perjantai 9. kesäkuuta 2017

Tirpat kasvaa ja kohta syntyy jo uusia

Tipu töttöröiset ovat jo pieniä kanasia ja kukkosia. Kolme neitokaista muutti jo viime viikonloppuna pois kotoa. Jäljelle jäi yksi kananeito ja viisi kukkopoikaa, että jos jollakulla on vajetta kukkopojista niin meiltä liikenisi muutama :)

Tänään reenailtiin jo isojen porukassa oloakin hieman. Rumpalii ei ole tirpoista moksiskaan mutta Muisto, Kerttu ja Apila ovat ihan riiviöitä. Eli kotvasen kestää ennen kun näitä parveen vahtimatta voi päästää. Kuvakavalkaadi näyttää kuinka paljon sakki on jo kasvanut kun ikää on kolme ja puoli viikkoa.



Tällä kaverilla on selvästi eniten isänsä Rumpalin väritystä.



Harmaa Hemmo on joukon kuopus ja syntyessään pienin kaveri. Hemmo on kuitenkin sitkeä tyyppi ja selvästi joukon kaikkein kukkomaisin persoona.


Tässä siis meidän pojat ja joukon jatkona neiti Näpsän poseeraukset. Kolme ja puoliviikkoisilla ero kukossa ja kanassa on jo kohtalaisen selvä. Niin selvä että tämmöinen noviisikin sen jo erottaa.






Nuoriso siis kasvaa kovaa vauhtia. Hautomakoneessa on tällä hetkellä 15 munaa lisää, niiden kuoritumisaika on viikon päästä. Tipuaika siis jatkuu meillä edelleen.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti