torstai 2. maaliskuuta 2017

Hiihtolomaterveisiä Tylypahkasta


Nyt pääsi käymään niin, että nämä pientilalliset, lopputtoman remontin pauloissa pörräävät maalaistuneet ikikaupunkilaiset otti ja lähti lomalle ja vieläpä kaupunki sellaiselle. Kyllä! Näin tehtiin, no tosin ei tämä nyt ihan ensimmäinen, eikä toivottavasti viimeinenkään kaupunkiloma meille ollut.



Lapset saivat matkat joululahjaksi  ja päästiinhän siinä siivellä sitten itsekin. Molemmat pojat olivat toivoneet seuraavaksi ulkomaan kohteeksi Lontoota, joten kovin helppohan tämä valinta oli.



Nuoremman jäpikäisen toiveena Lontoossa oli Harry Potter ja Warner Bros studio. Ensimmäinen päivä hurahtikin siis Potterin pauloissa. Metro - Juna - Bussi yhdistelmällä liikkeelle heti loman alkajaisiksi. Kannattaa hieman paneutua julkisten tarjontaan etukäteen. Meillä oli käytössämme koko reissun metrokortit (Oyster Card). Samaisella kortilla olisi tuohon junaankin päässyt, mutta varmuuden maksimoimiseksi tulimme ostaneeksi tuplaliput eli erikseen vielä junaliputkin.

Harry Potter studio on kiva paikka aikuisellekin ja toimi siinä mielessä, että Potterit on varmasti katsottava uusintana joskus tässä lähitulevaisuudessa. Pieni kurkistus kohteeseen, olkaatten hyvä

















Kuvia tuli napsittua tosi paljon ja myös videoita, mutta säästän teidät niiltä, ettei koko elämys paljastu ;) Suosittelen kohdetta siis lämpimästi, sopii kaiken ikäisille Potter faneille. Kirjat / leffat kannattaa olla olla kuitenkin luettuna tai katsottuna ennen tänne matkaamista.























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti