tiistai 28. kesäkuuta 2016

Lattiaa lankku kerrallaan

Khyllä, sieltä se valmistuu, parru ja lankku kerrallaan. Tällä hetkellä herkuttelemme jo ajatuksella, että ihan kohta päästään jo puhaltamaan selluvillaa lattiaan ja sen jälkeen.... niin sen jälkeen sitä vasta hommat alkaakin. Lattialakkujen paikalleen laiton jälkeen tuvan ulkoseinien eristys, lattian maalaus, seinien tapiseeraaminen ja jajajajajaja.... never ending story - keittiöstä puhumattakaan. Mutta tämähän olikin jo tiedossa kun Millington projektiin lähdimme ja toki tällä hetkellä taas tuntuu siltä, että tämähän on se yksi suolahippu koko jutussa.

Murskeen puhalluksen jälkeen on näkyvää edistymistä tapahtunut jo paljon (edellisen alapohjajutun tarina löytyy täältä).

Ammattimiehemme Janne, naputteli vasat
paikalleen tupaan sukkelasti


Vasojen jälkeen olikin sitten taas assistenttien hommia tiedossa. Kuuma kesäpäivä ja 14 runkolevyä mattopuukolla halki - hiki virtasi ja rasva suli. Sen verran tuntui tuo touhu ranteessa, että jätin viimeiset kuusi levyä isännälle ihan vaan jo periaatteen vuoksikin ;)



Runkolevyjen alle meillä tulee niin tiheä hiiriverkko kun kaupasta löytyi. Assistentin piti verkko  myös napsutella sopivan kokoisiksi paloiksi (woe ranne parkaa... kyllä tietää istumatyöläinen taas olevansa kesälomalla)




Ranteen kolotus unohtuu äkkiä kun tuvassa alkaa jo näyttää siltä että lattia taitaa valmistua ihan väkisin.


Tupa jää odettelemaan eristeitään ja seuraavana on keittiön vuoro. Alimmat tukivasat pilariharkkojen päälle ja siitä se lähtee.


Vanhasta ruokakomerosta on tulossa WC eli putkien paikkoja on mietittävä tässä vaiheessa jo tarkkaan. Keittiön vesipiste tulee myöskin samalle seinälle, jolloin päästään tilanteeseen ettei talon sisälle juurikaan tarvitse vesijohtoja vedellä vaan kaikki putket kulkevat rakenteiden ulkopuolella.


Kuten kuvista näkyy on puolitoista viikkoa sitten puhallettu murske kuivanut jo tosi hyvin eli viime syksyn salaojaremontti voidaan tässä vaiheessa vahvistaa onnistuneeksi ja näin julkisesti todeta anteeksi annetuksi kaikki kasvituhot puutarhan puolella (en tosi lupaa ettenkö EHKÄ jossain käänteessä tule asiaa vielä ohimennen maininneeksi).

Keittiön puolella pääsee taas assistentti hommiin; naputtelemaan pellavanauhaa pantapuihin kiinni nitojalla.




Väliotsikkona voisi todeta SILLÄ AIKAA NAVETASSA - meanwhile in the barn. Lattialankkujen puhdistusoperaatio alkaa vedellä jo viimeisiään. Aika rojektihan tuo on ollutkin! Lähes satavuotta lattiassa loikoilleiden lankkujen väliin on kertynyt aikamoinen määrä moskaa. Tätini oli isona apuna käydessään rapsuttelemassa kaikki keittiön pontilliset laudat puhtaaksi. Iso kiitos siitä!

Minua odottaa navetassa vielä viimeiset seitsemän tuvan lankkua 36:sta - sen jälkeen voi puolestani puhallusvilla saapua milloin hyvänsä ja päästään kantamaan näitä "ihan vaan vähän" painavia lankkuja takaisin taloon. 


Lattiaremontti on tarjonnut myös meidän Rambolle oivan harjoittelualustan, vai mitä sanotte näistä suorituksista? 


Meillä on muuten jatkuva haku päällä sopivista keittiönkalusteista eli jos joku tietää purettavista vanhoista keittiökaapistoista niin saa vinkata.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti