tiistai 18. heinäkuuta 2017

Ensimmäiset ulkoikkunat takaisin paikoilleen

JEEEE!!!!! Neljä ensimmäistä ulkoikkunaa ovat takaisin kuistin pokissa kiinni! Eikä tainnut mennä edes kuukautta kuivumiseen.

Lähtötilanne on toki ulkoikkunoiden kohdalla hieman haastavampi puuosien suhteen kun sisällä, mutta toisaalta taas kittejä ei paljon irroitella tarvitse.



Ulkoikkunat maalattiin kolmeen kertaan kun sisäikkunat on maalattu vain kahdesti. Maalina neljänöljyn ikkunamaali Virtasen maalitehtaalta (ja ei ole kaupallinen yhteistyö ;) ).


Pieniä mutkia matkalle kuitenkin osui kitin kanssa (kuva yllä). En tiedä mistä johtuu, mutta osan kittauksista jouduttiin tekemään pariin kertaan. Kittauksen pintaa muodostui kalvo ja sen alla kitti ei kuivanut lainkaan. Kitti on itse tehtyä liitujauhosta ja pellavaöljyvernissasta, ihan niin kun sisäikkunoidenkin kanssa. Vahva epäilys on, että pinta kuivui liian nopeasti ja kalvon alla ei sitten kuivumista tapahtunutkaan.

Työtä kuitenkin nopeutti muuten kesäkeli (vaikka vettä on puottanutkin ihan reilusti) mutta myös se että jätin maalarinteipin kanssa pelleilyn nyt kokonaan pois. Kaksi työvaihetta jäi siis kokonaan pois, kun maalasin ihan pelkästään vapaalla kädellä. Reunat joutui nimittäin myös maalarinteipin jäljiltä siistimään terällä, joten aivan turhaa.

Vaikka smyygit ja rimotukset eivät vielä paikoillaan olekaan en malta olla kuvia vielä julkaisematta.










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti