torstai 3. tammikuuta 2019

Pakkanen on täällä, onneksi vain ulkona

Kolme vuotta sitten loppiaisena joululoma päättyi "luovuttamiseen". Pakkanen paukkui ulkona ja sisälämpötilaa ei saatu pidettyä kun hädin tuskin +10 asteessa. Keittiön lattialla oli -8 astetta pakkasta ja lopulta käyttövesi ämpärit jäätyivät yön aikana hellan reunalla. Tuona ensimmäisenä talvena Millington oli kaksi kuukautta talviteloilla. Eipä ole enää!


Ulkona pakkanen on kiristynyt -18 asteeseen. Aamulla laskin jalat sängystä varovasti lattialle, vähän tuntui viileältä, mutta ensimmäinen ajatus ei ollut "puita uuniin ja äkkiä". Keittiön lattia on selvästi lämpimämpi (uudelleen eristetty puoli talosta) ja kylppärin lattia tuntuu suorastaan lämpimältä, kiitos lattialämmityskaapelin, jonka saimme päälle pari päivää sitten.

Sisälämpötila tuvassa +17.4 ja kylpyhuoneessa +18.8 astetta! Jeee!!!! Tästä talosta on kovaa vauhtia tulossa oikeasti asumiskuntoinen.

Eläminen vanhan talon kanssa on muuttanut sopeutumistamme huonelämpötiloihin. Mikäli lämpötila kipuaa kamarissa yli 20 asteen aiheutuu siitä nukkumisvaikeuksia sekä minulle, että isännälle. Joulun aikaan menin poikien huoneeseen laittamaan pönttöuunia tulille kun lämpötila oli +17 ja herra 15v oli sitä mieltä, että tulien tekeminen on turhaa koska "ihan lämmin täällä on".



Rakastun vanhaan taloomme päivä päivältä ja vuosi vuodelta yhä enemmän <3








2 kommenttia:

  1. Suhde taloon syvenee kummasti kun itse rakentaa tai remontoi sitä. Siinä oppii tuntemaan talon oikut ja tavat. Näihin vanhoihin taloihin itsellä liittyy viha-rakkaussuhde. Ne osaa koetella, mutta silti niissä on sitä jotain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä niin totta! Juuri viikonloppuna sanoin isännälle että meidän erakoituminen pahenee koko ajan. Aina kun tietää, että joutuu olemaan maalta poissa niin alkaa jo monta päivää aikaisemmin "ärsyyntyä" erosta :D Mutta yhtälailla lentää ärräpäät kun leivinuuni sitten jälleen kerran pössäyttää savut sisälle niin ettei savunhaju häviä nenän limakalvoilta kolmeen päivään :D

      Poista