sunnuntai 5. toukokuuta 2019

Kevät projektina kasvihuone

Monta vuotta siitä on haaveiltu ja nyt se toteutuu vihdoinkin! Kasvihuone, kasvutunneli, green house,  poly tunnel, rakkaalla lapsella on monta nimeä. Tänä vuonna näytän kanoille pitkää nenää ja kasvatan salaattit ja sipulit rauhassa.

Aikaisempina kesinä olen harrastanut laatikkoviljelyä. Viime vuonna kanaset päättivät, että sipulilaatikoissa on paljon mukavampi kylpeä, kuin sitä varten varatussa turvekasassa kanalan vieressä. Sen jälkeen kun kanat olivat nostaneet sipulit ylös neljä kertaa - luovutin. Kasvattelin vain yrittejä ruukussa ja hain salaatit farmery.fi:n suoramyynnistä. Mansikkasato sentään oli kiitettävä. Muulta viljelyltä vapautuvat lavankaulukset valjastetaan tänä kesänä mansikanviljelyyn.

Jyväskylässä on satanut lunta viimeiset kolme päivää, mutta siitä välittämättä kasvihuoneen rakennuspuuhiin mars!


Takapihalta löytyy juuri sopivan kokonen "pikku kasvarille". Kasvihuone nousee alumiinikaarien päälle ja kaaret kiinnitetään aitatolppiin.


Kasvihuoneelle tuli mittaa vaatimattomasti noin kymmenen metriä ja leveyttä neljä ja puoli metriä. Luulisi siitä salaattia, tomaattia ja sipulia riittävän meidän nelihenkiselle perheelle yhdeksi kesäksi. Tosin "naapurin rouva" viljelee vastaavassa tunnelissa marraskuulle saakka. Katsotaan kuinka meidän käy.





Kasvihuone nousee vanhan pellon päälle. Pohjan pitäisi olla ihan kunnossa, kun se on useampaan otteeseen käännetty. Viimeiset 30-vuotta pelto on kasvanut kuitenkin horsmaa eli en halua ottaa riskiä, että koko kesä menee kitkiessä. Alimmaiseksi levitetään juurikangas, jota jäi tien teosta neljä vuotta sitten yli.



Päälle kasvihuonemuovi, joka pingoitettiin paikoilleen ulkopuolelta naruilla. 

Kasvuturve traktorilla päädystä sisään. Pieniä vastoinkäymisiä ilmeni kolmannen kuorman jälkeen. Todistusaineistoa en uskaltanut kuvata, tai jos olisin uskaltanutkin niin julkaista niitä en olisi ainakaan tohtinut. Isännän askellus oli kohtuu tiukka, kun kävimme mönkkärillä hakemassa tukkipuita pönkäksi traktorin pyörän alle, joka oli siis saattanut upota taka-akseliinsa saakka liejuun.

Toki tämähän on vaan huhupuhetta, koska minkäänlaisia todisteita ei ole - ellei tuota jäätävän kokoista kuoppaa talon päädyssä sellaiseksi lasketa (ja ei en käy ottamassa siitäkään kuvaa). Onneksi New Holland sieltä kuitenkin omin avuin ylös nousi.


Tunneliin tulee kohopenkit. Pienemmille huoltokäytäville levittelin sahanpurua. Keskikäytävä saa toistaiseksi olla tuolla kankaalla, ennen kun keksin mitä siihen laitan. Keskikäytävän jätin tarkoituksella leveämmäksi, että siitä mahtuu hyvin kottikräryilläkin kurvailemaan.


Kumpikin reuna tunnelista nousee ylös, tuuletusta varten. Tuuletuksen takia, sisäpuolelle viritellään vielä kanaverkko estämään innokkaita kylpijöitä.


Vielä oven ja toiseen päätyyn ikkunan nikkarointi ja pääsen kylvöpuuhiin!

Kauniit kiitokset hovitaimitoimittajallemme Ritun Puutarhalle, rakennusvinkki kiitokset Farmery.fi - vihannestarhurille, sekä roudarikiitokset Kuljetusliike Anssi Antikaiselle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti