lauantai 8. helmikuuta 2020

Kellotapuli

Aitan päädyssä on aikoinaan komeillut talon vellikello. Tuo kello on matkannut talon pojan pojan mukana joskus Pirkanmaalle ja me saimme uuden kellon jo muutama vuosi sitten. Uutta kelloa ei ole kuitenkaan voitu nostaa kellotapuliin, koska se on aivan laho.




Nokkelimmat arvaavat, että kevään kunnostusprojekti on aitta. Projekti aloitettiin tänään ottamalla vanha kellotapuli alas. 





Pikku projektihan tuo aitta tietysti on: "suitsait vaan" tai sitten ei. Viimeiset viisi vuotta koko rakennelma on ollut kasassa liinoilla ja vaijereilla. Ensimmäisenä keväänä hirret kursittiin kasaan ja estettiin koko komeuden romahtaminen, kun takaseinän hirret olivat jo osittain lähteneet omille teilleen.

Katsotaan miten homma etenee, olisihan se mukavaa jos juhannuksena voisimme kattaa jo pitkän pöydän ja tanssia vaikka juhannustanssit ylisillä.



Nostokorista saimme kivoja talvikuvia pihapiiristä.




Järvelle on tänään aurattu ensimmäistä kertaa tälle talvelle reitti. Kovin hyvin ei vielä pääse lenkkeilemään, luistelemaan tai potkuttelemaan, koska jäällä on vettä. Eikä autolla ole sinne vielä mitään asiaa. Josko saisimme muutamat yöpakkaset niin jäärata voisi onnistua vielä tälle vuodelle








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti