lauantai 4. toukokuuta 2024

Mökki alkaa valmistumaan

Mökin rakentaminen on näköjään vienyt kaikki kirjoitushalut mennessään. Onhan tuossa ollut pieni puuha vesikaton saamisen jälkeenkin.

Kesän aikana saimme mökin sään suojaan, juhannuksena puhalsimme ekovillat lattiaan, ja ulkopinta sai heinäkuun helteissä maalin (Uula punamulta, italianpunainen). Ilmalämpöpumppu saapui syksyllä juuri sopivasti ennen pakkasia, jotta viimeistelytöitä, joita sitten on riittänytkin, päästiin tekemään hieman mukavammissa olosuhteissa.

Vielä on vähän listatöitä, sähköasennuksia, ja WC on vielä kokonaan 'koskematon'. Tänään poltimme takassa kuitenkin ensitulet. Hieman yli vuosi tässä on mennyt, kun maaliskuussa 2023 aloitimme tien teolla ja kallion räjäytyksillä. Piha on kuin pommituksen jäljiltä, ja terassi on vasta suunnitelmissa. Kesä on hyvää aikaa keskittyä näihin.

Vuoden mittaan kertyneitä kuvia plärätessä oli kuitenkin kiva huomata, että raksaprojektin ohessa on myös muistettu elää ja nauttia elämästä. Vaikka tämä on ehkä tuntunut pelkältä raatamiselta työn ohessa, osuu kuva-albumiin jokaiselle kuukaudelle jotain mukavia tapahtumia perheen ja ystävien kanssa. Elämä on <3

Alla kuvatiivistelmä menneestä vuodesta.



























Rakennusprojektissa meillä ei ollut kaupallista yhteistyötä kenenkään kanssa, apuja on monelta kyllä saatu, suuret kiitokset kaikille asianosaisille <3 
Mainitaan tähän tärkeimmät yhteistyökumppanit tuotteiden toimituksen osalta:
Mökkipaketti: A-Puu, Muurame
Sisäportaat ja kaiteet: Puusuutari, Jämsä
Tiilerin takka ja Watti-harkkopiippu: K-Market Mehtonen, Tikkala
Kettiönkalusteet: Muuratpuu, Muurame
Maalit: Uula ja Osmocolor
E-ukko: Nallukka














































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti