sunnuntai 12. maaliskuuta 2017

Elämää ikkunaremontin keskellä


Ikkunaremontti etenee hitaasti, mutta enemmän kun varmasti. Sisäpuolen ikkunoiden käsittelyssä puoliväli ylitettiin jo viime viikonloppuna. Suureksi haasteeksi onkin odotetusti muodostunut maalin kuivuminen ja tilan riittäminen tähän puuhaan.


Kätevä isäntä kuitenkin taas keksi tähänkin hommaan apuja! Kasvivalot porottavat nyt keittiössä yötäpäivää ja viime viikonloppuna maalattu setti oli maalauskuiva sunnuntaina eli viikossa.


Tänään päästiin sitten vetämään jo toista kerrosta koko repertuaariin. 




Jännityksellä jäämme odottamaan kuivaako toinenkin kerros yhtä nopeasti kuin ensimmäinen ja päästäisiin kääntämään ikkunat viikon päästä jo toisin päin. 

Kokonaan rapsuttelematta sisäpuolen pokista on enää yksi keittiöstä ja kolme tuvasta. Tähän saldoon mahtuu vain ja ainoastaa yhden lasiruudun rikkoutuminen, mikä on mielestäni tämmöisille amatööreille aika suoritus. 

Lohduttavaa tässä on myös se, että ilmat lämpenevät koko ajan ja sisustuksellisista finnfoameista voidaan jo päiväajaksi luopua.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti