maanantai 29. elokuuta 2016

TupasWillan perinnepäivät

Elokuun viimeisenä viikonloppuna on Jyvässeudulla historiasta kiinnostuneille tarjoalla useampikin tapahtuma. Laukaan TupasWillassa järjestetään Perinnepäivät (su klo 10-17) ja Toivolan Vanhapihalla on tarjolla Hansapiha (su klo 10-16).

Millingtonin väen tie vei tällä kertaa muutaman vuoden tauon jälkeen Laukaaseen Perinnepäiville. Nähtävää oli jälleen niin aikuisille kun teinneillekin, jopa siinä määrin että nuoret herrat eivät oli malttaneet lähteä pois millään.

Alla kooste kuvakavalkadin muodossa TupaWillasta.

Tällaiselle traktorille meillä on kuulemma ehdoton tarve....




Sepän pajassa oli hiilet kuumina

Ei ole helppoa ollut ennenkään ;)


Fergusonit rivissä











Tervahauta




"Uunituoreita" heinäseipäitä





Viljan erottelu masiina puurattailla

Heinäpaaleja "koneesta" ulos

Samaan aikaan perinnepäivien kanssa olivat myös tukkilaisten SM-kisat

Henkilökunta oli pukeutunut ajan hengen mukaisesti

Itselle mukaan lähti juustomuotti ja löylykiulu




























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti