Tahtoo välillä tyttöjen juttuja!

Mottorsahaa, raivaussahaa, rälläkkää, talttaa, pilkekonetta, vasaraa ja hohtimia!!! Rakastan käsillä tekemistä ja on ihana nähdä omien kätöstensä jälkiä. Etenkin siinä vaiheessa kun syntyy valmista. Ja mikä parasta puuhailla yhdessä tuon armastukseni kanssa.

Lievästi ja valikoidusti kärsimättömällä luonteellani on vaan äärimmäisen haastavaa pilkkoa näitä meidän major-kokoluokan projekteja itselleni tyydyttäviin kokoonpanoihin. Juu, juu tiedetään tämä on 10-vuoden projekti eikä pääty sittenkään. Mutta on kun on niin paljon kaikkea tekemistä mihin haluaisi ryhtyä.

Piha on mullinmallin. Tänään kyllä älysin, että luojan lykky olen näemmä haravoinut nurmikon syksyllä tai sitten tuuli on puhdistanut pihan lehdistä (ja ei en puhu nyt kaupunkikodistamme, siellä käytettiin vähän "vilunkia" syksyllä).  Paljun piilotus on edelleen vaiheessa, kivet on kasalla odottamssa sitä oikeaa hetkeä, rannassa pitäisi käydä siivoamassa kaisloja ennen kun järvi vapautuu jäästä lopullisesti, pensaita pitäsi leikellä, huussille pitäsi kunnostaa polkua (kohta uppoamme lälliin polvia myöten), halkokasa ei kasva tai kasvaa mutta pöllit ei vaan lopu, lammasaitaa pitäsi värkätä jajajajajajaja....

Niin mitä ja? Minä haluan välillä tehdä tyttöjen juttuja. Tiedättehän, terapeuttista nykertämistä kuopsutusta ja nyppimistä. Jotain visuaalisesti kaunista, ei mitään mikä pitää kamalaa ääntä tai saa aikaan tuhottoman sotkun ja ravistaa ranteita niin ettei illallakaan pysty omaa nimeään kirjoittamaan. Mutta ei, eihän se nyt sovi kun on paljon tärkeämpiä hommia tehtävänä ja keskeneräisyyden sietoharjoitukset tekemättä.

Tästä kaikesta huolimatta uhmasin tänään kaikkea ja tein myös tyttöjen juttuja. Istutin kaksi viikoa istutusta odottaneet orvokit muraattien kera amppeleihin. Eihän nämä nyt kovin loisteliailta näytä kun yöpakkaset ovat kaunokasia hieman runnelleet ja sadepäivä ei anna sitä vähäisintäkään armoa, mutta kyllä ne tuosta elpyy.

Pelargoniat saivat myös isommat ruukut ja vähän lisämultaa juurilleen. Yritetään sitkistellä hengissä kesään saakka, samoin kun tämän komean jouluruusun kanssa.

Herukkapensaissa on jo ihan jättimäiset silmut, samoin syreeneissä! Mitenkähän noille käy? Yöpakkasia pukkaa vielä ihan varmasti ja rankemmalla kädellä. 

Päivän ehdoton kruunu on kuitenkin meidän oma rakas karvakuonomme Rambo. Ihana söpöläisemme, jonka juuret ovat lähtöisin Skotlannin nummilta. Herra toteuttaa esi-isiensä verenperintöä vähän turhankin kuuliaisesti. Eilen aamulla oli käynnissä kova jyrsijäjahti ja luulin sen jääneen vain leikiksi, joka ei johtanut mihinkään. 

Väärin luulin, tänään ei ole ruoka maistunut ja ulkona olokin on vähän tikkuista. Herra oksenteli matolle muutaman kerran ja jäi sitten sisälle itsekseen kun läksimme puuhastelemaan. Iltapäivällä laittelin kaikessa rauhassa ruokaa pöytään kun kantapääni alta kuuluu turskahdus. Hieno homma, herra Rabbe Rambolainen oli saanut oksennettua vatsaansa kaihertavan kohtuu kokoisen hiiren pään siihen salin matolle ja nyt se köllöttää minun villasukkani kantapäässä. Kiitos ja kumarrus - tehtävä täytetty, eläimeltä on nirri pois, eikä se enää meitä häiritse (siis jyrsijä, Rambo elää ja voi hyvin).