sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Väliaikatietoja kylppäristä

Kyllä nuo eristeet kummasti vaikuttaa! Vanhassa ruokakomerossa ei ole vielä minkäänlaista lämmitystä, mutta jo lattian levytys teki tilasta huomattavasti miellyttävämmän ja seinien eristyksen jälkeen pömpelissä on jo 18 astetta lämmintä!

Lattiaeristeiden päälle laitettiin kolmen sentin paksuinen filmivaneri. Vanerin alle paperoinnin päälle laitettiin vielä sentin paksuiset rimat, takaamaan ilma kiertoa lattian alla.


Hirsitaloon kylpyhuoneen rakentaminen sitten, ettei pilaa koko mökkiä vaatii aikamoisen taustatyön. Isäntä on lukenut Panu Kailaa, museoviraston ohjeita, haastatellut kaikki mahdolliset asiantuntijat ja tutkinut iltakausia internetin ihmeellistä maailmaa.

Kylpyhuoneen seinistä kaksi jää puhtaalle hirrelle. Ulkoseinät levytetään ja eristetään. Hirsien välit töpöteltiin täyteen pellavarievettä. Suoraan hirttä vasten tuli kaksi 1.2 cm kerrosta puukuitulevyä.



Hirsitalo elää sääolosuhteiden mukaan. Tämän vuoksi on seinäelementeille mahdollistettava liikkumavara. Seinäelementtien koolaus kiinnitetään tiukasti lattiaan ja yläosan kiinnitykseen jätetään liikkumavara. Näin toivottavasti varmistetaan, että laatoitus pysyy seinissä kiinni.


Kuvassa yllä näkyvät lattiaan tulevat kiinnityspuut on kolottu siten, että ilma pääsee kiertämään lattian alle.





Koolausten väliin tulee vielä 5 cm ekovillaa ja sen jälkeen pääsemmekin jo lyömään levyjä seinään. Kaksi viikkoa on nyt menty ilman, että vettä tulee tontille lainkaan. Uskaltaisikohan jo toivoa, että jouluna jälleen vettä saataisiin tupaan?




3 kommenttia:

  1. Kyl pitää keksiä tyytyväisyyden syyt muualta, jos ei tule vettä. Mutta niinhän se oli ennenkin, ämpäri kouraan ja taipaleelle joka tarpeeseen.
    Meidän huushollissa oli parhaimmillaan 8 hengen talous, ja vasta sen jälkeen, kun 4 vanhinta lasta oli lähtenyt maaailmalle, saatiin vesijohto ja viemaröinti taloon. Ennen ei kannattanut edes ajatella, kun ei ollut sopivaa vesilähdettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Terttu, blogger ei jostain syystä ole antanut minun vastata tähän viestiisi vaikka kuinka olen useasti yrittänyt. Juuri tänä aamuna sanoin isännälle että mitä ihmettä me teemme ensi kesänä kun elo muuttuu niin helpoksi: vesi tulee ja menee putkea pitkin, lämmin vesi tulee hanasta, pytty on sisällä eikä pihanperällä, pyykkejä ei tarvitse kuskata kun kylpyhuoneeseen, asiastianpesukone hoitaa tiskit ja suihkuun pääsee sen kun kävelee hanan alle. Mukavuuksia osaa arvostaa ihan toisella tavalla kun niitä ilman on hetken ollut.

      Poista
  2. Sitten löytyi 1960-luvulla keksintö nimeltä porakaivo.

    VastaaPoista