sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Pieni keittiöremontti

 Keittiö valmistuu askelaskeleelta. Juuri ennen joulua, löysin kirpputorilta viimeisen puuttuvan kaapin keittiöön. Kaappi oli myynnissä myös tori.fi:ssä ja aprikoin viikonlopun ajan raaskinko sen ostaa. Sen verran asia jäi vaivaamaan, että pakko se oli kotiuttaa. Kotiin tullessaan kaappi toi mukanaan myös evakkotarinan, eli sopii myös sen puolesta meille.





Kaappi on kuin tehty tuohon paikalleen, mutta lumipalloefektin se sai taas aikaan. Kaksi ja puolivuotta sitten kunnostetut muut vanhat kaapit keittiössä ovat auttamatta väärän väriset! Siniharmaa sävy on liian kylmä tämän lähes petroolin vihreän kaapin kaveriksi ja tätä en kyllä maalaa! (Muiden kaappien kunnostuksesta tarina kesältä 2018 löytyy täältä.)

Ei auta, kun tarttua maalikaupan ovenkahvaan ja lähteä sävyjä valitsemaan. Helppo homma taas valokuvasta vertailla mikä sävy istuu eli riskillä mennään ja heti kolmen litran purkki tietysti kerralla. Onneksi Tikkurilan (ei maksettu mainos) perinnevärikartta on mainio apu tälläkin kertaa. 

Aloitetaan isännän nikkaroimasta ruokaskafferista. Tässä lähtötilanne:


Ja lopputulos:


Skafferista puuttuu edelleen yläkaapista ovi, mutta ehkä sekin löytää kotiin vielä jossain vaiheessa (sitä ei siis ole vielä olemassakaan). Yläolevasta kuvasta näkyy myös, että WC:n ovi sai uuden vaaleanharmaan sävyn tässä emännän maalausvimmassa.

Etukäteen harmittelin korsitemaalauksien kohtaloa, mutta mielestäni keksin kohtalaisen kivan ratkaisun niiden säästämiseksi.



En ole ollut täysin tyytyväinen tuohon siniharmaaseen värivalintaan ja tässä isomummoni Sortavalan evakkokuormassa matkanneessa emännänkaapissa uusi vanha vihreän sävy toimii todella paljon paremmin kuin kylmä siniharmaa.


Tiskipöydän yläpuolella meillä on ollut alusta asti taloon kuulunut lautashylly, jonka kunnostin jo yli viisi vuotta sitten. Avonainen lautashylly on kiva, mutta varsin epäkäytännöllinen ja ehkä vähän levotonkin keittiössä. Aitasta löytyy yksi ylimääräinen, suuri renginkaappi, joka saa ryhtyä toimittamaan astiakaapin virkaa.


Tietenkin tämä kettiön remontointi venähtää yli loppiaisen ja osuu sellaiseen viikonloppuun kun talon miesväki on muualla ja emäntä yksin kotona. Tämä ei emännän inspiraatiota lannistanut kaapin osalta, mutta usko loppui siinä vaiheessa kun lautashylly olisi pitänyt saada irti seinästä. Se oli laitettu seinään niin, että varmasti pysyy! Naulat ovat niitä kuuluisia viidentuuman rautanauloja ja vaikka tämän talon emäntä ei mikään hienänkorsi olekaan, niin ei riittänyt papu noiden vääntämiseen. Oli soitettava ukki hätiin.


Keittiön lopputulos on varsin lähellä toivottua. Tunnelma rauhoittui selvästi ja tiskipöydän ympäristö siistiytyi merkittävästi.



Samassa tohinassa työtasojen pinta tuli hiottua ja ne saivat uuden öljykäsittelyn.




Keittiöremontti ei suinkaan ole vielä valmis, vaikka kaikki kalusteet ovat jo löytyneetkin. Vaiheessa ovat kahden muun oven ja karmien maalaus, loput sähkötyöt, sekä sokerina pohjalla motivaatiota etsivä lattian maalaus.

En ole vielä keksinyt, miten nämä lattiat sitten joskus saadaan maalatuksi. Yksikään maali, jota meille voi kuvitella käytettäväksi ei taida olla huonekalukuiva alle neljään viikkoon. Ehkä jatkan lattioiden peittelemistä räsymatoilla...










Ei kommentteja:

Lähetä kommentti