perjantai 19. elokuuta 2016

Metsän herkkuja kasapäin

Minä olen aina ihmetellyt miten ihmiset löytää kantarellejä korikaupalla - en ihmettele enää! Nyt on minullakin ihan oma kanttarellipaikka, josta vajaan tunnin kierroksella löytyi koko korillinen tuota metsän aarretta.

Itseasiassa lähdin metsään etsimään torvisienipaikkaa, mutta se jäi löytymättä. Torvisienten osalta on siis turvauduttava vanhoihin mestoihin vähän kauempana.






Säilömisen suhteen päätin näiden kaunokaisten kanssa toimia tänä vuonna pakastuslinjalla. Eli pannun kautta nesteet pois, rasioihin ja pakkaseen.


Toki iso satsi päätyi pannun kautta jonnekin muuallekin :) Voiko olla parempaa kuin tuoreet metsän sienet oman maan sipulin kera voissa paistettuna ruisleivän päällä?




No itseasiassa kyllä tuon kanttarellivoileivän kuitenkin voittaa se, että sain tuon ukkokullan kahden viikon reisulta ehjänä kotio näin hienon tuliaisen kera <3 Kieltäydyn ajattelemasta lahjan kaksoismerkitystä ja ihasten vain hienoa käsityötä.












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti