sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Ikkunoiden kulmaraudat

Ikkunaremontti se vaan jatkuu ja jatkuu. Mukavaa on kuitenkin, että alamme taas olemaan vaiheessa, jossa syntyy jo näkyvää jälkeä. 

Ikkunoiden kulmaraudat olivat osassa ulkoikkunoita todella ruosteisia ja osin vääntyneitä. Mutta katsokaapa mitä hiekkapuhallus ja sinkki saavat aikaiseksi. Kuvissa siis samat raudat!


Ennen


Ja laatikossa ja ikkunoissa paikoillaan samat raudat käsittelyn jälkeen! Hyvät tuli! Jospa nuo kestäisi sen seuraavat 90-vuotta.





Ulkoikkunat ovat olleet toista kuukautta kuivamassa lämpöisessä tilassa. Muutama poka veti tuon kuivumisen yhteydessä itsensä ihan ropeliksi. Kätevä isäntä ratkaisi tämänkin ongelman rakentamalla  puuvertaan seinälle tekineen jossa pokat saatiin uudelleen kostutettua ja väännettyä suoriksi. Suurimmat heitot olivat 14mm ja suoria tuli!



Myös vanhat ikkunahaat käytetään uudelleen, hiekkapuhalluksen jälkeen haat saivat ruosteenestomaalin pintaansa. 

Seuraavassa vaiheessa alkaakin sitten ihan uusi vaihe; isäntä pääsee käyttelemään uutta jyrsintään ja askaroimaan kokonaan uusia alapuita loppuihin pokiin. Minä sen sijaan jatkan maalailua ja kittaamista, mutta melkein kohta uskallan sanoa että loppusuora on alkamassa tässäkin savotassa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti