäiseen syksyyn, joten halkoshow pyöri useamman viikonlopun reippaan sateen säestämänä.

Nyt tämä ruljanssi on tältä vuodelta kuitenkin ohi. Selkä on tuhannen jumissa, mutta eipähän viidenkään vuoden kuluttua varpaita palele! 

Tänä viikonloppuna työnvalvontaa suoritti mönkkärin kyydistä Elwiira, joka viettää tänään 9 viikkossynttäreitään. Huomatkaa sateenkaarensävyissä loistava kaulahuivi!

Cairnterrierri Rambo - tuo luonteikas laumanvartija

Perheessämme on pari päivää ollut ilmoilla pientä hässäkän tuntua. Olemme saaneet uuden perheenjäsenen kahdeksan viikkoa vanhan Elwiira neidin. Pikku riiviö on mullistanut jälleen kerran koko perheen elämän.

Lauman vanhin 4.5-vuotias Rambo cairn on luonnollisesti hieman tolaltaa uudesta tulokkaasta, koska ei tiedä mikä tuo ympäriinsä väkkärän lailla pyörivä ja koko ajan pureva otus oikein on ja miksi se on tullut häiritsemään hänen poikamiespäiviään. Perusasiat ei Rambolta kuitenkaan ole onneksi unohtuneet - toisin kun ilmeisesti perheen ihmisväeltä.

Kävin aamulla ruokkimassa kanat Rambon kanssa ja annoin puolelle porukasta ruuan sisälle ja toisille ulos. Rambo jäi pihalle pitämään vahtia ja minä sisälle aamukahville. Täsmennyksenä vielä, että meillä kanat eivät pääse vapaasti ulkoilemaan talvikodissa, koska naapurit ovat niin lähellä ja vilkkaasti liikennöity tie menee ihan kanalan vierestä.

Ulkona tuulee aikatavalla ja reippaan puolentunnin päästä katselin ulos, josko herrakin haluaisi jo sisälle lämpimään. Mitä silmäni näkevätkään?!?!? Kanalan tarhan ovi on sepposen selällään, muutama kana tepastelee tarhassa ja Rambo pönöttää ovella. Kaukaa näytti siltä kun söisi jotain maasta ja mielessä ehti jo käydä, että kanapaistiko se siellä on käsittelyssä.

Hilipatirippaa hameen helmat korvissa pihalle (ei muuten sattunut polveen yhtään)! Ensimmäsitäkään lintua ei näy pihalla ja tarhassakin vain neljä kanaa. Paniikki jo valtasi alaa, mutta niin kanat kun koirakin ovat aivan rauhallisia, jopa viime joulunalla kuoriutunut Sylvikin tepastelee tyytyväisenä ja kuopsuttelee maata ihan niin kun kaiken kuulusiinkin olla näin. Sylvi on siis kanan alta syntyneenä erityisen arka kana.

Laittelin tarhan oven kiinni ja sydän pamppaillen menin tarkastamaan tilannetta sisälle kanalaan. Joka ikinen nokka oli tallessa! Rambo oli siis mitä ilmeisemmin huomannut, että ovi oli pamahtanut auki ja hoiti hommansa ja huolehti etteivät kanat joudu vaaraa ja pääse karkuteille. Homma siis hallussa niin kun kuuluukin.

Hieno poika! Tästä hyvästä sai kaksi ylimääräistä herkkupalkintoa. Ja emäntä huomenna tarkempana sen oven kanssa!

Kanamaisia syksyn juttuja

Pientä hiljaiseloa havaittavissa blogirintamalla. Toimettomana meillä ei kuitenkaan olla syyskuussakaan oltu. Talven puut on kelkottu sisälle, lampaat päätyneet autuaammille laitumille ja kanat muuttaneet talvikanalaan.

Vähän tiukempiakin hetkiä on koettu, menetimme meidän ainoan tukkapääkanan, hollanninvalkohuntu Dj Dollyn keskellä kirkasta päivää. Kanat olivat tarhassa päivällä kuopsutelleet monttuja ja yhden montun sitten pahaksi onneksi oven eteen. Kaikkialta muualta on verkko upotettuna maahan 30cm syvyyteen, mutta ei oven kohdalta. Tuosta oven alta oli sitten joku vieraillut tarhassa ja Dj Dolly päätyi uhriksi. Kuvaa en viitsi laittaa sen verran surullinen oli näky. Dj Dolly sai asianmukaisen polttohautauksen ja me jäimme kaipaamaan hänen hömelöä olemustaan.

Kanat muuttivat tosiaan pari viikkoa sitten talvikanalaan. Yöt alkavat jo kylmenemään ja toisaalta metsästyskoiria pyörii tontilla irrallaan jo siinä määrin, että kanojen vapaana pitäminen alkoi olemaaan aikamoinen riskikin. Talvikanalaan muutto provosoi sulkasadon koko porukalle ja munien tuotanto tyssäsi seinään.

Keijo (harmaa kana)  ei viettänyt viime syksynä sulkasatoa ollenkaan (olihan hän vasta tammikuussa kuoriutunut). Tänä vuonna sulkasato onkin sitten ollut rankemman puoleinen; kaikki pyrstö- ja siipisulat ovat tippuneet pois. Mutta ei hätää kuvassakin jo näkyy että uutta pukkaa. Rumpali sen sijaan ei ole sulkasatoa ainakaan vielä aloittanut, vaikka viime syksynä sellainen vei herralta kaikki komeat pyrstösulat.

Bad hais day siskokset Leenu ja Liinu ovat kanalan uusia tulokkaita. Friseeratut paduaanit tulivat pelastukseen omasta vanhasta parvestaan noin kuukausi sitten. Tullessaan siskokset muistuttivat enemmän pakastebroileria kun rotukanaa, koska vahanssa parvessa heitä oli pahanpäiväisesti kiusattu. Nyt rouvat alkavat olemaan jo ihan valokuvauskunnossa ja kuontalossa on vain pieniä paikkoja mihin sulat eivät ole vielä kasvaneet takaisin.

Kanalan porukka on jakautunut nyt kahden kukon parveen. Toista parvea ja koko kanalan pääkukon virkaa toimittaa arvovaltaisesti edelleen Rumpali. Uudessa parvessa tatipuikkoa heiluttaa meidän omista munista toukokuussa kuoriutunut Jetro Rooster.

Jetro on viidestä kukkoveljeksestä ainut joka jäi meille kotiin. Alunperin hänen veljensä Posti Pate oli rekrytoitu kakkoskukon virkaan. Pate kuitenkin sössi hommansa ihan viime hetkellä kun uudet naiset ilmaantuivat parveen. Hän hyökkäsi ensin minun kenkien kimppuun ja seuraavana päivänä iski kyntensä ja nokkansa pohkeeseeni. Hoitona tilanteeseen oli välitön kirvesterapia ja Jetro sai ylennyksen kakkoskukoksi. Nuorella miehellä hormoot hyrrää kiivaasti, mutta hieman on rakastajan taidoissa vielä hiomista. Jetro on ihan käsikesy herrasmies ja huolehtii rouvistaan muuten hienosti. 

Jetron kaksi veljeä (kuva alla) huolehtii alhokanalaumasta Lempäälästä ja veljeksistä Tauno päätyi Palokkaan paimentamaan mm. silkkikanoja.