lauantai 12. elokuuta 2017

Terassin kaidepuut

Käsityönä, yksityiskohta yksityikohdalta valmistuvat kuistin kaidepuut. Vanhojen kaiteiden osat on säästetty malleiksi, jotta pysytään alkuperäisessä mallissa.


Ensimmäinen virstanpylväs oli ajatus siitä miten tämä oikeasti käytännössä toteutetaan, kun ei talossa ole ensimmäistäkään kohtaa mikä oikeasti olisi suorassa. Minkä suhteen kaiteet sitten rakennellaan niin, että ne myös sopivat yhteen?


Vatupassi ei tässä touhussa ole kovinkaan pätevä kaveri, mutta tukipuiden avulla isäntä sai sahattua lovet oikeaan kohtaan pylväissä.





Välitarkastuskin hoitui rakennusvalvonnasta.


Jokainen lankku oli soviteltava paikoilleen. Sivuhuomautuksena voin kertoa, että minun hermoilla ei tällaista jälkeä olisi syntynyt (eikä kyllä taidoillakaan).







Kuistin toinen puoli on siis kaiteiden osalta maalausta vaille valmis. Tässä välin isäntä käy tekemässä vuosittaisen retkensä kaveriporukalla. Nyt voi kyllä sanoa, että loma on ihan ansaittu!

















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti