sunnuntai 23. helmikuuta 2020

Ajoramppi aitan ylisille

Jotkut isommat ja pienemmätkin projektit täällä maalla vaativat kohtalaisen isoja valmisteluprojekteja. Ennen navetan purkamista on siellä oleville tavaroille löydettävä varastotilaa. Aitan ylisille johtaa tällä hetkellä vain pienet kapeat raput, niitä pitkin ei navetassa säilössä olevia tavaroita saa kuljetetuksi. Tarvitaan siis perinteinen ajoramppi. Samalla meille valmistuu aitan ylisille iso kesäpaviljonki.


Ajoramppi tulee ikkunan kohdalle.




Ihan suitsait ei tämäkään homma taas valmistu. Hieman on siivoamista, lattiassakin vielä vähän pientä sanomista ja ehkä vähän seinät kiinni vaijerein ja liinoin toisissaan.




Aitan pääty tarvitsee lisätuentaa ja hirsien vaihtoa ennen oviaukon tekemistä. Lahonneiden kellotapulin kannakkeista on valunut sadevesi suoraan sisään ja poikkiparru on ihan puperoa.



Sinne se vain reikä seinään ilmestyi illan kähmässä. 


Pieni hässäkkä syntyi aamulla, kun cairnterierrimme Elwiira ja Rambo huomasivat aukon, jota peittää tuulen heilutttelema pressu. Siinä lentivät tuvan sohvalta jälleen tyynyt ja isäntäväeltä menivät korvat lukkoon kun herrasväki julisti yleisen hätätilan päälle.


Tähän se alkaa muodostumaan: ajosilta, jota pitkin kohta jo tepastellaan kesäiltoja istumaan. 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti