Saunan porras

Pari viikkoa sitten siivosimme saunan alustaa ja siinä innostuksissaan isäntä sitten riipaisi saunan portaana olevan navettakiven pois paikaltaan mönkkärillä vetäen. Helpostihan se siitä isolla murmuttimella lähti. Mutta ans olla kun tuli takaisin laiton aika, ei ollutkaan enää ihan läpihuutojuttu kun mies- ja naisvoimalla se oli paikoilleen pungerrettava.

Kaksistaan kiveä kyllä kieritteli ihan suhteellisen vaivattomastikin, mutta sen vaateriin saaminen juuri oikealle kohdalle saunan ovelle olikin sitten toinen juttu. Tarvittiin lankkua, tiiliä, rautakankea sekä papua hihasta.

Lankkujen päällä kivi saatiin hiissattua paikoilleen ja rautakangella vivuttamalla sitten lankut pois alta. 

Lopputulos tässä, kuka tästä nyt silmämääräisesti menee sanomaan mikä on vaaterissa ja mikä ei, oliko edes kuvaaja suorassa? Vatupassi on tällä työmaalla aivan ylimääräinen turhake!

Perennapenkin päivähoito

Aamun kahvipöytäkeskustelu alkoi tänä aamuna siitä mihin ei koske, satu, kolota tai vihlo. Eli jonkin verran raihnainen pariskunta vertaili liikkuvuuksiaan ja oireita kun vanhainkodissa konsanaan. Äkkiseltään tuo lapiointi on aika kovaa hommaa, mutta miksi ihmeessä meillä molemmilla on sormetkin kipeänä?

Tänään on siis hieman rauhallisempi päivä jo olosuhteiden pakostakin - kun ei pysty kykenemään niin ei pysty.

Syy tähän on luonnollisesti nuo eiliset touhut, lähtihän se mopo vähän käsistä kun piti noita puitakin kaadella enemmänkin. Mutta toisaalta nyt ne eivät kaatuneet kasvien päälle, joten varsin järkevä työjärjestyshän tuo oli ja taas toisaalta kasvit nyt vaan oli pakko maahan saada jos meinaa ne hengissä siirtää.

Eilisen perennapenkin siirto-operaation yksi haasteellisimmista hommista oli istutusjärjestys päivähoitopenkkiin. Penkin nimi näin, koska nyt en tosiaan voi olla varma menikö asemointi edes sinnepäin. Suurimman osan aitan päädyssä olleista kasveista tunnistan, mutta muutama uusikin tuttavuus on joukossa.

Päivähoitopenkin paikaksi osui tämä hoidetun piha-alueen nurkka jonka taustalla on villiintynyt töyhtöangervo pöheikkö.

Onneksi kaivuuhommassa oli apuvoimat mukana. Saatiin maa möyhennettyä käden käänteessä.

Uuteen penkkiin muuttaa mm. syysleimut, joku tädyke, jalopähkämö, palavarakkaus, unikko, akilleijaa ja joku ukonkelloa muistuttava perenna, sekä ainakin yksi turvepaakku, josta ei ole mitään hajua mikä se on. Jännityksellä nyt sitten odotellaan, toivottavasti kukinta ei kärsi tästä siirrosta.

Rohtoraunioyrttillä ei tähän penkkiin ole mitään asiaa. Isäntä kaivoi sen kyllä maasta ylös, ja oli muuten ainut jonka "sai" kaivaa.  Se saa jatkaa elämäänsä navetan takana, mikäli jatkaa - mutta jatkaahan se. Todennäköisesti nousee jostain raosta ensikesänä myös tuossa aitan päädyssä ja parissa muussakin paikassa.

Valmiista penkistä jäi sitten se kuva ottamatta, tai eihän tämäkään nyt vielä ihan sillä valmisasteella ole kun reunukset on tekemättä. Otetaan kuva sitten siinä vaiheessa kun on kunnolla kantattu ja sorat reunassakin paikoillaan. Kiveyksistä en nykyään ole kovinkaan innostunut, ellei niitä upoteta maantasalle. Helpottaa nurmen leikkuuta kummasti kun pääsee ruohonleikkurilla ihan penkin reunaan kiinni, eikä trimmeriä tarvita.

 Aamulla kaikki kasvit näyttivät aika hyviltä eilisestä helteestä huolimatta. Hieman huolestuttaa tuo unikoiden kohtalo, kun olivat jo kovasti nupullaan eivätkä yön aikana olleet nousseet yhtään ja sama tilanne jalopähkömön kanssa vaikka ei vielä nuppuja ollutkaan. Sen sijaan palavarakkaus ja tädyke näyttivät sieltä ettei niitä lapionnokassa olisi kuljeteltu lainkaan. Liian tiheäänhän nuo nyt tuli ehkä istutetuksi, mutta onpahan nopeammmin näyttävämmän näköinen penkki. Kotoa tuon penkin reunaan vielä kurjenpolvea reunustamaan. 

Piha-aitan pelastusta osa I

Piha-aitta on suuri ja komea hirsirakennus, jota on ajan hammas myöskin hieman pureskellut. Aitassa on kaksi hienoa kesähuonetta, yksi betonilattialla varustettu huone, ulkovarasto ja koko aitan mittainen halkoliiteri aitan takana. Aitan päädyssä on vellikellon tapuli, itse kello on valitettavasti vaihtanut maisemaa.

Aitta on painunut vähän sieltä sun täältä ja koko rakennelma on levähtänyt niin, että takaosasta on osa välikatosta pudonnut roikkumaan. 

Eikä tämä pelastusoperaatio ole oikeasti osa yksi, vaikka blogiin tästä vasta nyt kirjoitankin.

Aittaa on pelastettu jo monta viikkoa pikku hiljaa tunkein, tönärein, liinoin ja kärsivällisyydellä miesväen toimesta. Nyt olemme siinä tilanteessa, että osat alkavat vähitellen sivusuunnassa löytää toisensa vaikka muut linjat vielä vähän kiharalla ovatkin.

Minä osallistun projektiin (huom. erikseen kutsuttuna) ensimmäistä kertaa. Syykin on selvä, aitan päädyssä olevat vanhat perennat pitää kaivaa ylös, koska multa makaa alimpien hirsien päällä.

Puolenpäivän kaivelu-urakkahan tästä tuli, koska pelastettaville perennoille piti myös löytää joku paikka. Siinä sivussa sitten tuli kaadetuksi pari, kolme ehkä neljäkin puuta sähkölinjojen tieltä. Lopputulemana neljä mönkkärinperäkärryllistä multaa, uusi perennapenkki, pari kärventynyttä niskaa ja neljä kättä.

Mullat on poissa kuitenkin ja samoin puolet alimmasta hirrestä. Tarina jatkuu siis varmasti jossain vaiheessa, koska uskokaa tai älkää tätäkään projektia ei viety yhdessä päivässä, viikossa eikä kuukaudessakaan maaliin saakka. 

Sorkkarautareeniä ulkolaudoitukseen

Millington on alunperin ollut ulkokuoreltaan perinteinen punamullalla maalattu hirsitalo. Ulkolaudoitus on tehty jälkeenpäin, mutta ei ole tietoa milloin. Talon värikin on matkan varrella muuttunut punamullasta harmaaksi ja nyt tämä viimeisin maalaus sitten hilseilee pois ja alta paistaa punamulta.

Tämä hilseilevä vaalea maali ja hieman amerikkaistyylinen arkkitehtuuri saa Millington kieltämättä näyttämään hieman kummitustalolta.

Alunperin ajattelimme, että talo eristettäisiin "sitten joskus" ulkopuolelta. Haluamme palauttaa taloa mahdollisimman paljon alkuperäiseen asuun olemme tulleet toisiin ajatuksiin. Räystäät ovat niin lyhyet, että mikäli eristeitä lähdetään tekemään ulkopuolelta on räystäitäkin jatkettava. Ei kovin alkuperäistä siis....

Vaihtoehdoksi jää ulkolaudoituksen purkaminen, ulkohirsien maalaus punamullalla ja eristäminen siis sisäpuolelta niin että hirsiseiniä jää näkyviin vain väliseiniin. Tämä homma ei kuitenkaan ole tämän kesän juttu, mutta ulkolaudoituksen purku on että saamme talon hengittämään.

Ihan pienellä sorkkaraudalla ei hommaan kannata ryhtyä - tai ei ole mitään asiaa, sen verran pitkillä nauloilla laudat on kiinni lyöty.

Laudoituksen alta löytyy jonkinlainen tuulensuoja pahvi sekä tadaa... ILMARAKO!!

Hirret ovat ulkopuoleltakin säilyneet todella hyvin! Sieluni silmin näen tämän jo punaisena, ja hiemanhan tuo vanha punamulta tuolta jo kuultaakin.

Puolimetrisen sorkkaraudan heiluttelu niin korkealle kuin maantasalta hukkapätkät ylttää, käy ihan hartiatreenistä ja hiki virtaa jälleen. Korkeimpien lautojen kohdalla olkalihakset jo vähän hapottavatkin. Ylemmäksi ei kuitenkaan päästä ennen kun saamme rakennustellinkejä.

Ystävämme mäkäräiset ovat myös saapuneet iloksemme eli huomenna olen töissä se, kuka on punaisia patteja täynnä, eikä liikuta käsiään kun kynärpäistä. Näillä mennään kohti viikonloppua!

Keittiö sai verhot!

Kaikki tietää, että tällaisen talovanhuksen entistämisestä muodostuu helpostikin mahdoton urakka. Olemme yrittäneet psyykata itseämme ettei tämä olisi meille urakka vaan rakas harrastus ja sitä se nyt ainakin nämä ensimmäiset kuukaudet on ollut. Turnausväsymistä testataan varmasti moneen kertaan ja   syksy on taatusti ensimmäinen kulmakivi tähän aiheeseen. Tämän vuoksi olemme myös asettaneet ihan oikeasti tavoitteet tuonne 10 -15 vuoden päähän. Valmistahan ei ole vielä silloinkaan koska eihän tällaiset projektit valmistu koskaan.

Vaikka kuinka yrittää ajatella ettei valmista tule, niin silti päivät venyvät helposti mahdottoman pitkiksi mielekkään tekemisen parissa ja aika monena iltana tulee käännettyä auton nokka Millingtonille vielä työpäivän jälkeenkin. Taisi tuo ukkokulta eilenkin tuusata saunalla yhteentoista asti illalla - ja vain ja ainoastaan siitä yksinkertaisesta syystä että haluaa saunaan.

Olemme kyllä saaneet ihan mahdottoman paljon apuja myös vanhemmiltani ja tädiltäni ja hänen mieheltään, sekä ystäviltämme. Monta viikonloppua ovat täällä jo meidän kanssamme tuunailleet. Iso kiitos heille siitä.

Näiden apukäsien suopealla avustuksella on sitten verhotkin jo keittiön ikkunassa.

Tätini ompeli vanhoista tyynyliinoista salusiinit keittiön ikkunoihin.

Verhoissa on nyt käsin nyplätty pitsi molemmissa reunoissa. Ihanat sanon minä!

Punaiset ns. perinteisen mallin pelargoniat eivät ole koskaan olleet ylettömässä suosiossani, mutta tänne nämä kuuluvat ihan ehdottomasti niin sisälle kuin uloskin. Kukat ovat Muuramelaisen Ritun Puutarhan kasvattamia ja istuttamia.

Mahtuihan sitä keittiön sipistelyäkin sunnuntaihinkin

Ruokakomerosta (josta tulossa juttua myöhemmin) löytyi tällainen hurmaava pieni kaappi. Nostin sen alunperin komeron siivouksen tieltä pois tuohon keittiön nurkkaan. Nyt kun se on tuossa toista viikkoa tököttänyt (juu, juu - komeron siivous ei ole ihan pikku juttu ja kelit ei ole nyt suosiollisia sisähommille, joten ei ole ihan edennyt) taitaa se tuohon jäädäkin. Tälle neidille ei varmaan kyllä minkäänlaisia entisöinti- tai entistämistoimenpiteitä suoriteta. Sisälle nätit hyllypaperit ja käyttöön vaan! Ehkä vielä pieni hylly pitsireunuksella tuohon yläpuolelle niin avot! Yrithän nyt ei tähän jää, mutta ehkä jotain muuta kivaa sitten myöhemmin.

Yrteille haaveilin jonkilaistakukkalaatikkoa kesäksi ulos keittiön ikkunan alle - olisi sangen kätevää napsia siitä mausteet suoraan pataan. Ei vaan taida ikkunoiden vuorilaudat tällä hetkellä kukkalaatikoita kestää, mutta ehkä sitten ensi kesänä tai seuraavana tai tai tai....

Tämän pariskunnan löysin Tampereelta viime talvena. En tiedä minkä posliinitehtaan tuotantoa ovat, kun minkäälaisia leimoja ei pohjassa ollut. Salkkaripurkin kansi on kuitenkin sen verran iäkkään näköistä puuta saranoineen, että aidosti vanhat kapistukset ovat.

Tämän vanhan peltisen naulakon sain tädiltäni, unohdin vain kysyä onko mummoni peruja. Patalaput löytävät tähän tiensä tulevaisuudessa.

Ranta - kyllä se siellä jossain on!

Sää suosikin tänä viikonloppuna myös sunnuntaina. Ohjelmassa siis ulkohommia.

Vielä talvella ranta näytti pihasta katsottuna tältä eli kun lehti puuhun putkahtaa ei järvinäkymää enää näillä eväin ole.

Myöskään kukaan muu kuin koiramme Rambo ei meistä vielä "kotijärvessä" ole uinut - sattuneesta syystä. Jotta lapset ja aikuisetkin pääsivät edes jossain vaiheessa kesää uimaan, on rannan ryteikölle tehtävä jotain.

Tästä ei läpi näe ja tilanne on sama koko rannanmitalla. Pajua ja leppää on rannassa tieheänä pusikkona lähes kymmenen metrin levyisenä reunana.

Risusavotassa olivat mukana niin mummo kun lapsetkin

Herra 12v totesi mönkkäri ajelun olevan huomattavasti mukavampaa kun saa samalla olla oikeasti hyödyksi.

Iloinen yllätys: Rentukat kukkivat kauniisti monen metrin matkalla.

Rannan koivurivi alkaa paljastua 

Kaksi ja puoli tuntia sekä kaksi raivaussahan tankillista myöhemmin on selvästi jo havaittavissa, että kyllä, vettä siellä on! Tällä kunnolla ja näillä kilometreillä ei koko rantaa kerralla pysty vetämään, rantaviivaa taisi paljastua sellainen kolmannes ja hiki virtasi. Muutamalle päivälle hommia siis projektin tässäkin osassa vielä riittää, mutta kyllä tässä jo kesällä uidaan.

Sauna säätöä

Saunan lämmityksen lähtökohdat eivät tänään olleet kovinkaan auvoiset. Kuten aikaisemmin jo kirjoitinkin Kotapata on kyllä ne parhaat päivänsä nähnyt, samoin kiuas.

Vesipataan löytyi ratkaisu ystäviemme vanhasta käyttämättömästä pihasaunasta. Pieniä ongelmia asennuksen suhteen aiheutti se, ettei kyseinen pönttö mahtunut saunan ovesta sisään vaikka on saman kokoinen kun vanhakin.

Miten edellinen pata on paikkansa löytänyt on arvoitus. Onkohan se ollut paikoillaan koko saunan olemassaolo ajan? Ei auta, ainut vaihtoehto on että karmit irroitetaan paikoiltaan, koska ikkunakin on niin kapea ettei mitään toiveita sitä kautta mahtuisi. Onneksi kuitenkin pelkkä karmien irroitus riittää.

Pata saadaan paikoilleen pienen jumppailun jälkeen. Kiukaan ostimme uuden, malliksi valikoitui Harvian uutuusmalli Linear lasiluukulla. Lasten mielestä kiuas on aivan liian hieno meidän saunaan - jotakin on näköjään jo nuortenmiestekin ajatusmaailmalle tapahtunut, eikä suunta ole suinkaan huono!

Ennen kun saunaa lämpiämään kuitenkaan uskalletaan laittaa on piipun kunto vielä tarkistettava. Tällä kertaa ei kukaan siivekäs ole asumustaan sinne käynyt rakentelemassa. Edes tässä kohtaanhan siis tuulet olivat saunaprojektin suhteen suotuisat. Vielä ei ehkä kannata kuitenkaan nuolaista...

Ennen lämmitystä on perusteellinen siivous vielä edessä. Ajan kuluessa oli hämähäkki, jos toinenkin kotinsa virkannut saunan kattoon ja nurkkiin. Imuri onneksi tehoaa seitteihin varsin sujuvasti. Jokusen kerran sauna on myös tainnut savuttaa sisälle, sen verran musta vesi seinän paneleistakin irtosi. 

Jokunen tunti pesussa vierähti, mutta tässä kohdin voisi sanoa tv-sarja Kesähäiden termein "viimein kaikki on hyvin". Sekä pata, että kiuas saatiin lämpiämään ja mukavat löylyt sieltä meille irtosikin.

Pientä pintasäätöähän tässäkin projektissa vielä on, kuten esmes se ettei pukuhuoneessa ole paikoillaan ihan kaikkia ikkunaruutuja, saunan lattia on osaksi hiekkaa ja seinäpaneleissakin on vähän pientä sanomista. Pesulle kuitenkin päästään. Palataan säätöihin sitten siinä vaiheessa kun sen aika on. Voi olla, että se ei ehkä ole tänä kesänä, katsotaan onko vielä ensi kesänäkään.