sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Varaudutaan talveen ja viimaan oviverhoilla

Vanhan talon kanssa kaksi talvea eläneenä, osaamme jo hiukan paremmin varautua kylmään ja viimaan. Viime talvena saimme iloksemme pidettyä koko talon plussan puolella. Näiden kahden talven aikana olemme myös huomanneet varsin selvästi, että elimistö tottuu myös huoneiston peruslämpötilaan aika nopeasti. Peruslämpönä 17-18 astetta tuntuu nykyään jo ihan mukavalta, mutta täytyy myöntää, että muutama aamu viime talvenakin tuntui aika raikkaalta kun kamarissa ei ollut kuin 14 astetta lämmintä.

Toisaalta kun menee kyläilemään kotiin, jossa lämpötilat huitelee yli 20 asteen tekisi mieli riisuutua alusvaatteilleen.



Lämmön pitämisessä sisällä ja kylmän ulkona on vanha talon kanssa käytössä kaikki mahdolliset vanhanajan keinot. Yksi tällainen keino on oviverho ja vetostoppari. Tuvassa yhdistimme tänä syksynä nämä kaksi asiaa; paksut plyyshiverhot vähän ylipitkinä oville.





Nyt vielä uudet tiivisteet kaikkiin ikkunoihin ja ikkunapaperit pitämään hujun ulkopuolella niin talvi saa tulla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti