keskiviikko 1. kesäkuuta 2016

Lintuinfluensavaara ohi - kanat pääsivät vapaiksi

Siipikarjan ulkonapitokielto (tai katottollisessa häkissä on toki saanut pitää) päättyi eli lintuinfluenssa ei tartu enää kesäkuun puolella muuttolinnuista siipikarjaan. Herra Rumpalin pesue pääsi vapauteen Millingtonissa ensimmäistä kertaa.

Aluksi rouvat ja Rumpali pysyivät maltillisesti kanalan ympäristössä, mutta reviiri alkoi päivän mittaan pikku hiljaan laajentua. Piha tongittiin ja ympäriinsä tepasteltiin ennakkoluulottomasti. Sisälle asti ei sentään kukaan kömpinyt. Ja voin kertoa, että meidän herra Ramboa otti kyllä kohtuu pahasti tämä touhu kupoliin. Ihan ei voi koko sakkia yhtäaikaa vielä vapaana pitää.

Hieman myös jännitti, että kuinka illalla käy - tulevatko kiltisti kämpille nukkumaan? Rumpalilla oli kova homma paimentaa rouvia jotka valtoimenaan pyrähtelivät tahoilleen. Rumpali palasikin säännöllisin väliajoin takaisin kanalaan ja töräytti komeat kukkokiekuut terassilta. Ihan vaan kuin varmistaakseen, että rouvat osaavat kotiin.






Illalla puoli kahdeksalta koko porukka istuu tyyriinä orrella - paitsi että ei istu. Apila puuttuu, rouva on päättänyt laajentaa reviiriään saunalle saakka, eikä omaa pienenintäkään aikomusta nukkumaan menosta. Puolituntia Rouvaa yritettiin mannitella ja houkutella sekä ahdistella takaisin kanalaan ennen kun sitten päätti tarhaan mennä, mutta sielläkään ei millään kanalaan sisälle. Liekkö pelännyt kukon pöllytystä kun omilla teillään oli ollut. Ensimmäisen vapaankanan päivän jälkeen voitanee kuitenkin todeta, että kanalassa edelleen kaikki hyvin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti