sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Kohti juoksevaa vettä - osa 2, mustien vesien pullokaivo

Pullokaivon paikan löytyminen meinasi Millingtonissa olla kirjaimellisesti kiven alla. Jo käyttövesiputkia upottaessa meinasi syntyä ongelmia, kun paikoin tontilla ei ole kuin 20cm maa-ainesta kallion päällä.

Matalinkin pullokaivo tarvitsee 110cm kuopan alleen. Muutaman koekuopan jälkeen riittävä syvyys löytyi juuri ja juuri uuden kanalan päädystä. Paikka on senkin puoleen nyt oikein oivallinen että tyhjennys onnistuu letkulla helposti, koska tiehen matka jäi verrattaen lyhyeksi, eikä uusia tienpätkiä näin ollen tarvitse rakentaa.


Oman lisämausteensa tähän kaiveluun on tuonut kasvien pelastus hellekesän aikana. Palataan perennoihin toisen kerran, mutta sivutuotteena projektissa on siis myös kukkapenkkien täydellinen uusiminen. 

Vanhassa talossa kun ei voi mitään hommaa tehdä tuosta noin vain; aloittaa ja lopettaa. Ensin on luotava edellytykset aloittamiselle kuten tästäkin kuvasta näkyy. Pullokaivon paikka on tuossa komean oranssi hantuukisen lapion edessä.



Kaikki juokseva vesi, sekä sisään että ulos tuodaan taloon ulkokautta. Talon alla ei kulje putkia lainkaan. Wc, suihku ja kodin käyttövesi sijoittuvat kaikki talon yhteen idän puoleiseen nurkkaan. Näin minimoimme myös mahdollisen vesivahingon aiheuttamat vauriot tulevaisuudessa.


Kaatoja mustilla vesien putkissa on 1cm metrin matkalle.




Viiden kuution säiliö on varsin iso ja kuoppa sitä varten luonnollisesti valtava. 



Säilö upotetaan niin syvälle kun maavara antaa myöden. Säiliön alle pieni kerron mursketta jolla säiliö myös saatiin suoraan.




Maiden täytön ajaksi säiliöön laskettiin painoksi vettä ettei se nouse itsekseen ylös.





Pullokaivon päälle asennettiin vielä varulta kangas pitämään säiliötä paikoillaan, vaikka tuskin tuo kallio kovin paljon routiikaan.



Maata päälle ja projekti jatkukoot harmailla vesillä!







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti